Professori, arkkitehti J. S. Sirén ja Suomen Kansallisteatteri

Artikkelissa perehdytään maan vaikutusvaltaisimpiin arkkitehteihin 1930-luvulla kuuluneen professori J. S. Sirénin toimintaan Suomen Kansallisteatterin hyväksi. J. S. Sirénin suunnitteleman Eduskuntatalon valmistuttua sen lähiympäristöä ryhdyttiin järjestelemään. Lähes kaikissa kulttuurilaitoksissa oli halua päästä muuttamaan sinne. J. S. Sirén olisi sijoittanut Eduskuntatalon edustalle Kansallisteatterin, suunnilleen kohtaan, jossa nyt seisoo Musiikkitalo.

Tässä artikkelissa tehdään kaksi empiiriseen tutkimukseen perustuvaa, tarkoin rajattua avausta siihen vaikutusmahdollisuuksien kenttään, joka Kansallisteatterilla oli kilpailussa kaupungin keskustan uutta painopistettä suunniteltaessa. Samalla tuodaan esiin uutta tietoa arkkitehti J. S. Sirénistä.

J. S. Sirénin toiminta Suomen Kansallisteatterin hyväksi on häntä koskevissa tutkimuksissa ja kirjoituksissa tähän mennessä jäänyt täysin huomioimatta. Tämä lienee johtunut siitä, että hän ei sitä itse maininnut matrikkelitiedoissaan, joihin kirjoittajat ovat Sirénin töitä, luottamustoimia ja harrastuksia kartoittaessaan nojautuneet.

Tämä teksti perustuu Suomen Kansallisteatterin rakennushistorian tutkimustyön yhteydessä läpi käymääni arkistoaineistoon. J. S. Sirénin muun toiminnan osalta olen tukeutunut muiden tekemiin tutkimuksiin.[1]

J. S. Sirén Suomen Kansallisteatterin Oy:n hallintoneuvostossa

J. S. Sirén valittiin Suomen Kansallisteatterin Oy:n hallintoneuvoston jäseneksi marraskuussa 1936, professori Viljo Tarkiaisen ilmoitettua, ettei halunnut enää tulla uudelleen valituksi.[2] Tämän voisi tulkita siten, että kotimaisen kirjallisuuden professori Tarkiainen teki tilaa Eduskuntatalon lähiympäristöä Kansallisteattereineen suunnittelevalle Sirénille vireillä olleen tontti- ja uudisrakennusajatuksen johdosta. Hallintoneuvoston puheenjohtaja oli Kansallisteatterin rakennuksen 1900–1902 ja sen laajennuksen 1920-luvun lopulla suunnitellut arkkitehti Onni Tarjanne.[3] Sirén valittiin varapuheenjohtajaksi helmikuussa 1938, saman vuoden alussa kuolleen kirjailija Jalmari Finnen tilalle.[4] Puheenjohtajaksi Sirén valittiin 1945, kun 80 vuotta täyttänyt  Onni Tarjanne “katsoi sopivammaksi, että nuoremmat voimat nyt astuisivat johtoon.”[5] Sirén vuorostaan hoiti tehtävää 1961 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.[6]

Aloittaessaan Kansallisteatterin hallintoneuvoston jäsenenä, Sirén oli Teknillisessä korkeakoulussa nykyaikaisen arkkitehtuurin professori ja kansainvälisesti tunnettu vuonna 1931 valmistuneen Eduskuntatalon arkkitehti. 1930-luvun puolivälissä oli myös rakenteilla Helsingin yliopiston päärakennuksen suuri laajennustyö Sirénin suunnitelmien mukaan.

Myös Suomen Kansallisteatterin Oy halusi J. S. Sirénin ajamaan etujaan Helsingin laajenevaa keskustaa suunniteltaessa. Teatterin johtokunta oli kääntynyt Sirénin puoleen jo hieman aiemminkin, teatterin yleisötilojen sisustuksen ajanmukaistamista koskevissa kysymyksissä, joita käsitellään tässä artikkelissa myöhemmin.

Sirénin vaikutusvalta Eduskuntatalon lähiympäristön suunnittelussa oli Kansallisteatterille hyvin tärkeää, mutta hallintoneuvoston jäsenyys oli merkittävää myös Sirénille itselleen. Hän halusi saattaa Eduskuntatalon lähiympäristöineen valmiiksi näkemyksensä mukaan, ja siihen lähiympäristöön sopi Suomen Kansallisteatteri. Sirén oli myös kiinnostunut näyttämötaiteesta, vaikka toimikin näkyvämmin arkkitehtuurin ja suomalaisen taideteollisuuden kehittämisen hyväksi.

Kansallisteatterin haave uudesta teatterirakennuksesta

Sirén oli jo Eduskuntatalon rakennussuunnittelun yhteydessä esittänyt suunnitelman sen lähiympäristön rakentamisesta, mukaan luettuna rakennuksen edessä nykyisen Mannerheimintien kohdalla ja sen itäpuolella sijaitseva alue. Kyse on siten myös Töölönlahden alueesta, jonka suunnittelu kokonaisuutena on, kuten yleisesti tunnettua, osoittautunut mahdottomaksi tehtäväksi. Riitta Nikula on tämänkin alueen varhaisen asemakaavahistorian tutkinut perusteellisesti.[7] Eduskuntatalon kohdalle ja sen välittömään lähiympäristöön olisivat 1910-luvulla olleet – teattereita lukuun ottamatta –  innokkaasti tulossa lähes kaikki keskeiset kulttuurilaitokset: ooppera, konserttitalo, keskuskirjasto, taidemuseo ja taideteollisuusmuseo sekä taideteollisuus- ja käsityöläiskoulu. Lähellä olivat vuonna 1916 avattu Kansallismuseo ja Hakasalmen huvilassa toiminut Kaupunginmuseo. Vuonna 1925 järjestetyn suunnittelukilpailun tavoitteena oli ollut löytää asemakaava kaupungin liikekeskustan laajentamiseksi sekä uuden “henkisen keskustan” luomiseksi. Huomio keskitettiin kaupungista länteen johtavan maantien leventämiseen ja uuteen linjaukseen, ja alueen vanhojen toimintojen ja rakennusten (mm. ratapihan tavara-aseman makasiinien) oli viimein väistyttävä uusien tieltä. Kilpailun voittaja, arkkitehti Oiva Kallio, sai jatkaa suunnittelua yhdessä kaupungin asemakaavaosaston kanssa. Rakentaminen kuitenkin alkoi yksitellen tehdyillä asemakaavamuutoksilla.

