J. J. Tikkasen tieteellinen kortisto I

Helsingin yliopiston taidehistorian oppiaineen omistuksessa oleva Suomen ensimmäisen taidehistorian professorin, Johan Jakob Tikkasen (1857–1930) arkisto liittyy hänen tutkimustyöhönsä ja opetukseensa.[1] Se sisältää konsepteja puheisiin ja luentoihin, käsikirjoituksia, muistikirjoja, luonnoskirjoja ja matkapäiväkirjoja, kirjeitä, valokuvia, grafiikkaa sekä kommentein varustettuja muiden aikalaistutkijoiden artikkeleita. Lisäksi siihen kuuluu noin 56 500 muistikorttia, joita Tikkanen alkoi koota jo 1800-luvun puolella, mutta jotka näyttävät pääasiassa ajoittuvan 1900-luvun ensimmäisten vuosien ja 1920-luvun lopun välille. Kyseessä on muistipankki, jota Tikkanen täydensi paitsi lukemansa kirjallisuuden pohjalta myös ulkomaanmatkojensa aikana arkistoissa ja museoissa. (Kuva 1).

Tikkasen kortistoa

1. Tikkasen kortistoa Taidehistorian oppiaineen J. J. Tikkasen arkistossa. Kuva Johanna Vakkari, kuvankäsittely Petri Kaverma.

Tämän päivän maailmassa, jossa niin kuvia kuin tietoja on helppo tavoittaa valtavaksi kasvaneesta taidehistorian kirjallisuudesta tai noukkia internetistä (vaikka tuloksiin ei aina voikaan luottaa), on ehkä vaikea hahmottaa kuinka paljon hankalampaa tiedon saanti vielä 1900-luvun alkupuolellakin oli. Monet niistä aiheista, joista Tikkanen oli erityisen kiinnostunut, olivat suurelta osin tutkimattomia ja julkaisemattomia.

Vajaat puolet muistikorteista käsittelee ilmeiden, eleiden ja liikkeiden taidehistoriaa. Loput painottuvat hänen muihin erikoisaloihinsa, kuten yleiseen taidehistoriaan ja tyylihistoriaan, kristilliseen ikonografiaan, värien käyttöön kuvataiteessa, ornamentiikkaan ja symboleihin sekä kuvitettuihin käsikirjoituksiin. Aineistoa ei aina voi yksiselitteisesti jaotella johonkin tiettyyn kategoriaan kuuluvaksi, sillä esimerkiksi kristillistä ikonografiaa koskevissa kortistoissa on myös elekieleen liittyvää materiaalia ja päinvastoin. Lisäksi erityyppisten kortistojen välillä voi havaita keskinäisiä vuorovaikutussuhteita. Kun Tikkanen on luonut problematisoidumpia, esimerkiksi tyylihistoriaa koskevia aineistokokonaisuuksia, hän on voinut hyödyntää työssään esimerkiksi eleitä ja värejä koskevia muistikorttejaan. Kukin osa-alue sisältää suhteellisen runsaasti tutkimuskirjallisuutta koskevia muistiinpanoja. Siellä täällä on myös aiheisiin liittyviä lehtileikkeitä ja kirjeitä. (Kuva 2).

lehtileike

2. Lehtileike Altamiran maalausten löytymisestä Hfors Post 23.3.1905. J. J. Tikkasen arkisto, Taidehistorian oppiaine, Helsingin yliopisto. Kuva Johanna Vakkari, kuvankäsittely Petri Kaverma.

Korteista suurin osa on täytetty vain yhdeltä puolelta, mutta myös niitä kortteja on paljon, jossa on tekstiä molemmin puolin. Kirjoitettujen muistiinpanojen lisäksi kortisto sisältää huomattavan määrän piirroksia. Tämä tekee siitä ainutlaatuisen ja poikkeuksellisen informatiivisen. Tikkasella oli tarkka silmä, hän oli lahjakas piirtäjä ja kykeni vaivattomasti tavoittamaan tutkimansa kohteen olemuksen. Hänellähän oli takanaan yhteensä yhdeksän vuoden taiteilijakoulutus Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa, yliopiston piirustussalilla, Adolf von Beckerin yksityisessä akatemiassa ja Münchenin taideakatemiassa.[2]

Tikkanen oli tunnetusti ahkera tupakoitsija ja keräsi kortistonsakin ”sikarilaatikoihin”.[3] Kun aineistoa on järjestetty taidehistorian arkistoon, sikarilaatikot on tallennettu kuuteen suureen arkistolaatikkoon, joiden arkistointinumerot ovat 65–70, mutta itse sikarilaatikoita ei ole numeroitu. Vaikuttaa siltä, että ne ovat säilyneet samoissa arkistolaatikoissa, joihin ne aikanaan sijoitettiin, mutta sen sijaan on mahdollista, että niiden keskinäinen järjestys kunkin laatikon sisällä on aikojen kuluessa muuttunut. En kuitenkaan usko, että asialla on suurta merkitystä, sillä oletan Tikkasen itsekin järjestäneen laatikoita tarpeen mukaan uudelleen ja vaihtaneen jopa kortteja laatikosta toiseen uudenlaisia kokonaisuuksia luodessaan. Käydessäni aineistoa lävitse, annoin sikarilaatikoille alanumerot arkistolaatikoiden numeroiden mukaisesti (esimerkiksi JJT.65.1, JJT.65.2 jne.), jotta laajaa materiaalia olisi tästä lähin helpompi hallita.

Ilmeiden, eleiden ja liikkeiden taidehistoria

Tikkanen kuului niiden taidehistorian tutkijoiden joukkoon, jotka 1800-luvulla erikoistuivat eleiden, ilmeiden ja liikkeiden taidehistorian tutkimiseen. Tärkeä lähtökohta hänelle kuten monille muillekin tuohon aikaan toimineille eri alojen pioneereille oli ihmiseen kohdistunut laaja-alainen tieteellinen tutkimus. Ihmisen toimintaa ja käyttäytymistä kartoitettiin muun muassa fysiologian, psykologian, antropologian ja kielitieteen keinoin. Tikkasen kiinnostus elekieleen liittyy myös oleellisesti valokuvauksen kehittymiseen, sillä hänen ideansa pohjautui siihen eroon, jonka hän totesi vallitsevan silmänräpäysvalokuvissa näkyvien asentojen ja liikkeiden ja kuvataiteeseen valikoitujen välillä, sillä jälkimmäisessä vaihtoehtojen määrä oli huomattavasti edellistä suppeampi. Hän mainitsee amerikkalaisen Oliver Wendell Holmesin valokuvat, mutta tunsi epäilemättä myös Eadweard Muybridgen (1830–1904)[4] ja Étienne-Jules Mareyn (1830–1904)[5] ihmisten ja eläinten liikkeitä esittäviä silmänräpäyskuvia. Tutkimusmateriaalinsa luokitteluun Tikkanen etsi esikuvia niin luonnontieteiden kuin humanististen tieteiden alueilta. Näihin kuului myös Charles Darwinin vuonna 1872 julkaisema The Expression of Emotions in Men and Animals. Koska olen käsitellyt Tikkasen lähtökohtia laajemmin toisaalla, en paneudu niihin tässä yhteydessä.[6]

Elekieltä koskevia kortteja on noin 27 000. Korttiin on aina merkitty otsikko. Se saattaa olla asentoon tai toimintaan liittyvä kuten esimerkiksi haaraseisonta, risti-istunta, polvistuminen, kädet suorassa vartaloa myöten, kohotetut kädet, kantaminen tai esineen piteleminen kädessä. Se voi myös olla tunnetilaan liittyvä kuten suru, ilo, viha tai pelko. Otsikon lisäksi kortissa on taideteosta koskevat tiedot (aikakausi, taiteilijan nimi, teoksen nimi ja sen sijainti) sekä bibliografisia tietoja ja erilaisia huomioita. Noin neljässäkymmenessä prosentissa elekieltä käsitteleviä kortteja on myös piirros tai useampia piirroksia. Muita aiheita koskevissa kortistoissa piirrosten määrä on pienempi. Suurin osa kuvista on nopeita, yleensä mustekynällä, joskus lyijykynällä, tehtyjä ääriviivapiirroksia, mutta joukossa on myös pidemmälle työstettyjä luonnoksia.  (Kuvat 3–5).

tikkasen kortistoa

3. Esimerkki Tikkasen kortistosta. Kortit ovat kooltaan noin 9 x 11 cm. J. J. Tikkasen arkisto, Taidehistorian oppiaine, Helsingin yliopisto. Kuvankäsittely Pinja Metsäranta.

