• Tutkimuksia taiteilijuudesta

    Yksi taidehistoriallisen tutkimuksen peruspilareita on tieteenalan alkuvaiheista lähtien ollut taiteilijan hahmo sekä taiteilijuus identiteettinä ja toimintana. Kysymykset taiteiljuudesta ovat vaihdelleet laajasti anonyymin tekijän tunnistamisesta, tyylin ja tuotannon seurantaan ja suhteuttamiseen tai vaikka psykologisoidun tekijyyden ja teoksen ilmaisun kietoutumiseen. Taiteilijan merkitys taidehistorian tai taiteen tutkimukselle on vaihdellut riippuen tilanteesta tieteenalan rajojen venytessä eri suuntiin, näkyvinä esimerkkeinä muun muassa 1950-luvun uuskritiikin ja 1990-luvun visuaalisen kulttuurin tutkimuksen vaikutukset. Taiteilijuus sinänsä ei kuitenkaan ajan muutoksista huolimatta häviä, vaan on jatkuvasti kiinnostava niin toimintana kuin tutkimusaiheena.

    Tämän TAHITI-lehden numeron teemana on ”Taiteilijatutkimuksia”. Ehdotin tätä teemaa lehden aikaisemmalle päätoimittajalle Elina Räsäselle pari vuotta sitten ja olen iloinen, että saimme sen hyvässä yhteistyössä nykyisen päätoimittajan Roni Grénin kanssa toteutettua.

    Ajatukseni teemanumerolla on ollut saattaa yhteen nykyisiä ymmärryksiä taiteilijuudesta ja sen tutkimuksesta kolmen eri tieteenalan näkökulmista. Tieteenalat taiteen tutkimus, taiteellinen tutkimus ja taiteen sosiologia eivät välttämättä laajemmassa kontekstissa näyttäydy kovin erillisinä, mutta  tuovat tarkemmin tarkasteltuna mukaan keskustelun erilaisia ajatusmalleja ja metodologisia traditioita. Erityisesti taiteellisen tutkimuksen esiinmarssi viimeisten vuosikymmenien aikana on kiinnostava juuri taiteilijuuden näkökulmasta, ja rajojen hämärtyminen sekä jatkuva uudelleen hahmottuminen tieteenalojen välillä kiihtyy.

    Lehden eri osioissa hahmotetaan taiteilijuus ja taiteilijatutkimus eri suunnista ja eri tavoin. Taideyliopiston Kuvataideakatemian taiteellisen tutkimuksen professori Mika Elo nostaa kolumnissaan esille juuri taiteellisen tutkimuksen kehityksen eri perspektiivejä, ja nostaa taiteilija-tutkijan hybriidimäisyyden erääksi voimavaraksi. Tieteellisten artikkeleiden osiossa Kultuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen erikoistutkija Sari Karttunen lähtee myös hybriidi-käsitteestä tarkasteltaessa erityisesti yhteisötaiteen toimijoiden itsereflektiota taiteen tekijöinä. Taiteilijuuden määrittelyn mahdollisuudet, tarpeellisuudet ja rajakäynnit korostuvat kun on kyseessä muidenkin taiteenalojen tekijöistä kuin perinteisesti kuvataiteiksi ymmärretty taide.

    Moninainen ymmärrys taiteilija-nimikkeestä on myös Jyväskylän yliopistossa väitöskirjaa valmistelevan Taija Roihan tieteellisessä artikkelissa taitelijan ja yhteiskuntaluokan välisestä suhteesta. Roiha pohtii omassa tutkimuksessaan yhteiskuntaluokan merkitystä taiteilijuuden rakentumista erityisesti työn tekemisen näkökulmasta. Juuri taiteellisen työskentelyn tavat, toimintaedellytyksen ja käytännöt nousevat prekarisaation aikakaudella eräänlaiseksi yleisen työn ymmärryksen laboratorioksi, jossa yhteiskuntaluokka nousee yhdeksi määreeksi myös taiteilijatutkimuksen näkökulmasta.

    Perinteisimmin taiteilijatutkimus tulee esille taidehistoriallisen museonäyttelyn tarkastelussa. Ruotsalainen taidekriitikko Robert Stasinski  pohtii Tukholman Nationalmuseetin ja Malmön Moderna Museetin intendenttien historiallista taiteilijaluokittelua ja määrittelyä läpi vuosisatojen museoiden yhteisessä näyttelyssä Konstnären. Itse olen kirja-arvio osiossa rinnastanut taiteilijanäkemyksiä, jotka nousevat talvella edesmenneen taidekriitikon ja kirjailijan John Bergerin, sekä eurooppalaisen nk. huippukuraattorin Hans-Ulrich Obristin ajankohtaisissa kirjoissa. Taidemaalarin koulutuksen saaneen Bergerin katse piirtää esille huomattavasti erilaisen tekijän taiteilijasta, kun kiihttyvän tuotannollisesti toimivan Obristin kanssakäyminen taiteilijoiden kanssa käytännössä sallii.

    Taiteilijuuden ja taiteellisen prosessin suhde taiteellisen tutkimuksen tarkastelun avulla korostuu sekä lokakuussa tohtoriopintonäytteensä puolustaneen Timo Heinon lektiossa että erityisesti taiteen tohtori Pekka Niskasen tieteellisessä artikkelissa. Niskanen kirjoittaa auki työn alla olevan liikkuvan kuvan installaation syntymisprosessia, kinnittämällä huomion juuri tekijän moniroolisuuteen kokijana, tekijänä, kertojana ja tutkijana peircelaisen semiottisen mallina avulla.

    Jyväskylän yliopiston taidehistorian professori Annika Waenerberg tuo Tuula Närhisen taiteellisen tutkimuksen väitöskirjan arvioinnissa esille perspektiivejä taiteen tutkimuksen laajan spektrin ja toteaa, että Närhisen kaltaisen taiteellisen tutkimuksen näkökulma tuo huomattavaa lisäarvoa erityisesti taidehistorian tutkimukselle.

    Haluan kiittää kaikkia kirjoittajia, referee-arvioitsijoita ja Tahiti-lehden toimitusta arvokkaasta työpanoksesta ja hyvästä yhteistyöstä.

     

    31.3.2017

    Maria Hirvi-Ijäs

     

    FT Maria Hirvi-Ijäs (s.1962) työskentelee erikoistutkijana Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporessa. Hän on toiminut nykytaiteen kentällä Suomessa ja Ruotsissa 1980-lopusta lähtien. Hän kirjoittaa säännöllisesti taidekritiikkiä mm. Kuntskritikk.no-lehteen ja hänen viimeaikainen julkaisu on “22 tapaa – taiteellinen ajattelu suomalaisessa nykytaiteessa”,(2014, Parvs Publishing).