1. J. S. Sirénin elokuussa 1936 valmistunut Eduskuntatalon lähiympäristöä koskeva asemakaavaehdotus. Kuva: Arkkitehti 1936, s. 131.

1933 Helsingin kiinteistölautakunta tilasi J. S. Siréniltä järjestelyehdotuksen rakenteilla olleen uuden Postitalon ja Eduskuntatalon väliselle Turuntien (nykyisen Mannerheimintien) osalle ja näiden rakennusten lähiympäristön valmiiksi saattamiseksi.[8] Sirénin suunnittelutyön aikana käynnistyi lehdistössä keskustelu uuden teatterirakennuksen ja toisaalta konserttitalon rakentamisen tarpeesta ja sijoituksesta. Kysyttäessä asemakaavaa suunnitelleelta arkkitehti Oiva Kalliolta hän ehdotti Kansallisteatterin sijoittamista suunnilleen kohtaan, jossa nykytaiteen museo Kiasma nyt osittain sijaitsee.[9] Kaupungin asemakaava-arkkitehti Birger Brunilan mielestä korkean, tornimaisen Postitalon viereen ei sopinut teatterirakennus.[10] Elokuussa 1936 valmistuneessa ehdotuksessaan J.S. Sirén esitti Eduskuntatalon eteen muodostettavan aukion pohjoisreunalle sijoitettavaksi Kansallisteatterin ja eteläreunalle konserttitalon. Niiden viereen, Eduskuntatalon etelä- ja pohjoispuolelle olisi sijoitettu asuintalot. Kaupungin asemakaava-arkkitehti Brunila piti Sirénin ehdotusta monumentaalisena ja esteettisesti korkeatasoisena, ja samaa mieltä oli kiinteistölautakunta. Teatteri- ja konserttitalojen sijoittamista Eduskuntatalon välittömään läheisyyteen pidettiin hyvänä ehdotuksena. Kaupunki ei ollut sitä Sirénin suunnitelmalta edellyttänyt eikä sitä ollut aiemmin kukaan esittänyt. Kaupungin asemakaavaosaston samaan aikaan laatimassa ehdotuksessa oli keskitytty liikenneväylien ratkaisemiseen ja onnistuttu niiden osalta Siréniä paremmin.[11] Asemakaavaosasto jatkoi suunnittelua molempien ehdotusten pohjalta. Kiinteistölautakunta asetti asiaa käsittelemään komitean, jonka muodostivat lautakunnan puheenjohtaja Yrjö Harvia, varapuheenjohtaja Toivo Salmio ja arkkitehtijäsen Väinö Vähäkallio. Viimeksi mainittu, rakennushallituksen pääjohtaja, teki uuden ehdotuksen Eduskuntatalon lähiympäristön korttelien ja liikenneväylien järjestelystä, ja hän olisi sijoittanut Kansallisteatterin nykyisen Kiasman kohdalle, kuten arkkitehti Oiva Kallio ehdotti, ja konserttitalon Narinkkatorin alueelle. Asemakaavaosasto kuitenkin säilytti teatterirakennuksen Sirénin sille ehdottamalla paikalla, konserttitalo jätettiin pois ja sen kohdalle ulotettiin Postitalon edustalta alkava ja Eduskuntatalon eteen ulottuva, liikenneväylien väliin muodostettava puisto.[12]

2. J. S. Sirénin elokuussa 1936 valmistunut ehdotus Eduskuntatalon lähiympäristön järjestämiseksi. Kansallisteatteri on sijoitettu Eduskuntatalon eteen muodostettavan aukion pohjoisreunalle. Aukion itäreunaa rajaamaan Sirén ehdotti puuistutuksin reunustetun Turuntien. Valtakunnantien alkupään hän olisi sijoittanut alemmas, ratapihan tavara-aseman kohdalle. Kuva: Arkkitehti 1936, s. 133.

3. J. S. Sirénin elokuussa 1936 valmistunut ehdotus. Eduskuntatalon ja aukion pohjoispuolelle sijoitettavat rakennukset. Keskellä Kansallisteatterin sijoitusta ja korkeutta osoittava rakennushahmo. Kuva: Arkkitehti 1936, s. 133.

Uusi Suomi -sanomalehti tuki 1936 voimakkaasti Kansallisteatterin pyrkimystä päästä rakentamaan uudisrakennus Eduskuntatalon läheisyyteen. Uuden Suomen perustaja ja johtokunnan jäsen, vuorineuvos K. A. Paloheimo, oli myös Suomen Kansallisteatterin Oy:n hallintoneuvoston jäsen. Ensimmäinen uutinen julkaistiin helmikuussa 1936 heti sen jälkeen kun asia oli ensimmäisen kerran otettu esiin SKT Oy:n hallintoneuvostossa. “Ajatuksen herättäjäksi” nimettiin Uuden Suomen ensimmäisessä uutisessa senaattori Heikki Renvall, mm. Uuden Suomen johtokunnan jäsen.[13]

4. Kaupungin asemakaavaosaston syksyllä 1937 valmistunut ehdotus, jossa yhdistettiin asemakaavaosaston ja Sirénin 1936 esittämät ehdotukset. Kansallisteatteri (nro 2) on sijoitettu suunnilleen samoin kuin Sirénin oli ehdottanut, mutta Turuntie on tässä sijoitettu kulkemaan teatterin toiselta sivulta. Teatterirakennuksen sijoitus on huomattavasti keskeisempi kuin aiemmissa suunnitelmissa. Teatterirakennus on myös hahmoteltu aiempaa tarkemmin sen eri toimintojen edellyttämien kulkureittien havainnollistamiseksi. Rakennusta sinänsä ei ollut vielä ryhdytty suunnittelemaan. Piirrokseen on lisätty eri kohteiden numerointi sen julkaisuyhteydessä. Kuva: Hbl 2.11.1937.