Tikkasen kortistoa

4. Esimerkki Tikkasen kortistosta. J. J. Tikkasen arkisto, Taidehistorian oppiaine, Helsingin yliopisto. Kuva Johanna Vakkari, kuvankäsittely Petri Kaverma.

Koska Tikkanen usein viittaa kirjalliseen lähteeseen, on oletettava, että hän käytti aineistonsa kokoamisessa apunaan tutkimuskirjallisuudessa ja planssiteoksissa julkaistuja kuvia. Osittain kortit on laadittu ulkomaan matkoilla suoraan taideteosten pohjalta. Joskus niissä on jopa arkipäiväisiä huomautuksia kuten “saavuimme Müncheniin eilen illalla”.  Ulkomailla matkustaessaan Tikkanen työskenteli ahkerasti arkistoissa ja museoissa. Joissakin sikarilaatikoissa (sekä elekieltä koskevissa että muissa) on alussa paksumpi pahvi, johon on merkitty ne hotellit ja osoitteet, joissa hän kulloinkin asui. Samassa pahvissa saattaa olla useita majapaikkojen osoitteita Berliinistä ja Münchenistä Pariisiin, Lontooseen ja Roomaan sekä kohtelias maininta, jossa pyydetään mahdollista löytäjää palauttamaan kortisto Tikkasen kotiosoitteeseen. Koska pienissäkin laatikoissa on usein noin 700 korttia, tällaisen eri puolilla Eurooppaa kootun materiaalin katoaminen olisi luonnollisesti ollut ikävä takaisku.

Tikkasen kortistoa

5. Esimerkki Tikkasen kortistosta. J. J. Tikkasen arkisto, Taidehistorian oppiaine, Helsingin yliopisto. Kuva Johanna Vakkari, kuvankäsittely Petri Kaverma.

Tikkasen alkuperäinen idea, kuten hän sen vuonna 1886 C. G. Estlanderille lähettämässään kirjeessä kuvasi, oli tutkia kristillisen, erityisesti Italian keskiaikaisen taiteen elekieltä.[7] Hänen muistiinpanojensa pohjalta voisi kuitenkin olettaa hänen tavoitelleen eleiden ilmeiden ja liikkeiden taidehistoriaa koskevan yleisesityksen kirjoittamista.[8] Tähän viittaa myös itse kortisto, sillä se sisältää aineistoa Assyriasta, Egyptistä ja antiikin Kreikasta Tikkasen omaan aikaan samoin kuin merkintöjä japanilaisista, kiinalaisista, intialaista ja arabialaista taideteoksista ja jopa inkojen ja mayojen veistoksista. Selvänä painopistealueena ovat aikakaudet varhaiskristillisestä 1800-luvulle ja keskiajan taidetta, niin läntistä kuin bysanttilaista on muuta aineistoa enemmän. Tikkanen havainnoi ympäristöään avoimesti – nykyterminologiaa käyttäen voisi sanoa hänen laajentaneen tutkimuskenttäänsä taidehistoriasta kohti visuaalista kulttuuria. Tarkastelun kohteena ovat olleet mitä moninaisimmat taiteenlajit ja myös niin sanotun korkeataiteen ulkopuoliset ilmiöt, kuten 1900-luvun alun mainoskuvat. (Kuva 6).

Tikkasen tarkastelua aikansa mainoskuvastosta

6. Tikkanen kiinnitti huomiota kuvien ”kieleen” laaja-alaisesti ja tarkasteli esimerkiksi oman aikansa mainoskuvastoa. J. J. Tikkasen arkisto, Taidehistorian oppiaine, Helsingin yliopisto. Kuva Johanna Vakkari, kuvankäsittely Petri Kaverma.

Elekieltä koskevat kortit on jaoteltu pää- ja alaluokkiin ja niiden alla enemmän tai vähemmän kronologiseen järjestykseen. Joissakin laatikoissa korostuu geografia, sikäli että ne käsittelevät esimerkiksi Keski-Euroopan (Ranska, Saksa, Alankomaat, Englanti) tai ainoastaan Italian taidetta. Toiset laatikot taas koskevat puhtaasti jotakin tiettyä teemaa kuten esimerkiksi jalkojen tai sormien asentoja taikka surun ja tuskan ilmaisuja. Tarkasti rajatuilla kokonaisuuksilla on suora suhde Tikkasen julkaisuihin, mutta samoja aiheita on mukana myös muissa laatikoissa.

Ensimmäisen artikkelinsa elekielestä Tikkanen julkaisi vuonna 1891.[9] Se ei vielä käsitellyt mitään tiettyä elekielen aihepiiriä, vaan siinä pohdittiin esimerkiksi aikaisemman taidehistorian kirjoituksen tapoja yhdistää tietyt kasvonpiirteet tiettyihin luonnetyyppeihin. Ensimmäinen varsinainen elekieleen keskittyvä artikkeli on vuodelta 1906 ja se käsittelee surun ja tuskan kuvausta.[10] Sen jälkeen, vuosina 1906–1913, syntyi viisi ilmeiden, eleiden ja liikkeiden taidehistoriaa koskevaa artikkelia, joista neljä koskee jalkojen asentoja.[11] Tunnetuimmat tämän alan tutkimukset ovat kaksi laajaa saksaksi ilmestynyttä monografiaa, Die Beinstellungen in der Kunstgeschichte: ein Beitrag zur Geschichte der künstlerischen Motive (1912) ja Zwei Gebärden mit dem Zeigefinger (1913).[12]

Koska Tikkanen kokosi aineistoaan vuosikymmeniä, on ymmärrettävää, että samaa teemaa on useissa eri laatikoissa. Se sijaan, että hän olisi sijoittanut uudet kortit siihen laatikkoon, jossa oli aiemmin laadittuja samaa alateemaa käsitteleviä kortteja, hän näyttää aloittaneen uuden samat pää- ja alakategoriat sisältäneen laatikon täyttämisen kun edellisestä loppui tila. Elekieleen keskittyneen kortiston logiikkaa ei ole helppo seurata eritoten siksi, ettei Tikkanen näytä noudattaneen mitään tarkkaa ennalta luotua luokittelujärjestelmää. Sama aihe saattaa nimittäin esiintyä otsikolla “figuuri nojaa poskeaan kättään vasten” tai “suru”. Toisin sanoen otsikoissa menevät jatkuvasti sekaisin ilmaisun muoto (le représentant) ja sisältö (le représenté).[13] Kortistoon sisältyvissä muistiinpanoissaan Tikkanen on kuitenkin pohtinut mahdollisia tapoja aineiston luokitteluun, ja tämä antaa avaimen hänen ajatteluunsa. Hän summaa järjestelmäänsä seuraavasti:

Jag vill försöka en idégång, som jag användt för ordnande af mina anteckningar.
Jag utgår från hvilan o. attityderna, där jag är i tillfälle att behandla behagsjukan o. stoltheten, till begrundande, fr. denna till sorg o. därfr. [därifrån] till häftigare rörelser af smärta, lidandet för mig öfver till skammen därmed i uttr. likartade, aktiva själsrörelser af häftig upprördhet: vreden, raseriet, som ger mig anledning att tala om förakt o. hån. (antipatiska uttryck / sympatiska do [dito])
En annan grupp, som härefter behandlas, äro de vänliga, vanligen af lust åtföljda känslorörelserna, först den rena fröjden o. dess excess. uttr. exultationen. Vänligheten i förh. till andra: mottagande, hälsning, hyllning – ödmjukhet, omfamning, kärlek, svärmeri, inspiration, andakt, tillbedjan, religiös extas
En tredje serie af inskränkt innehåll är förvåningen o. dess former förfäran, ångest, förtviflan.
En fjärde talgesterna (o. de målande gesterna)
Den begreppsmässigt naturligaste indelningen är mig härvid af mindre interesse, än den fördel min metod skänker mig att i framställn. kunna ernå ett flytande sammanhang.[14]

Tällaista luokittelutapaa voi kutsua assosiatiiviseksi. Se ei ole luonteeltaan lineaarinen eikä vastaa mitään vakiintunutta systematiikkaa, vaan pohjautuu mitä ilmeisimmin siihen, kuinka asiat hänen omassa ajattelussaan linkittyivät toisiinsa. Tämä tämän päivän tietoyhteiskunnassakin tehokkaaksi todettu menetelmä, jossa asiat verkostoituvat assosiaatioiden välityksellä, selittää ehkä osaltaan sen, miksi hän kykeni hallitsemaan varsin laajoja kokonaisuuksia. Lisäksi hänellä epäilemättä oli erinomainen visuaalinen muisti. Sama ajattelu, jonka perusteella hän loi kortistonsa, ilmenee myös hänen julkaisuissaan – ehkä parhaiten artikkelissa, joka koskee surun ja tuskan ilmaisua taiteessa.[15] Kuvalla ja sanalla on Tikkasen muistiinpanoissa yhtäläinen keskinäinen asema. Piirrokset eivät ole kuvitusta, vaan ne laajentavat oleellisesti sitä informaatiota, joka kortteihin on kirjoitettu. Itse asiassa, muistiinpanopiirroksen avulla oli mahdollisuus ilmaista asioita sanoja täsmällisemmin – eritoten kun hallitsi välineen hyvin.

Kristillinen ikonografia

Seuraavaksi suurimman aineiston muodostaa Kristillinen ikonografia (noin 9 300 korttia). Siihen kuuluvat sikarilaatikot ovat sisällöltään selkeästi tiettyihin aihepiireihin keskitettyjä. Pääteemoja ovat Vanhan ja Uuden Testamentin kertomukset sekä Kristuksen ja Neitsyt Marian elämänvaiheet. Koska Tikkasen kiinnostuksen kohteena olivat ennen muuta kuvattujen henkilöiden ilmeet, eleet ja asennot, tämänkin aineiston voisi sisällyttää elekieleen – erityisesti siksi, että myös elekieleen sijoittamani aineiston sisällä on Kristusta ja Mariaa ja muita Raamatun hahmoja koskevia huomioita. Koska tässä kuitenkin on lähdetty liikkeelle aiheista eikä elekielestä, ja aineisto sisältää myös muuta kuin elekieleen liittyvää materiaalia, on mielekästä luonnehtia tätä omana aihehistoriallisena kokonaisuutenaan. Osvald Sirén on maininnut Tikkasen luennoineen ikonografiasta [16], ja vaikka tällaista kurssia ei Helsingin yliopiston opetusohjelmassa ole, aihepiiriä on voitu käsitellä jonkin yleisemmän otsikon alla kuten “Kuvaamataiteiden teoria” tai “Maalaustaiteen historia keski- ja uudella ajalla”.  Tämäkin aineisto sisältää suhteellisen paljon piirroksia, mutta erilaisesta lähestymistavasta johtuen, ne esittävät useammin kokonaiskompositioita kuin yksittäisiä figuureja detaljeista puhumattakaan.

Ikonografista aineistoa on voitu hyödyntää opetuksen lisäksi Neitsyt Mariaa ja Kristusta koskevissa tutkimuksissa, joista tunnetuin on monografia Madonnabildens historia och den kristna konstuppfattningen (1916). Kristuksen esittämistä taiteessa koskevat artikkelit ilmestyivät aivan 1800- ja 1900-luvun vaihteessa, jolloin vain osa kortistosta oli olemassa.[17]

Yleinen taidehistoria ja tyylihistoria

Yleistä taidehistoriaa ja tyylihistoriaa on kortistossa lähes yhtä paljon kuin ikonografiaa (noin 9 000 korttia). Kyseessä on monipuolinen valikoima taiteen “evoluutioon” ja ilmaisuun liittyviä teoreettisia ja käytännönläheisiä havaintoja. Vaikka Tikkanen, samoin kuin Riegl hieman myöhemmin, katsoi että jokaista epookkia oli tarkasteltava sen omassa kontekstissa, hänen lähestymistavassaan on selvä evolutionistinen vire, joka juontunee sekä Vasarista että Darwinista. Hän on kirjannut muistiin asioita, jotka liittyvät eri epookkeihin ja yksittäisiin taiteilijoihin sekä pohtinut muun muassa muotoon, kompositioon, figuurikuvaukseen, pinnanomaisuuteen ja kolmiulotteisuuteen, perspektiiviin sekä luonnonmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Lisäksi hän vertailee laajasti esimerkiksi läntisen ja bysanttilaisen taiteen välistä vuorovaikutusta keskiajalla ja muita vastaavanlaisia kysymyksiä. Aineisto etenee joko kronologisesti ja sen alla teemoittain tai päinvastoin.

Tikkanen on todennäköisesti hyödyntänyt kortistojaan sekä luento-opetuksessaan että taidehistorian yleisesityksissään samoin kuin muissa julkaisuissaan. Opetuskäyttöön viittaa se, että aineiston joukossa on siellä täällä myös suomeksi kirjoitettuja kortteja. Tikkanen aloitti suomeksi luennoimisen vuonna 1907 ja lukuvuodesta 1909–10 opettajan uransa loppuun asti hän antoi yhtä paljon opetusta molemmilla kotimaisilla kielillä.[18] Hänen yleisesityksensä taidehistoriasta, Kuvaamataiteet uudemmalla ajalla, ilmestyi vuonna 1910 ja sen ruotsinkielinen laajennettu painos, Konsthistoria; Måleri och Skulptur från fornkristna tider till våra dagar, vuonna 1925. Suomennos taas jälkimmäisestä, Taidehistoria; Maalaus ja kuvanveisto muinaiskristillisistä ajoista meidän päiviimme, ilmestyi vuonna 1927. Kortistossa olevia muistiinpanoja on mahdollisesti hyödynnetty myös muissa yleistä taidehistoriaa koskevissa julkaisuissa.[19]

