Kuva 4_SKT as_kaavaos_ 1937 233

4. Kaupungin asemakaavaosaston syksyllä 1937 valmistunut ehdotus, jossa yhdistettiin asemakaavaosaston ja Sirénin 1936 esittämät ehdotukset. Kansallisteatteri (nro 2) on sijoitettu suunnilleen samoin kuin Sirénin oli ehdottanut, mutta Turuntie on tässä sijoitettu kulkemaan teatterin toiselta sivulta. Teatterirakennuksen sijoitus on huomattavasti keskeisempi kuin aiemmissa suunnitelmissa. Teatterirakennus on myös hahmoteltu aiempaa tarkemmin sen eri toimintojen edellyttämien kulkureittien havainnollistamiseksi. Rakennusta sinänsä ei ollut vielä ryhdytty suunnittelemaan. Piirrokseen on lisätty eri kohteiden numerointi sen julkaisuyhteydessä. Kuva: Hbl 2.11.1937.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>