“Kansallisteatteri sijaitsee, kuten tiedämme, Helsingissä varsin vaatimattomalla ja syrjäisellä paikalla Rautatientorin laidassa”, propagoi Uusi Suomi. Rautatientori ei tuolloin ollut edustavassa kunnossa. Sen kohentaminen mm. puuistutuksilla ja Aleksis Kivi -muistomerkillä oli kuitenkin vireillä, eikä sijaintia rautatieaseman vieressä, täyteen rakennettujen kortteleiden rinnalla ja Ateneumia vastapäätä syrjäiseksi ja yksinäiseksikään voinut väittää. 1900-luvun alussa tuolloisen rautatieaseman pääjulkisivu oli ollut torin suuntaan, mutta sen jälkeen rakennetussa uudessa rautatieasemassa toiseen suuntaan. Syrjäisen sijainnin ongelmaksi naamioitu kysymys koski enemmänkin pääkaupungin teattereiden välistä kilpailua. Kansallisteatterissa pelättiin kaupungin tuen kohdistuvan toiseksi suurimpaan suomenkieliseen teatteriin Kansanteatteriin, joka tarvitsi kipeästi tiloja ja ensimmäistä omaa teatterirakennusta.[14] Lisäksi Svenska Teatern oli parhaillaan huomattavien laajennus- ja uudistustöiden alaisena, ja se sijaitsi Kansallisteatterin näkökulmasta erittäin keskeisellä ja edullisella paikalla. Suomen- ja ruotsinkieliset päänäyttämömme eivät ensisijaisesti kilpailleet keskenään yleisöstä vaan juuri Helsingin kaupungin teattereille osoittamasta tuesta. Suomen Kansallisteatterin Oy ryhtyikin ajamaan asiaa myös siten, että Kansanteatterin tilakysymys ratkaistaisiin Kansallisteatterin rakennuksella, joka vapautuisi jälkimmäiselle rakennetun uudisrakennuksen myötä. Ryhtymällä ajoissa toimeen saattoi päästä osaksi suunniteltua kaupungin keskustan uutta painopistettä Heikinkadun varteen. Nurinkurista on, että samalta alueelta Kansallisteatteri (silloinen Suomalainen Teatteri) oli 1900-luvun alussa päässyt keskeisemmälle paikalle, Rautatientorin reunaan.

Kansallisteatterin johtokunnassa ”ulkopuolelta johtokunnan herätetty ajatus, että Kansallisteatterille olisi saatava uusi talo keskeisemmälle paikalle kaupunkia” otettiin myönteisesti vastaan. Pian johtokunnalla olikin jo edessään Helsingin kaupunginhallitukselta saatu ehdotus kolmesta eri tontista, jotka sijaitsivat nykyisen Mannerheimintien (silloisten Heikinkadun ja Turuntien) varrella Eduskuntatalon lähettyvillä. Olennaista kustannusten kannalta oli, että ne olivat kaupungin omistamia tontteja. Johtokunta asetti asioiden kehitystä seuraamaan toimikunnan, johon kuuluivat kokoomuslaiset pääjohtaja Mauri Honkajuuri ja johtaja Yrjö Koskelainen.[15]

Suomen Kansallisteatteri oli 1920–30-lukujen vaihteessa saanut ensimmäisen laajennusosansa, joka toi kaivattua lisätilaa lavastamolle ja puvustamolle. Myös näyttämö oli varustettu uudella, täysin ajanmukaisella tekniikalla ja katsomon väritys uusittu vaaleammaksi. Katsomon istuimien uusiminen valmistui 1935. Huolimatta näistä vain vähän aikaisemmin valmistuneista uudistuksista, innostuttiin teatterissa välittömästi mahdollisuudesta päästä kokonaan uuteen rakennukseen.

J. S. Sirénin suunnitelmaa Eduskuntatalon lähiympäristön rakentamisesta siten, että lähimpään ympäristöön olisi kuulunut myös Suomen Kansallisteatteri, ei kaupungin taholta ryhdytty viemään eteenpäin. Vielä sotien jälkeen J. S. Sirén yritti kannatella ideaa. Hänen poikansa Heikki Siren teki isänsä ohjaamana arkkitehdin diplomityön 1946 suunnittelemalla Hesperian puistoon sijoitettavan Suomen Kansallisteatterin uudisrakennuksen. Diplomityökään ei edistänyt teatterihanketta, kun koko alueen rakentaminen jäi kesken. Kansallisteatterissa luovuttiin uuden sijainnin ja rakennuksen haaveista viimeistään sotien jälkeisen pula-ajan todellisuudessa ja 1949 Heikki Siren saikin sitten suunnitellakseen vanhan teatterirakennuksen jatkeeksi rakennettavan Pienoisnäyttämön. Se rakennettiin merkittäviltä osin yksityisiltä kerätyin lahjoitusvaroin 1953–54.[16]  Vuonna 1956 J. S. Sirén sai vielä kerran suunnitella Eduskuntatalon eteen toteutettavaa aukiota, tällä kertaa sinne piti sijoittaa presidentti K. J Ståhlbergin patsas. Siinäkin yhteydessä Sirén edelleen muistutti, ettei aukiota saisi reunustaa virastorakennuksilla vaan sen tuli olla elävä ja vilkas myös iltaisin, joten iltaisin ohjelmaa tarjoavat kulttuurirakennukset lienevät loppuun asti olleet hänen ehdotuksensa Eduskuntatalon naapureiksi.[17]