Ornamentiikka ja symbolit

Ornamentiikaa ja symboleja koskevia kortteja on arkistossa noin 6 600. Tikkanen julkaisi tästä aihepiiristä ainoastaan muutaman artikkelin: “Finsk ornamentik” osat I (1900) ja II (1901), jotka ilmestyivät myös saksaksi otsikolla “Finnische Textilornamentik”(1901).[20]  Hän oli kuitenkin uransa alusta lähtien kiinnostunut ornamentiikasta osana taiteellista ilmaisua, mikä käy ilmi jo hänen Giottoa koskevasta väitöskirjastaan Der malerische Styl Giotto’s – Versuch zu einer Charakteristik desselben (1884).[21] Lisäksi ornamentiikka liittyy myös hänen keskiaikaisia kuvitettuja käsikirjoituksia koskeviin tutkimuksiinsa. Ornamentiikkaa ja symboleja koskevat aineistot ovat geografisesti ja ajallisesti laajoja, eikä niissä ole erityistä suomalaista (tai suomen sukuisia kansoja koskevaa) painotusta. Ne sisältävät muun ohella esimerkkejä niin geometrisesta kuin kasvi- ja eläinornamentiikasta, tarueläimistä ja taivaankappaleista. Ornamentiikkaa koskevissa korteissa on runsaasti piirroksia ja vertaillakseen eri tahoilta kopioimiaan elementtejä (esimerkiksi geometrista tai lintuornamentiikkaa) Tikkanen on liittänyt kortteja toisiinsa liimapaperilla pitkiksi haitareiksi, jotka avaamalla hän on voinut tarkastella eroja ja yhtäläisyyksiä ja mahdollisesti jonkin teeman kehityskulkua. Hänen mukaansa kansanomaisen ornamentiikan vertailevaa tutkimusta ei vielä ollut lainkaan aloitettu muutamia tärkeitä planssiteoksia lukuun ottamatta. Hän katsoi, että tutkimuksen olisi tullut kattaa niin suuret kuin paikalliset museot ja erilliset kokoelmat. Tämä olisi vaatinut laajaa yhteistyötä, varsinkin aasialaisen, pohjois-afrikkalaisen ja muun Euroopan ulkopuolella olevan materiaalin suhteen. Jokainen aiheryhmä olisi tullut erikseen tutkia, analysoida ja järjestää sekä verrata sitä muihin ryhmiin.[22] Tässä kuvastuu jälleen kerran Tikkasen haave kaiken mahdollisen tiedon kokoamisesta ja hallinnasta.

Väri taiteen historiassa

Yksi Tikkasen erityisalueista koski värien käyttöä taiteessa. Hänen julkaisuistaan värin geneologiaan liittyvät vuonna 1922 ilmestynyt artikkeli “Den förkarolingiska miniatyrkoloriten”, joka käsitteli värin käyttöä taiteessa ennen karolingista aikakautta sekä Julius von Schlosserin 60-vuotisjuhlakirjassa, vuonna 1927, julkaistu “Die byzantinische Buchmalerei der ersten nachikonoklastischen Zeit mit besonderer Rücksicht auf die Farbengebung”. Aihetta koskeva pääteos Farbengebung in der Mittelalterlichen Buchmalerei oli kunnianhimoinen avaus uudenlaiselle aiempaa tieteellisemmälle väritutkimukselle ja ilmestyi postuumina vuonna 1933.[23] Teoksen aiheena on värinkäyttö sekä suhteessa taiteen yleiseen tyylihistoriaan että yksittäisten värien merkitys eri aikakausien aikana. Tutkimuksen ajanjakso alkaa myöhäisantiikista päätyen ottolaiseen taiteeseen.[24] Tikkasen näkemykset tähän erityisalueeseen liittyvistä ongelmista ovat hyvin moderneja – ja monet niistä edelleen ajankohtaisia. Vaikea kysymys koski hänen mukaansa materiaalin ja sen kielellisen määrittelemisen välistä suhdetta. Silmä näki niin paljon enemmän kuin mitä sanoilla oli mahdollisuus kertoa.[25] Hän ei pitänyt niinkään hankalana pigmenttien nimeämiseen liittyvän terminologian hallintaa, koska monilla väripigmenteillä oli jo vanhastaan käytössä mineraaleihin tai orgaanisiin aineisiin sidotut (esimerkiksi lyijyvalkoinen, kuparinvihreä, lapislatsuli, purppura) tai muuten vakiintuneet nimet (esimekiksi napolinkeltainen). Hankalaa oli sen sijaan nimetä täsmällisesti eri väriaineita sekoittamalla saadut sävyt, ja sen seurauksena myös värikompositioiden määritteleminen tuli ongelmalliseksi.[26) Koska sanastoa ei ollut, tutkijat joutuivat käyttämään yleistäviä ja samalla epämääräisiä käsiteitä, jotka liittyivät valööreihin (vaaleanvihreä), värin kylläisyyteen (voimakkaanpunainen), tai muihin vastaaviin ominaisuuksiin. Vaikka jotkut taidehistorioitsijat kuten Wilhelm Vöge, Arthur Haseloff, E. H. Zimmermann ja Julius Lange olivat kiinnittäneet tutkimuksissaan huomiota väreihin jo aikaisemmin, värien sanallista hallintaa ei ollut pohdittu perusteellisesti missään aikaisemmassa tutkimuksessa. Tikkanen piti kirjaminiatyyreja hyvänä tutkimuskohteena, koska ne olivat säilyneet monia muita taideteoksia paremmin ja niissä oli suurelta osin käytetty pigmenttejä puhtaina, mikä puolestaan helpotti asioiden määrittelyä.

Tikkasen värejä käsittelevän kortiston (noin 3 600 korttia) aikahaarukka on paljon laajempi kuin hänen kirjassaan – antiikista 1400-luvulle. Vaikka kortistossakin painottuu erityisesti se ajanjakso ja kohderyhmä, joka kirjaan on valittu, voidaan mielestäni perustellusti olettaa, että hän suunnitteli jatkavansa väritutkimuksiaan ottolaisesta taiteesta eteenpäin ja laajentavansa niitä kirjaminiatyyreistä muihin maalaustyyppeihin.  Kortisto sisältää pigmenttien käyttöä koskevien merkintöjen lisäksi huomioita muun muassa värien avulla muotoilusta, värillisistä varjostuksista, ääriviivojen käytöstä, taustavärityksestä, väri- ja ilmaperspektiivistä ja värisymboliikasta. Lisäksi joukossa on laajoja yhteenvetoja eri aikakausille ja maille ominaisista väripaleteista miniatyyri- ja seinämaalauksissa sekä analyysejä siitä mitä pigmenttejä kuvitetuissa käsikirjoituksissa tai muissa kohteissa (esimerkiksi Wiener Genesis tai Ravennan mosaiikit) oli käytetty. Tikkanen kokosi värikortistoaan 1920-luvun lopulle asti – viimeisin päivämäärä, jonka olen nopean aineistoon tutustumisen perusteella havainnut, on vuodelta 1927. Kiinnostus väriin on havaittavissa hänen toiminnassaan uran alkuvaiheilta lähtien. Työstäessään väitöskirjaansa Italiassa 1880-luvun alussa, hän maalasi pieniä abstrakteja värikompositioita tutkimukselleen tärkeistä kohteista tai laati "värikarttoja", joissa on vesivärein maalattuja värineliöitä ja niiden alla värien sanallinen luonnehdinta. (Kuva 7).

värikompositio

7. Tikkasen vuonna 1882 maalaama värikompositio Giotton Padovassa, Cappella degli Scrovegnissa olevasta teoksesta Viattomien lasten surma (1303–05). J. J. Tikkasen arkisto, Taidehistorian oppiaine, Helsingin yliopisto. Kuvankäsittely Markku Lappalainen.

Tätä muistiinpanotekniikka hän käytti myöhemminkin.[27] Värivalokuvia ei vielä tuohon aikaan ollut saatavissa (ja kun ne tulivat mahdollisiksi, eri värit eivät pitkään aikaan toistuneet oikealla tavalla). Värillisiä muistiinpanoja on Tikkasen matkoillaan täydentämissä luonnoskirjoissa, mutta ei kortistossa. Siinä hän on sanallistanut asiat ja operoi samoilla käsitteillä, joita hän käytti julkaisuissaan.

Muu aineisto

Edellä mainittujen kategorioiden lisäksi kortistossa on pieni määrä aineistoa, joka liittyy Tikkasen työhön kuvitettujen käsikirjoitusten kuten Utrechtin psalttarin parissa (noin 600 korttia). Keskiajan kuvitettuja käsikirjoituksia koskevista tutkimuksista merkittävin, Die Psalterillustration im Mittelalter ilmestyi kolmena eri volyymina vuosina 1895–1900. Sen lisäksi Tikkanen kirjoitti 1800-luvun viimeisellä vuosikymmenellä neljä pienempää tutkimusta tästä aihepiiristä.  Kortistossa olevaan psalttareita koskevaan aineistoon sisältyy muun muassa luettelo kuvitetuista käsikirjoituksista saksalaisissa, sveitsiläisissä ja itävaltalaisissa arkistoissa ja kartta, johon hän on merkinnyt kaupunkeja, joissa olevaan aineistoon hän joko oli tutustunut tai aikoi tutustua. Sitä seuraavassa kortistossa on lueteltu kaupungit aakkosjärjestyksessä ja niiden alla kussakin paikassa oleva aineisto. Muuhun aineistoon sisältyy myös sikarilaatikko, joka käsittelee elekielen tutkimusta ja sen luokitteluperiaatteita (noin 300 korttia).[28]

Kortiston järjestys pääpiirteissään

Luonnehdin seuraavassa kortiston sisältöä arkistolaatikoittain yleisellä tasolla. Varsinaisen kortistoluettelon (sikarilaatikoittain) julkaisen myöhemmin.

Arkistolaatikko JJT.65

Laatikko sisältää kuusitoista sikarilaatikkoa, joissa on yhteensä noin 10 200 korttia. Pääosa korteista käsittelee elekieltä, mutta kolmessa (JJT.65.9, JJT.65.11 ja JJT.65.16) aiheena on kristillinen ikonografia. Elekielen kategoria on varsin laaja ja noudattaa usein edellä esitettyä assosiatiivista järjestystä. Osa sikarilaatikoista käsittelee kuitenkin jotakin spesifiä teemaa kuten kontraposto ja kierteiset asennot (JJT.65.3), sormella osoittaminen (JJT.65.4), jalkojen asentotyypit (JJT.65.6) tai käsien ja sormien eleet (JJT.65.10). Arkistolaatikossa on kaiken kaikkiaan paljon surun ja tuskan aihepiiriin liittyvää aineistoa. Suurimmassa osassa sikarilaatikoita esimerkkejä on otettu antiikin taiteesta 1800-luvulle (joskus 1900-luvulle) asti, mutta jotkut aineistot on rajattu topografisesti ja ajallisesti esimerkiksi italialaiseen renessanssitaiteeseen (JJT.65.6), länsimaiseen 1600-ja 1700-luvun taiteeseen (JJT.65.7) ja keskieurooppalaiseen 1800-luvun taiteeseen (JJT.65.15). Koko kortisto sisältää runsaasti piirroksia.[29]

Arkistolaatikko JJT.66

Laatikko sisältää kaksitoista sikarilaatikkoa, joissa on yhteensä noin 10 400 korttia. Lähes koko kortisto käsittelee elekieltä. Vain yhdessä laatikossa pääosa aineistosta liittyy yleiseen taidehistoriaan (JJT.66.7) ja yksi sikarilaatikko (JJT.66.10) muodostaa Tikkasen työskentelyn kannalta tärkeän lähdeaineiston, koska se muun muassa valaisee hänen luokitteluperiaatteittaan elekielen tutkimuksen suhteen. Kuten edellä elekielen aiheita on paljon ja niiden järjestys usein assosiatiivinen. Myös tässä arkistolaatikossa on aihepiiriltään rajatumpia kokonaisuuksia kuten käsien ja sormien eleet ja asennot (JJT.66.1, JJT.66.2.), osoittaminen (JJT.66.6.) sekä jalat ristissä seisominen ja istuminen (JJT.66.5). Tässäkin arkistolaatikossa on paljon surun ja tuskan tematiikkaan sisältyviä aiheita. Aineistoa on jaoteltu myös topografisesti ja aikakausittain: ranskalainen ja alankomaalainen 1600- ja 1700-luku (JJT.66.3), Italian renessanssitaide (JJT.66.12), keskieurooppalainen 1400- ja 1500-luku (JJT.66.4), keskieurooppalainen 1600- ja 1700-luku (JJT.66.11) ja 1800-luvun keski- ja pohjoiseurooppalainen taide (JJT.66.9). Piirroksia on runsaasti.[30]

Arkistolaatikko JJT.67

Laatikko sisältää kolmetoista sikarilaatikkoa, joissa on yhteensä noin 11 200 korttia. Ensimmäiset kaksi sikarilaatikkoa (JJT.67.1–2, yhteensä noin 2 700 korttia) käsittelevät yleistä taidehistoriaa ja tyylihistoriaa, yksi kristillistä ikonografiaa (JJT.67.9) ja loput keskittyvät elekieleen. Taide- ja tyylihistoriallisissa kortistoissa teemoina ovat muun muassa, figuurikuvaus ja sen eri kuvakulmat, tilankuvaus, perspektiivi, lyhennykset ja luonnonmukaisuus. Kortistot sisältävät monia erityisteemoja kuten pohdintaa kertojan ja kerrottavana olevan aiheen välisistä suhteista (esimerkiksi unessa nähdyt tapahtumat). Muodon ja sisällön välisiä asioita käsitellään laajasti. Aikarajaus kulkee esihistoriasta pääasiassa keskiajan loppuun. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että tarkastellessaan keskiajan taiteen arkkitehtuurin kuvausta, Tikkanen on rinnastanut sen lasten piirroksiin, joita on kortistossa jonkin verran. (Kuva 8).

lasten piirroksia kortistossa

8. Lasten piirroksia, jotka Tikkanen on jäljentänyt kortistoonsa. J. J. Tikkasen arkisto, Taidehistorian oppiaine, Helsingin yliopisto. Valokuva Johanna Vakkari, kuvankäsittely Petri Kaverma.

Elekieltä sisältävät sikarilaatikot on jaoteltu samankaltaisesti kuin edellisissä arkistolaatikoissa. Joukossa on temaattisesti laajoja, assosiatiivisesti eteneviä samoin kuin tiettyyn aihepiiriin keskittyviä kokonaisuuksia. Jälkimmäisiin kuuluvat: käsien ja käsivarsien eleet ja asennot (JJT.67.5–7), voimakkaisiin tunneilmaisuihin kuten pakoon, pelkoon ja kauhuun liittyvät eleet (JJT.67.10), osoittavat eleet (JJT.67.11) ja taaksepäin vetäytyvät eleet (JJT.67.13). Myös tässä arkistolaatikossa on paljon surun ja tuskan tematiikkaa. Aikarajaus on pääasiassa antiikista 1800-luvulle, mutta esimerkkejä on muita runsaammin keskiajan taiteesta ja yksi sikarilaatikoista käsittelee pelkästään keski- ja eteläeurooppalaista 1800-luvun taidetta (JJT.67.5). Aineistossa on kaiken kaikkiaan paljon piirroksia, mutta ei niin runsaasti kuin kahdessa edellä esitellyssä. Lisäksi yleiseen taidehistoriaan ja tyylihistoriaan sekä kristilliseen ikonografiaan keskittyneissä kortistoissa piirroksia on selvästi vähemmän kuin elekieltä koskevassa materiaalissa.[31]

Arkistolaatikko JJT.68

Laatikko sisältää viisitoista sikarilaatikkoa, joissa on yhteensä noin 10 200 korttia. Materiaali on jaoteltu vanhastaan pahvikansilla ryhmiin a, b ja c. Numeroin sikarilaatikot arkistolaatikon mukaisesti kuten edellä. Tällöin aineisto määrittyy kolmeen osaan seuraavalla tavalla: Ryhmään a kuuluvat sikarilaatikot JJT.68.1–JJT.68.6, jotka käsittelevät värien taidehistoriaa antiikista 1400-luvulle.[32] Ryhmään b kuuluvat sikarilaatikot JJT.68.7–JJT.68.10, jotka käsittelevät Neitsyt Marian ikonografiaa varhaiskristillisestä taiteesta 1600-luvulle.[33] Ryhmän c sikarilaatikot, JJT.68.11 – JJT.68.15, liittyvät Kristuksen ikonografiaan varhaiskristillisestä taiteesta 1600-luvulle. Ryhmän c viimeisessä laatikossa painotus on Neitsyt Marian ja Jeesus-lapsen välisessä kommunikaatiossa, joten se sitoutuu yhtälailla molempien jälkimmäisten ryhmien tematiikkaan. Väritystä koskevassa kortistossa on vain vähän piirroksia, mutta Neitsyt Mariaa ja Jeesusta käsittelevässä aineistossa niitä on melko paljon.