Suomen Kansallisteatterin ensi parven lämpiön uusi kalustus

Suomalaisen Teatteritalon Oy:n puheenjohtaja Onni Tarjanne oli halutessaan itseoikeutettu arkkitehti kaikessa, mikä koski rakennusta sekä sen kiinteää sisustusta. Suomen Kansallisteatterin Oy vastasi teatterin irtaimistosta kuten kalusteista ja valaisimista. Tarjanne vastasi itse kaikista teatterirakennuksen uudistuksista 1940-luvun puoliväliin asti. Vuonna 1945 80-vuotias Tarjanne ohjasi työt, kuten ensi- ja toisen parven lämpiötilat yhdistävät portaat, arkkitehti Eino Forsmanille, eikä Sirén laatinut teatterirakennuksen muutos- tai korjaussuunnitelmia Tarjanteen vuonna 1946 tapahtuneen kuoleman jälkeenkään. Suomen Kansallisteatterin Oy:n ja Suomalaisen Teatteritalon Oy:n 1950-luvun puolivälissä tapahtuneen yhteensulautumisen jälkeen Sirénillä oli mahdollisuus vaikuttaa olemassaolevaan rakennukseen kohdistuviin toimiin.

Suomen Kansallisteatterin Oy kääntyi Sirénin puoleen ensi kerran viimeistään vuoden 1936 alussa kun johtokunta tilasi häneltä suunnitelman ensi parven lämpiön sisustuksen uudistamiseksi. Voitaneen olettaa, että hänen puoleensa käännyttiin tässäkin asiassa juuri Eduskuntatalon perusteella; Sirénin johdolla oli toteutettu valtakunnan tuolloin tyylikkäin ja korkeatasoisin julkisen tilan sisustus. Svenska teaternin uudistustyöt uusine sisustuksineen tulivat valmistumaan syksyyn 1936 mennessä ja sen rinnalla Kansallisteatterin ehkä pelättiin yhä selkeämmin näyttävän ajastaan jälkeen jääneeltä. Yleisötilojen viihtyisyys oli tärkeää yleisön mielenkiinnon ylläpitämiseksi Kansallisteatteria kohtaan. Lisäksi teatterin ensi parven lämpiössä tapasivat ja seurustelivat teatterille tärkeät vaikutusvaltaiset henkilöt teatterinäytäntöjen väliajoilla ja muulloinkin. Kaluston uusiminen oli pienin resurssein toteutettavissa oleva piristysruiske samalla kun ryhdyttiin voimakkaasti ajamaan teatterin uuden sijainnin ja uuden rakennuksen asiaa.

J. S. Sirén oli arkkitehdin uransa alusta lähtien suunnitellut myös huonekaluja.[18] Myös Suomen Kansallisteatterissa oli jo vuonna 1919 ensimmäisen kerran aiottu kääntyä hänen puoleensa, kun kalleudet – Kaarlo ja Emilie Bergbomin perillisten sekä näyttelijätär Hedvig Raa-Winterhjelmin teatterille lahjoittamat kultaiset muistoesineet – haluttiin laittaa yleisön nähtäville vitriiniin.[19] Varkaiden pelko lienee kuitenkin pysäyttänyt hankkeen, joka ei ehkä edennyt edes Sirénin suunnittelupöydälle asti, sillä tällaisen vitriinin toteutumisesta tai säilymisestä ei ole löytynyt tietoa.

Sirénin 1920–30-luvuilla suunnittelemien rakennusten ravintola- ja seurustelutilojen kalusteet olivat muiden suunnittelemia. Esimerkiksi Eduskuntatalon kahvilan kevyehköt funktionalistiset putkikalusteet suunnitteli Werner West. Sirén suunnitteli itse Eduskuntatalon arvokkaimpien tilojen kalusteet: istuntosalin, suuren valiokunnan, valtiovarainvaliokunnan sekä valtiosalin kalustot. Niihin sisältyi sohvia, penkkejä, pikkutuoleja, eri kokoisia pöytiä ja kaappeja sekä kiinteitä kalusteita, joiden muotoilua yhdistää pelkistetty arvokkuus ja usein arkkitehtoniset elementit kuten pilarimaiset jalat. Mutta rakennuksen pääsuunnittelijana Sirén vaikutti ainakin Eduskuntatalossa kaikkeen, antaen huonekalujen suunnittelijoille ohjeensa ja valvoen huonekalujen valmistustyötäkin.[20] Vuonna 1935 Helsinkiin valmistuneessa Lassila-Tikanojan liiketalossa oli ravintolatila (Ravintola Presto), jonka kalustoa Sirén ei myöskään itse suunnitellut.[21] Vuonna 1937 valmistuneeseen yliopiston päärakennuksen laajennusosaan Sirén suunnitteli itse vain kiinteän kaluston. Arttu Brummer sai suunnitellakseen opettajain ja Runar Englund ylioppilaiden kahvilan kaluston.

J. S. Sirénin Suomen Kansallisteatterille suunnittelemaa kalustoa ei ole hänen tuotantoaan käsittelevissä tutkimuksissa tunnettu. Samoin voi olla asian laita hänen useammankin tällaisen pienehkön työnsä kanssa, joka ei tullut esitellyksi lehdissä ja jonka piirustukset eivät rakennuspiirustusten tapaan joutuneet viranomaisten talletettavaksi, vaan tuhoutuivat Sirénin toimiston tuhoutuessa Helsingin ilmapommitusten yhteydessä helmikuussa 1944. Tässä tapauksessa hänet pystyttiin identifioimaan suunnittelijaksi toisaalla säilyneen arkistoaineiston perusteella: hankkeen ajankohta ja suunnittelijan nimi löytyivät uuden kaluston hankinnasta päättäneen Suomen Kansallisteatteri Oy:n johtokunnan pöytäkirjoista. Suomen Kansallisteatterin arkistostakaan ei tosin löytynyt muita piirustuksia kuin yksi paperikopio tarjoilutiskin piirustuksesta. Siellä on kuitenkin säilynyt kaluston valmistuksesta järjestetyn tarjouskilpailun aineisto ja hankintasopimus, jossa yksilöidään kalustoon sisältyvät huonekalut, niiden lukumäärät, valmistustekniikka ja materiaalit.[22]

Keväällä 1936 Suomen Kansallisteatterin Oy:n johtokunta pyysi professori J. S. Siréniltä, joka ei tässä vaiheessa vielä siis ollut hallintoneuvoston jäsen, lausuntoa, ehdotusta ja kustannusarviota teatterin ensi parven yleisölämpiön, kahvilan ja siihen liittyvän gallerian (galleriaksi nimitettiin lämpiön tynnyriholvattua läpikulkutilaa) kaluston uusimiseksi. Lisäksi haluttiin kuulla hänen mielipiteensä tilan seinien maalaamisesta vaaleammiksi, ja ehdotuksesta, että lämpiöön johtavat tammiportaat päällystettäisiin kumimatolla. Seinien maalaus toteutui 1937, mutta portaiden päällystystä Sirén ei suositellut toteutettavaksi, koska ne olisivat sen myötä menettäneet kauniin ulkoasunsa. Yleisölämpiön käytäviin (vaatenaulakoiden läheisyyteen) hankittiin samassa yhteydessä myös peilit, joiden muoto ja sijoitus tapahtui oletettavasti Sirénin näkemyksen mukaan, vaikka sitä ei erikseen johtokunnan pöytäkirjaan kirjattukaan.[23]

Syksyllä 1936 teatterin johtokunta hyväksyi Sirénin heille toimittaman pohjapiirustuksen, jossa esitettiin ehdotus kyseessä olevan tilan kalustamiseksi. Yksittäisten huonekalujen piirustukset valmistuivat myöhemmin syksyllä.[24] Ainoa säilynyt piirustus on päivätty 14.10.1936. Sen on signeerannut J. S. Sirén, mutta piirtänyt T. P., oletettavasti arkkitehti Toivo Pelli, joka työskenteli tällöin Sirénin toimistossa. Piirustus kuuluu oletettavasti niihin, joiden perusteella lokakuussa 1936 pyydettiin tarjoukset kaluston valmistamisesta kuudelta eri puusepäntehtaalta. Tilausta ei saanut yksikään kyseisistä tarjoajista, vaan hankintasopimus tehtiin maaliskuussa 1937 Helsingin keskusvankilan kanssa. Helsingin keskusvankila oli valmistanut kalusteita myös mm. Eduskuntataloon ja yliopistolle.

Koska Kansallisteatterin sisätilojen asuun vaikuttivat niin taloyhtiön – rakennuksen omistajan – kuin teatterin johtokunnan – käyttäjän edustajan – intressit, kukaan ei päässyt yksin luomaan niistä kokonaisuutta. Kansallisteatterin rakennus ei ollut edes alun perin kokonaistaideteos vaan teatterin sisustus muodostui vähitellen sekä lahjoitusten että omien varojen mukaan pieninä erinä tehtyjen hankintojen koosteeksi. Ensi parven lämpiössä oli uudistuksissakin pystyttävä säilyttämään Suomalaisen teatterin perustamisen ajoilta lähtien lahjoituksina saatuja, seinille ripustettuja ja jalustoille asetettuja muotokuvia seinillä ja jalustoilla sekä muita taideteoksia, joista suurin osa oli saatu eri tahojen lahjoittamina. Niihin lukeutuivat myös Emil Wikströmin valmistama ja lahjoittama, marmoriin veistetty Kanteletar-luonnos Onni Tarjanteen suunnittelemalla jalustalla vuodelta 1904, Louis Sparren suunnittelemalla ja Suomen Käsityön Ystävien valmistamalla kankaalla verhoillut sohvakalustot,  Salomo Wuorion maalausliikkeen 1902 valmistamat lyijylasi-ikkunat ja seinä- ja kattomaalaukset vuosilta 1929–1932. Niitä Sirénkään ei voinut ja tuskin halusikaan poistaa.

Ensi parven lämpiön seinät oli maalattu 1920-luvun lopulla arkkitehti Tarjanteen hyväksymään tummahkon keltaiseen väriin. Samassa yhteydessä oli seinien yläosaan ja gallerian tynnyriholviin maalattu uudet koristemaalaukset. Lisäksi alkuperäiset kattovalaisimet oli 1929 korvattu Oy Taito Ab:n opaalilasivalaisimilla, jotka olivat malliltaan lähes samanlaisia kuin mm. Eduskuntatalossa käytettiin. Lattiassa oli edelleen alkuperäinen tammiparketti. J. S. Sirénin esityksen perusteella ensi parven lämpiön seinät saatiin 1937 maalata vaaleampaan sävyyn, mutta seinien yläosan ja tynnyriholvin koristemaalauksia ei peitetty. Hyvin sekalaisiin puitteisiin J. S. Sirénin oli siis pystyttävä luomaan uusi ilme. Kaupungissa oli jo paljon moderneja kahvila- ja ravintolatiloja elegantteine sisustuksineen, tyylikkäimpänä niistä Eduskuntatalon kahvila.