Arkistolaatikko JJT.69

Laatikko sisältää yhdeksän sikarilaatikkoa, joissa on yhteensä noin 8 800 korttia. Tässäkin materiaali on jaoteltu vanhastaan pahvikansilla osastoihin a, b, c ja d. Aineisto määrittyy neljään osaan seuraavalla tavalla: Ryhmään a sisältyvät sikarilaatikot JJT.69.1–JJT.69.3 (joiden alkuperäinen järjestys on ilmeisesti 69.3, 69.2 ja 69.1). Niissä käsitellään ornamentiikan tutkimusta, Assyriasta ja antiikin Kreikasta renessanssiin. Sikarilaatikkoa JJT.69.3 on käsiteltävä varovasti, koska siinä olevat kortit on liitetty toisiinsa liimapaperilla haitareiksi.[34] Ryhmän b sikarilaatikot JJT.69.4–JJT.69.6 käsittelevät yleistä taidehistoriaa ja siihen liittyviä teoreettisia ja tyylihistoriallisia kysymyksiä 1300-luvulta 1700-luvulle. Ryhmään c kuuluu sikarilaatikko JJT.69.7, joka on luonteeltaan tyylihistoriallinen, ja käsittelee tematiikkaa antiikista 1300-luvulle. Sen kuuluisi olla paitsi aiheensa myös aikarajauksensa puolesta edellisessä ryhmässä mukana. Materiaali käsittelee taiteen evoluutiota, kompositiota ja perspektiiviä.[35] Viimeiseen ryhmään d sisältyvät sikarilaatikot, JJT.69.8–JJT.69.9 käsittelevät tarueläimiä ja eläinornamentiikkaa. Ne siis liittyvät osittain samaan aihepiiriin tässä arkistolaatikossa olevan a-ryhmän kanssa. Symboliikasta ja ornamentiikasta poikkeaa kuitenkin pieni määrä imetys-, taistelu- ja tanssiaiheita. Piirrosten määrä vaihtelee aihepiireittäin: b- ja c-ryhmän kortistoissa ei juurikaan ole piirroksia, mutta a- ja d-ryhmien korteissa niitä on melko paljon.

Arkistolaatikko JJT.70

Laatikko sisältää kymmenen sikarilaatikkoa tai pinoa, joissa on yhteensä noin 5 600 korttia. Materiaali on jaoteltu vanhastaan pahvikansilla ryhmiin a–f. Teemat jakautuvat seuraavalla tavalla: Ryhmään a kuuluu sikarilaatikko JJT.70.1, joka käsittelee tyylihistoriallisia kysymyksiä taiteen evoluution näkökulmasta antiikista 1300-luvulle. Lisäksi siinä pohditaan erilaisia vaikutus- ja vuorovaikutussuhteita kuten antiikin taiteen vaikutusta myöhempien epookkien taiteeseen ja Bysantin ja länsieurooppalaisen taiteen vuorovaikutusta keskiajalla. Ryhmään b sisältyvät sikarilaatikot JJT.70.2 ja JJT.70.3, joista ensimmäinen keskittyy lähes kokonaan surun ja tuskan ilmaisuihin antiikin taiteessa ja jälkimmäinen Ristiinnaulitsemis-aiheeseen sen eri variaatioineen varhaiskristillisestä taiteesta 1400-luvulle.[36]  Ryhmään c on sijoitettu sikarilaatikko JJT.70.4, joka käsittelee symboleja, allegorioita ja erilaisia personifikaatioita antiikista uuteen aikaan. Se siis jatkaa edellisen arkistolaatikon (JJT.69) a- ja d-ryhmien tematiikkaa. Ryhmässä d on arkistolaatikko JJT.70.5 joka painottuu taiteen genreihin, valonkäyttöön ja muotoa koskeviin kysymyksiin eri aikakausilla antiikista 1500-luvulle. Se siis kuuluu samaan kategoriaan kuin a-ryhmän JJT.70.1. Ryhmä e sisältää sikarilaatikot JJT.70.6–JJT.70.7, joista ensimmäinen keskittyy keskiaikaisiin kuvitettuihin käsikirjoituksiin (aineistoa muun muassa teokseen Psalterillustration) ja jälkimmäinen käsittelee kuvamotiivien siirtymistä antiikista myöhempien aikakausien taiteeseen.[37] Viimeisessä, f-ryhmässä, on kolme pinkkaa, joista kaksi ensimmäistä JJT.70.8 ja JJT.70.9 liittyvät kuvitettujen käsikirjoitusten tutkimiseen ja JJT.70.10 sisältää muistiinpanot vuonna 1901 pidettyä esitelmää varten.[38] Materiaali ei kokonaisuudessaan sisällä paljon piirroksia, ainoana poikkeuksenaan sikarilaatikko JJT.70.2, jossa niitä on runsaasti. Arkistolaatikko on sisällöltään sekava, eikä edes aineiston luokittelu kuuteen ryhmään vaikuta perustellulta. Pidän todennäköisenä, että tähän laatikkoon on koottu materiaalia, joka ei ole joko tilan puutteen vuoksi tai muusta syystä sopinut muualle.

Johanna Vakkari on dosentti ja Taidehistorian seuran puheenjohtaja

Viitteet:

  1. Tikkasen laajaa ammatillisen kirjeenvaihdon kokoelmaa säilytetään Suomen Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmassa olevassa J. J. Tikkasen arkistossa (HYK Coll. 242). Se sisältää noin 1500 Tikkaselle lähetettyä kirjettä, pääasiassa ulkomaisilta ja suomalaisilta taidehistorioitsijoilta, mutta myös taiteilijoilta liittyen hänen toimintaansa Suomen Taideyhdistyksen sihteerinä. Lisäksi siihen kuuluu pieni määrä Tikkasen lähettämiä kirjeitä sekä muiden kirjeenvaihtoa, asiakirjoja ja lehtileikkeitä. Svenska Litteratursällskapetissa Helsingissä on Tikkasen kirjeenvaihtoa useissa eri arkistokokonaisuuksissa. Erityisen merkittäviä ovat Carl Gustav Estlanderin (1834–1910) kirjearkistoon (SLSA 252) sisältyvät 60 kirjettä Tikkaselta, joissa tämä pohtii laajasti ja yksityiskohtaisesti taidehistoriallista suuntautumistaan. Mielenkiintoisia ovat myös monet Tikkasen pitkiltä ulkomaanmatkoilta perheelle ja ystäville lähetetyt kirjeet (SLSA 820). Erilaisia pienempiä aineistoja on mm. Kuvataiteen Keskusarkistossa ja yksityiskokoelmissa. Lisäksi oman kokonaisuutensa muodostavat Tikkasen kirjoittamat ja häntä koskevat lehtiartikkelit. Niitä on tiedossani yli 600.
  2. Ks. tarkemmin Vakkari, Johanna 2007. Focus on Form, J. J. Tikkanen, Giotto and Art Research in the 19th Century. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja, 114. Toim. Torsten Edgren. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 26–38.
  3. Ks. esim. Goldschmidt, Adolph 1984. Adolph Goldschmidt, 1863-1944: Lebenserinnerungen. Deutsche Verlag für Kunstwissenschaft, 110. En ole aivan varma siitä, ovatko kaikki laatikot juuri sikarilaatikoita, mutta selvyyden vuoksi kutsun niitä jatkossa tällä nimellä.
  4. Ks. Eadweard Muybridge. Toim. Philip Brookman. London: Tate Publishing, 2010.
  5. Ks. Braun, Marta 1992. Picturing Time: The Work of Étienne-Jules Marey (1830–1904). Chicago: University of Chicago Press.
  6. Vakkari, Johanna [2011] J. J. Tikkanen’s filing cards on art history of expressions, gestures and movement [ilmestyy Italiassa, professori Gianni Carlo Sciollan 70-vuotisjuhlakirjassa: "Mosaico. Per Gianni Carlo Sciolla". Sarjassa MO.DO. Toim. Rosanna Cioffi. Luciano editore.]
  7. J. J. Tikkasen kirje C. G. Estlanderille 3.9.1886. Kansalliskirjasto, J. J. Tikkasen kokoelma (HYK Coll. 242).
  8. JJT.66.10, J. J. Tikkasen arkisto, Taidehistorian oppiaine, Helsingin yliopisto. Tässä sikarilaatikossa on Tikkasen luultavasti 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä laatimia muistiinpanoja. Ne liittyvät elekieltä koskevan luentosarjan suunnitteluun, jolloin kyseeseen tulisi todennäköisesti kurssi, joka oli otsikoitu ”Ilmaisu taiteessa” ja jota Tikkanen piti ruotsiksi lukuvuonna 1906–07 sekä 1907–08. On tietenkin myös mahdollista, että opetussuunnitelma on jäänyt toteuttamatta.
  9. Tikkanen, J. J. 1881. Ett fragment om fysiognomiken. Finsk Tidskrift, 31, 1881, 113–122.
  10. Tikkanen, J. J. 1905a. Uttrycken för smärta och sorg i konsten, Ord o. Bild, 14, 417–439, 465–488.
  11. Tikkanen, J. J. 1905b. Ett litet uttrycksmotivs historia, Finsk Tidskrift. 60, 197–221; Tikkanen, J. J. 1908a. Ett konsthistoriskt apropås för dagen, Finsk Tidskrift, 65, 309–321; Tikkanen, J. J. 1908b. Den bredbenta ställningen i konsten, Finsk Tidskrift, 65, 425–452; Tikkanen, J. J. 1911. Den uppstödda foten och de i kors slagna benen, Finsk Tidskrift, 71, 243–264; Tikkanen, J. J. 1913a. Pekandet såsom konstnärligt uttrycksmotiv, Finsk Tidskrift, 75, 155–177.
  12. Die Beinstellungen in der Kunstgeschichte : ein Beitrag zur Geschichte der künstlerischen Motive. Acta Societatis Scientiarum Fennicae tom. 42:1, Helsingfors 1912; Studien über den Ausdruck in der Kunst. 1, Zwei Gebärden mit dem Zeigefinger.  Acta Societatis Scientiarum Fennicae tom. 43:2, Helsingfors 1913.
  13. Viittaan tässä Saussuren käsitteisiin le signifiant ja le signifié, jotka Michael Viktor Schwarz on käyttänyt Giottoa analysoidessaan käsiteparina le représentant ja le représenté. Ks. Schwarz, Michael Viktor 2008. Giottus Pictor. Band 2: Giottos Werke. Wien – Köln – Weimar 2008, 12.
  14. JJT.66.10, J. J. Tikkasen arkisto, taidehistorian oppiaine, Helsingin yliopisto. Hakasuluissa olevat huomiot kirjoittajan. Sana ernå voisi vastata nykykielen sanaa uppnå. Osa tekstistä oli lisätty rivin yläpuolelle tai tekstin sivulle, joten kyseessä on tulkintani siitä, kuinka Tikkasen merkinnät sijoittuvat tekstiin.
  15. Tikkanen 1905a.  Ks. tarkemmin Tikkasen elekieltä koskevan tutkimuksen suhteesta 1800-luvun ja 1900-luvun tiedemaailmaan ja hänen kortistonsa luokitteluperiaatteista: Vakkari [2011].
  16. Sirén, Osvald 1933. Johan Jakob Tikkanen som konsthistoriker. Helsingfors; Mercators Tryckeri Aktiebolag, 105–106.
  17. Samaan tematiikkaan liittyy mm. Tikkanen, J. J. 1909. Madonnabilden i västerlandet under den senare medeltiden, Finsk Tidskrift 67, 323–349.  Ensimmäinen Kristuksen ikonografiaa koskeva artikkeli oli Tikkanen, J. J. 1897. Den konstnärliga framställningen af Kristus på korset till omkring år 1000, Finskt Museum 4, 39–45, 49–59.
  18. Sirén kertoo Tikkasen pitäneen lukuvuonna 1888–89 luentosarjan Italian taiteesta varhaiskristillisestä kaudesta Giottoon. – Sirén 1933, 105–106. Muu Tikkasen yliopistouran aikana antama opetus käy ilmi Helsingin yliopiston opetusohjelmista. Vuoteen 1907 asti opetus on ruotsinkielistä, tämän jälkeen olen merkinnyt opetuskielen sulkuihin. Lukuvuonna 1889–90: Italian taidehistoria renessanssista alkaen; 1890–91: Kuvaamataiteiden teoria; 1891–92: Antiikin taidehistoria; 1892–93 ei opetusta, koska Tikkanen oli ulkomaanmatkalla; 1893–94: Veistotaiteen historian pääpiirteet; 1894–95: Veistotaiteen historia jatkuu edellisestä vuodesta ja sen jälkeen alkaa kurssi Italian sivistyksen, kirjallisuuden ja taiteen historiasta renessanssin aikana; 1895–96: Maalaustaiteen historia keski- ja uudella ajalla; 1896–97: Maalaustaiteen historia uudella ajalla sekä kurssi Euroopan arkkitehtuurin, kuvanveiston ja maalaustaiteen keskeisiä taiteilijoita antiikista uuteen aikaan [Tikkanen sai henkilökohtaisen professuurin vuonna 1897]; 1898–99: Taidehistorian keskeisiä taiteilijoita noin vuodesta 1500-alkaen; 1899–1900: 1500-luvun taidehistorian keskeisiä taiteilijoita; 1900–01: Keskiajan arkkitehtuurin historia; 1901–02: 1500-luvun taiteen ja kirjallisuuden päävirtauksia; 1902–03 ja 1903–04: Italian renessanssin kuvanveisto ja maalaustaide; 1904–05: Uuden ajan taide renessanssin lopulla sekä Italian arkkitehtuuri varhaiskristillisestä ajasta barokin loppuun; 1905–06: Italian arkkitehtuuri renessanssista alkaen ja Uudemman kuvataiteen historia (1700 ja 1800-luku); 1906–07: Peruskurssi eurooppalaisen veisto- ja maalaustaiteen historiasta 1200-luvun lopusta lähtien ja Ilmaisu taiteessa; 1907–08: Peruskurssi eurooppalaisen veisto- ja maalaustaiteen historiasta 1500-luvulla (suomeksi yleisön kokoonpanosta riippuen) ja Ilmaisu taiteessa (ruotsiksi); 1908–09: Peruskurssi eurooppalaisen veisto- ja maalaustaiteen historiasta 1500-luvulla ja Kuvaamataiteet 1800-luvulla (luennot ruotsiksi, mutta yleiskatsauksia myös suomeksi); 1909–10: Ranskan ja Alankomaiden maalaus- ja veistotaide 1600-luvulla (ruotsiksi) ja Taidehistorian peruskurssi maalaus- ja veistotaiteesta (suomeksi); 1910–11: Taidehistorian peruskurssi maalaus- ja veistotaiteesta renessanssin aikana (suomeksi) ja Yleiskatsaus keskiajan arkkitehtuurin tyylipiirteisiin (ruotsiksi); 1911–12: Taidehistorian peruskurssi maalaus- ja veistotaiteesta täysrenessanssin aikana (suomeksi) ja Yleiskatsaus renessanssin arkkitehtuurin tyylipiirteisiin (ruotsiksi); 1912–13 ja 1913–14: Kuvaamataiteet 1600-luvulla (suomeksi) ja Peruskurssi kuvaamataiteiden teoriasta (ruotsiksi); 1914–15: Kuvaamataiteet 1700-luvulla (suomeksi) ja Peruskurssi maalaustaiteen teoriasta (ruotsiksi); 1915–16 Kuvaamataiteet 1800-luvulla (suomeksi) ja Keskiajan taiteen ominaispiirteistä (ruotsiksi) sekä seminaariharjoituksia; 1916–17: Keskiajan kirkkoarkkitehtuuri (suomeksi) ja Italian kuvaamataiteet 1400-luvulla (ruotsiksi) sekä seminaariharjoituksia; 1917–18: Italian arkkitehtuuri renessanssin aikana (suomeksi) ja Italian kuvaamataiteet renessanssin aikana (ruotsiksi) sekä seminaariharjoituksia; 1918–19: Keskiajan maalaustaide ja kuvanveisto (suomeksi) ja Italian kuvanveisto renessanssin aikana ruotsiksi) sekä seminaariharjoituksia; 1919–20: Antiikin veistotaide (suomeksi) ja Italian kuvaamataiteet täysrenessanssin ajalla (ruotsiksi) sekä seminaariharjoituksia; 1920–21: opetusohjelma on luvattu ilmoittaa myöhemmin – [Taidehistoria sai 1920 vakinaisen oppitulin, jonka ensimmäinen haltija oli Tikkanen]; 1921–22: Hollannin maalaustaide 1600-luvulla (suomeksi) ja Ranskan kuvaamataiteet myöhäisbarokin ja rokokoon aikana (suomeksi) sekä Kuvaamataiteet 1800-luvulla (ruotsiksi); 1922–23: Antiikin taide (suomeksi) ja Varhaisrenessanssin taide (ruotsiksi); 1923–24: Italian renessanssin arkkitehtuuri (suomeksi) ja Täysrenessanssin kuvaamataiteet (ruotsiksi); 1924–25: Kuvaamataiteet 1700-luvulla (suomeksi) ja Keskiajan arkkitehtuuri (ruotsiksi); 1925–26: Italian renessanssin arkkitehtuuri (ruotsiksi) ja Keskiajan arkkitehtuuri (suomeksi) sekä harjoituskurssi; 1926–27: Antiikin taide (suomeksi) ja Uudemman taiteen mestareita (ruotsiksi). – Keisarillisen Suomen Aleksanterin yliopiston / Helsingin yliopiston ohjelmat 1888–1927.
  19. Tällaisia julkaisuja ovat esimerkiksi: Tikkanen, J. J. 1906. Keskiaikaisen taiteen luonne, Valvoja 26, 705–723; Tikkanen, J. J. 1907. Italian taiteen elpyminen ja ensimmäinen kukoistus, Valvoja 27, 441–456; Tikkanen, J. J. 1916. Medeltidens uppskattning af naturillusionen i konsten, Tidskrift för Konstvetenskap 2, 18–25. Ks. tarkemmin Tikkasen julkaisuista Vakkari, Johanna 2010.  J. J. Tikkanen’s Publications, Journal of Art Historiography,  Number 3 December 2010. http://arthistoriography.wordpress.com/number-3-december-2010/
  20. Ks. tarkemmin Vakkari 2010.
  21. Ks. tarkemmin Vakkari 2007, erityisesti 104.
  22. JJT.69.3, J. J. Tikkasen arkisto, Taidehistorian oppiaine, Helsingin yliopisto.
  23. Käsikirjoitus oli valmis Tikkasen kuollessa, vuonna 1930, ja hän oli ehtinyt sopia sen julkaisemisesta Societatis Scientiarum Fennicaen kanssa, mutta Tancred Borenius toimitti sen ja kirjoitti siihen esipuheen. Ks. Tikkasen julkaisuista tarkemmin Vakkari 2010.
  24. Tikkanen 1933, 4.
  25. Tikkanen 1933, 3.
  26. Tikkanen 1933, 1-2.
  27. Ks. tarkemmin Vakkari 2007, 65–83.
  28. Tikkanen, J. J. 1895–1900. Die Psalterillustration im Mittelalter. Bd. I. Die Psalterillustration in der Kunstgeschichte. Acta Societatis Scientiarum Fennicae 31:5, Leipzig : K. W. Hiersemann. (reprint Soest 1975). Muut julkaisut olivat aikajärjestyksessä: Tikkanen, J. J. 1890. Eine illustrierte Klimax-Handskrift der Vatikanischen Bibliothek. Acta Societatis Scientiarum Fennicae 19:2. Helsingfors: Druckerei der Finnishen Litteratur-Gesellschaft; Tikkanen, J. J. 1897. Psalttarin kuvittamista myöhemmällä keskiajalla, Suomen Museo 4, 1–5; Tikkanen, J. J. 1898. Tre armeniska miniatyrhandskrifter, Finsk Museum 5, 65–91; Tikkanen, J. J. 1900. Den iriska miniatyrkonsten, Finsk Tidskrift 49, 153–164.
  29. Ks. tähän tematiikkaan liittyvistä julkaisuista edellä olevat luvut Ilmeiden, eleiden ja liikkeiden taidehistoria sekä Kristillinen ikonografia.
  30. Ks. tähän tematiikkaan liittyvistä julkaisuista edellä olevat luvut Ilmeiden, eleiden ja liikkeiden taidehistoria sekä Yleinen taidehistoria ja tyylihistoria.
  31. Ks. tähän tematiikkaan liittyvistä julkaisuista edellä olevat luvut Yleinen taidehistoria ja tyylihistoria sekä Ilmeiden, eleiden ja liikkeiden taidehistoria.
  32. Ks. tähän liittyvistä julkaisuista edellä oleva luku Väri taiteen historiassa.
  33. Ks. ryhmiin b ja c liittyvistä julkaisuista edellä oleva luku Kristillinen ikonografia.
  34. Ks. tähän liittyvistä julkaisuista edellä oleva luku Ornamentiikka ja symbolit.
  35. Ks. ryhmiin b ja c liittyvistä julkaisuista edellä oleva luku Yleinen taidehistoria ja tyylihistoria.
  36. On hieman vaikea ymmärtää miksi nämä sikarilaatikot on ryhmitelty näin. JJT.70.2 kuuluu selkeästi elekieleen kun taas JJT.70.3 kristilliseen ikonografiaan. JJT.70.2 kuuluisi pikemmin arkistolaatikkoihin 65, 66 tai 67 ja JJT.70.3 sitoutuu yhteen laatikon 68 c-ryhmän kanssa.
  37. Sikarilaatikko JJT.70.7 on taidehistorian historian kannalta kiinnostava, koska siinä Tikkanen näyttää seurailevan saman sukuista tematiikkaa kuin Aby Warburg monissa tutkimuksissaan.
  38. Pinkka JJT.70.8 oli irrallinen, mutta laitoin sen kuoreen, JJT.70.9 on kääritty paperiin ja sidottu nyörillä ja JJT.70.10 on kääritty paperiin.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>