Kalusto, joka nyt haluttiin korvata uudella – Ab Iriksen 1900-luvun alussa valmistamat koivupuiset pöydät, tuolit, sohvat ja tarjoilutiski – oli muotoilultaan raskas ja vanhanaikainen, tosin pelkistetympi kuin sen ajan huonekalut yleensä. Alkuperäisiä huonekaluja oli todennnäköisesti myös lukumääräisesti liian vähän.[25]

Uusi kalusto käsitti ensi parven lämpiön ravintolan tarjoilutiskin, 23 asiakaspöytää ja niiden ääreen sijoitettavat  96 tuolia sekä lämpiön galleriaosaan sijoitettavat neljä sohvaa. Kaluston puulajia ei ollut vielä päätetty kun sen valmistamisesta pyydettiin tarjouksia huonekaluvalmistajilta; vaihtoehtoina olivat loimukoivu ja jalava. 1930-luvulla suosittu loimukoivu olisi ollut kansallishenkisempi ja siten myös luontevampi vaihtoehto Kansallisteatterin kansallista roolia ajatellen, mutta valinnassa päädyttiin jalavaan (rungon piiloon jäävät osat tehtiin tavallisesta koivusta). Jalavapinta vahattiin (kovapuunattiin) värisävyyn ja kiiltoon, joka sointui hyvin mm. lattian tammiparketin kanssa.

Kymmenen metriä pitkän tarjoilutiskin vaikuttavin osa oli pöytätason yhtämittainen, sileä, kiiltävä lasilevy, jonka alapinta oli työselityksen mukaan samalla tavalla maalattu (musta tai vihertävänmusta) ja sen alla oli musta huopa.[26] Etuseinä oli vaikuttavan pitkä ja sileä jalavaviilupinta. Taustapuolella olivat raha- ja muut laatikot ja niiden alapuolella astia- ja tarjoiluvälinekaapit. Sileät putkijalat olivat ruostumatonta terästä.[27]

Asiakaspöydiksi Sirén suunnitteli kolmenlaisia pöytiä: pyöreitä (ø 750 mm), neliön (600 x 600 mm) ja suorakaiteen (1000 x 600 mm) muotoisia. Korkeudeltaan ne olivat keskenään samanlaisia (noin 740 mm). Kaikkien pöytien pöytälevyn pintana oli sileä, kiiltävä lasi kuten tarjoilutiskissäkin. Lasin alapinta oli mustaksi (tai vihertävämustaksi) maalattu ja sen alla oli musta huopa. Pöytälevyn reunat olivat jalavaa. Pyöreissä ja neliönmuotoisissa pöydissä oli vain keskellä yksi pyöreä jalka, joka oli tasapaksu ja sileäpintainen ja jalavan väriin pintakäsiteltyä koivua. Sen alapäässä lattiaa vasten oli ruostumattomalla teräslevyllä päällystetty laippa, joka pyöreissä pöydissä oli muodoltaan pyöreä ja neliönmuotoisissa pöydissä nelikulmainen. Suorakaiteenmuotoisissa pöydissä oli neljä suoraa jalkaa (38 x 38 mm), jotka olivat jalavaa kuten näiden pöytien runko myös muilta osin.

5. J. S. Sirénin 1936 suunnittelemaa ensi parven lämpiön kalustoa 1959. Kuva: Holger Eklund/Lehtikuva Oy.

Pöytien vaikuttavan kiiltäviä mustia lasipintoja ei ollut tarkoitus peittää pöytäliinoilla, eikä pöytäliinoja myöskään käytetty kuin ehkä poikkeuksellisesti joidenkin erikoisen juhlallisten tilaisuuksien aikana.

Asiakaspöytien yhteyteen Sirén suunnitteli selkänojaltaan tikapuurakenteisen, ilmavan tuolin.[28] Tuoleja teetettiin pääsääntöisesti neljä jokaisen pöydän ympärille. Tuolien istuin verhoiltiin ensiluokkaisella nahalla, jonka väri määrättiin lopullisesti huonekalujen valmistuksen aikana. Alkuperäinen nahkaverhoilu on ainakin teatterilla säilyneistä tuoleista myöhemmin poistettu, eikä varmaa tietoa alkuperäisen nahan väristä ole toistaiseksi löytynyt.[29]

6. J. S. Sirénin 1936 suunnittelemaa ensi parven lämpiön kalustoa 1962. Kuva: Pertti Jenytin/Lehtikuva Oy.

Lämpiön galleriaosaan seiniä vasten sijoitettavat neljä sohvaa olivat jykevämpiä, mutta yhtä pelkistettyjä. Ne olivat jalkoja lukuun ottamatta ensiluokkaisella nahalla verhoiltuja. Pelkistettyjen pilarien muotoiset jalat tehtiin jalavasta samoin kuin istuinosan alareunaa kiertävä kapea lista. Nahkaverhoilu on myöhemmin korvattu kokonaan uudella. Viimeistään 1960-luvun alusta lähtien sohvissa oli tummanruskea nahkaverhoilu. Kaikki neljä sohvaa ovat edelleen teatterilla, mutta vain yksi on nykyisin käytössä.[30]

7. J. S. Sirénin 1936 suunnittelema ensi parven lämpiön gallerian sohva 1998. Verhoilu ei ole alkuperäinen. Kuva: Maarit Mannila/Consart Oy.

Kalusto ilmentää selvästi Sirénin tuotannossa tyypillistä geometristen perusmuotojen suosimista ja selkeyttä. Tässä tapauksessa se näyttäytyi pöytien mustina ja kiiltävinä neliön-, suorakaiteen- ja ympyränmuotoisina pöytälevyinä. Pöydät sijoitettiin holvikaarien ja pilarien kolmeen osaan jakamaan ravintolatilaan siten, että keskiosaan sijoitettiin pyöreät ja sivuosiin neliön- ja suorakaiteenmuotoiset pöydät tarkan suunnitelman mukaisesti. Tarjoilutiski oli tarkoin mitoitettu ikkunoiden eteen, jossa se toimi rauhoittavana elementtinä moniväristen lasimaalausten alapuolella.

Sirénin kaikkien tyylikategorioiden yläpuolelle ulottuva pyrkimys selkeyteen, yhtenäisyyteen ja tasapainoon, pelkistettyyn ilmaisuun näkyy tässäkin kalustossa. ”Ad claritatem”, selvyyttä kohti, olisi sopinut tämän pienenkin suunnittelutyön motoksi. Sirén oli käyttänyt sitä 1931 Helsingin yliopiston päärakennuksen laajennuksesta käydyssä suunnittelukilpailussa.[31] Monumentaalisuutta, jotapidetään Sirénin töille tyypillisenä piirteenä, ei tässä tapauksessa voinut tavoitella. Kaluston ankaran mutta hienostuneen pelkistetty muotoilu todistaa myös Sirénin kiinnostuksesta moderniin. Hänhän tunnetusti arvosti esimerkiksi Mies van der Rohen arkkitehtuuria.

Hallintoneuvoston puheenjohtaja J. S. Sirén kuoli vuonna 1961 teatterirakennuksen 1902 valmistuneen osan uudistustöiden ollessa kesken. Työt toteutettiin Kaija ja Heikki Sirenin laatimien suunnitelmien mukaan. Isä-Sirénin suunnittelemaa ensi parven lämpiön kalustoa kunnioitettiin; se sai jäädä, ja muuta ympäristöä uudistettiin pelkistämällä siten, että sen merkitys vain korostui.

Kalusto osoittautui erittäin hyvin aikaa ja kulutusta kestäväksi. Sitä käytettiin teatterin tärkeimmässä yleisölämpiötilassa yhtäjaksoisesti noin 45 vuotta. Sirénin suunnittelema kalusto oli ilmiselvä esikuva Kaija ja Heikki Sirenin 1960-luvun alussa teatterin Alaravintolaan suunnittelemalle kalustolle. J. S. Sirénin suunnittelema kalusto poistettiin ensi parven lämpiöstä vasta vuonna 1982, kun kiinnostus teatteritalon alkuperäiseen asuun oli alkanut herätä uudelleen. Tällöin teetettiin Ab Iriksen vuonna 1902 valmistamaa kalustoa mukaileva uusvanha kalusto. Sirénin kalustosta saivat jäädä vain sohvat. Tuoleista useita kymmeniä siirrettiin teatterin työtiloihin ja varastoon. Tarjoilutiski hävitettiin kokonaan. Asiakaspöydistä teatterin varastoon jäi muutama, muut lienevät kulkeutuneet yksityiskoteihin. Tätä kalustoa voi siis edelleen löytää ehkä yllättävistäkin paikoista.

Pienen näyttämön valmistumisesta lähtien arkkitehdit  Kaija ja Heikki Siren saivat Kansallisteatterilta suunnitellakseen myös rakennuksen vanhempia osia koskevat uudistus- ja muutostoimet. 1990-luvulla kuvaan astui seuraava sukupolvi; Siren arkkitehdit Oy arkkitehti Jukka Sirenin johdolla. Sara Siren (Popovits) suunnitteli ensi parven lämpiön gallerian uudet valaisimet.

FM Maarit Mannila on helsinkiläinen taidehistorioitsija.

 

Viitteet:

1. Hakala-Zilliacus, Liisa-Maria 2002. Suomen Eduskuntatalo. Kokonaistaideteos, itsenäisyysmonumentti ja kansallisen sovinnon representaatio. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.   J. S. Sirén arkkitehti architect 1889–1961. Helsinki: Suomen Rakennustaiteen Museo, 1989.  Nikula, Riitta 1990. J. S. Sirénin eduskuntatalo. Teoksessa Suomen eduskunta. Tausta, toiminta, rakennus. Toim. Liisa-Maria Hakala & Pekka Suhonen. Helsinki: Eduskunta, 73–97. Suomen Kansallisteatterin Oy:n arkistoaineistoa säilytetään teatterin omassa arkistossa (SKT). Eduskuntatalon ympäristön järjestelyä koskeva aineisto on Helsingin kaupunginarkistossa (HKA). Lisäksi sanomalehdissä ja Arkkitehti-lehdessä julkaistut kirjoitukset ovat tämän artikkelin keskeisiä lähteitä. Runsasta lehtikirjoittelua ei voida viitteisiin yksitellen eritellä, mutta yleisesti voidaan todeta, että kirjoittelu kiihtyi aina asian ollessa tulossa kiinteistölautakunnan käsittelyyn.
2. SKT:n Oy:n yhtiökokouksen ptk. 23.11.1936 §4, SKT.
3. Myös Kansallisteatterin rakennuksen omistavaa taloyhtiötä, Suomalaisen Teatteritalon Oy:tä, johti vaikutusvaltainen arkkitehtikaksikko. Sen johtokunnan puheenjohtajana toimi arkkitehti Tarjanne ja jäsenenä arkkitehti Yrjö Sadeniemi, joka lisäksi oli 1900–1902 työskennellyt Tarjanteen apuna rakennuksen suunnittelu- ja rakennusvaiheessa. Molemmat toimivat aikanaan myös valtion rakennushallinnon johtajana. 1930-luvun puolivälissä vaikutusvaltaiset herrat Tarjanne, Sirén ja Sadeniemi kuuluivat lähes kaikkien merkittävimpien rakennushankkeiden rakennustoimikuntiin ja tapasivat tuon tuostakin niiden suunnittelua ja toteuttamista koskevien asioiden parissa.
4. SKT:n Oy:n hallintoneuvoston ptk. 8.2.1938 § 1, SKT.
5. SKT:n Oy:n hallintoneuvoston ptk. 2.3.1945 § 1, SKT.
6. Heti J. S. Sirénin kuoleman jälkeen hallintoneuvostoon valittiin jäseneksi hänen poikansa, tuolloin parhaillaan teatterin vanhimman osan uudistusten parissa työskentelevä Heikki Siren.
7. Nikula, Riitta 1981. Yhtenäinen kaupunkikuva 1900–1930. Suomalaisen kaupunkirakentamisen ihanteista ja päämääristä, esimerkkeinä Helsingin Etu-Töölö ja Uusi Vallila. Bidrag till kännedom av Finlands Natur och Folk, 127. Helsinki: Finska vetenskapssocieteten,  julkisten rakennusten osalta erityisesti s. 196–209.
8. Kiint.ltk. ptk. 23.10.1933 § 1049, HKA.
9. Esim. US 4.3.1936 ja HS 8.4.1936. Viimeksi mainitussa julkaistiin arkkitehti Waldemar Wileniuksen piirtämä kuvituspiirros, jonka Wilenius julkaisi myös oman kannanottonsa yhteydessä, Arkitekten 6/1936, s. 21.
10. US 4.3.1936. Postitalon rakentamista oltiin tuolloin aloittamassa ja se valmistui 1938.
11. Suunnitelmia käsiteltiin ensi kerran kiinteistölautakunnassa 14.9.1936 § 1249.  J. S. Sirénin ehdotus esiteltiin tuoreeltaan hänen oman selostuksensa kera Arkkitehti-lehdessä 1936, s. 131–133. Samassa yhteydessä, s. 129–132, asemakaava-arkkitehti Birger Brunila selosti samaa aluetta koskevia kaupungin asemakaavaosaston ehdotuksia. Sanomalehdissäkin syyskuussa 1936 julkaistut piirustukset ovat (kopioina) Helsingin kaupunginarkistossa.
12. Vähäkallion ehdotus julkaistiin Uudessa Suomessa (US) 15.12.1936. Asemakaavaosaston uusi ehdotus valmistui syksyllä 1937, ja sitä käsiteltiin komiteassa ja sanomalehdistössä marraskuun alussa 1937. Asemakaavaosaston piirustukset ovat Helsingin kaupunginarkistossa.
13. US 24.2.1936 ja 1.3.1936. Suomen sosialidemokraatti uutisoi asiasta jo aiemmin. Sitä kiinnosti asiassa Kansanteatterin etu. Hbl uutisoi asiasta 24.2.1936 edellä mainitun lehden uutisen perusteella.
14. Kansallisteatterin ja Helsingin Kansanteatterin keskinäisestä kilpailusta esim. Korsberg, Hanna 1999. Jättiläisten kilpajuoksu Pienen näyttämön rakentamisen taustalla. Teoksessa Niin muuttuu mailma, Eskoni. Toim. Pirkko Koski. Helsinki: Yliopistopaino 1999, s. 209–228. Kansallisteatterista mm. poliittisten pyrkimysten kohteena: Korsberg, Hanna 2004. Politiikan ja valtataistelun pyörteissä. Kansallisteatteri 1934–1950. Helsinki: Like.
15. SKT:n Oy:n johtokunnan ptk:t 22.2.1936 § 5 ja 13.3.1936 § 3, SKT.
16. J. S. Sirénin vaimo Sirkka Sirén toimi aktiivisesti Pienen näyttämön rakentamisen hyväksi järjestetyssä laajassa ja tuottoisassa varainkeräyshankkeessa.
17. Arkkitehti-Arkitekten 8/1959, s. 126–127.
18. Esim. Arkitekten-lehdessä julkaistiin 1915 useita hänen suunnittelemiaan kalustuksia. Sirén mainitsi sisustustyöt ja menestyminen niihin liittyvissä suunnittelukilpailuissa myös ansioluettelossaan ainakin 1930. AD 18/182 1930, KTM ark., Kansallisarkisto.
19. SKT:n Oy:n johtokunnan ptk. 2.12.1919 § 10, SKT.
20. Hakala-Zilliacus 2002, s. 276.
21. Arkitekten 1936, s. 33–43.
22. SKT:n kalusteinventointi 1998, FM Maarit Mannila/Consart Oy. SKT.
23. SKT:n Oy:n johtokunnan ptk:t 29.5.1936 § 5 ja 17.2.1937 § 10, SKT.
24. SKT:n Oy:n johtokunnan ptk. 18.9.1936 § 9, SKT.
25. Alkuperäisiä tuoleja ja pöytiä ei hävitetty vaan niitä kierrätettiin teatterin sisällä: pohjakerroksen Alaravintolassa (Morkussa) niillä ainakin korvattiin osa sen alkuperäisestä, kansallisromanttisen jykevästä kalustosta, jonka poistamista ainakin ravintoloitsija oli toivonut. Sen alkuperäinen kalusto hävitettiin lopullisesti 1960-luvun alussa.
26. Hankintasopimus 23.3.1937, SKT. Maalin ja pehmustekankaan (huovan) väriä ei mainittu, mutta ne on nähtävissä SKT:n varastossa säilyneestä pöydästä.
27. Piirustus (kopio) 14.10.1936 ja hankintasopimus 23.3.1927, SKT. Valokuva 24.4.1962 P. Jenytin, Lehtikuva Oy. Alkuperäinen 1900-luvun alun tarjoilutiski oli ilmeisesti ollut vain noin kolmen metrin pituinen. Sellaisia on säilynyt vain yksi, eikä toistaiseksi ole löytynyt tietoa, että niitä olisi ollut useampia.
28. Tuolin kork. (selkänojan yläreunaan) 855, lev. 430 ja syv. 455 mm.
29. Nykyisin käytössä olevissa tuoleissa ja sohvassa on vaaleahkon turkoosi nahkaverhoilu 2000-luvun alusta.
30. Sohvan kork. (selkänojan yläreunaan) 850, lev. 3300 mm ja syv. noin 700 mm.
31. Arkkitehti 1931, s. 193–199.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>