Estetiikka tänään – kaunotieteestä evoluution kauneuteen

Estetiikan seuran 40-vuotista taivalta juhliva Helsingissä 1.–2.3. järjestetty seminaari Aesthetics Today oli virkistävä ja maanläheinen katsaus estetiikan kehitykseen ja tämän päivän haasteisiin. Soveltavan estetiikan alue on yksi esimerkki siitä, kuinka tieteenalalla on puhtia pohtia tulevaisuuksia myös monitieteisissä ja käytäntöä lähellä olevissa yhteyksissä.

Helsingin nykypäivää vahvasti luodanneessa seminaarissa ei unohdettu estetiikka-käsitteen luojan Alexander Baumgartenin aikojen, 1750-luvun jälkeen toimineita maailman estetiikan kärkinimiä. Sopivin muistutuksin tuotiin esiin myös alan kehityskulkuihin vaikuttaneita hahmoja varhaisemmilta ajoilta. Oiva Kuisma muistutteli kriittisesti mieliin alan suomalaisia tutkija- ja opettajaklassikkoja Yrjö Hirn ja K.S. Laurila heidän joukossaan. Edelliset olivat Suomessa nostamassa estetiikkaa uuteen asemaan 1800-luvun lopun hiljaiselosta kunnes seuraava notkahdus tapahtui 1940-luvulla. Uuden estetiikan nousu alkoi 1970-luvun vaihteessa, joka näkyi esimerkiksi Estetiikan seuran perustamisena vuonna 1972. Vauhdissa Helsingin yliopistossa olivat mukana muun muassa Aarne Kinnunen ja Yrjö Sepänmaa, joka tänä päivänä toimii maailman ainoana ympäristöestetiikan professorina Itä-Suomen yliopistossa. Vuonna 1986 estetiikan professoriksi Helsingin yliopistoon nimitettiin Aarne Kinnunen ja tällä hetkellä tuolia hoitaa Arto Haapala.

1970-luvun lopulla estetiikan pirteys innosti helposti myös uuden opiskelijan mukaan. Folkloristiikan rinnalla virkeä oppiaine törmäytti sopivassa määrin yhteen vanhaa ja uutta, sittemmin vaikkapa metsään liittyviä kulttuurimerkityksiä ja näyttelysisältöjä omakohtaisesti pohtiessani. Mutta samalla on ihmetyttänyt tärkeidenkin estetiikan kysymysasettelujen vaikeus ja hitaus kiinnittyä eri tieteenaloille mutta myös perusteluja kaipaavan suunnittelun ja yleensä soveltamisen alueilla. Kaunotieteeseen liittyneitä vanhoja ennakkoluuloja estetiikka on kyllä jo pitkään yrittänyt hälventää, siitä esimerkkeinä tuoreen juhlaseminaarin ote ja ympäristöestetiikkaa luodanneet useat aikaisemmat konferenssitapahtumat.

Taiteen sija

Ympäristöestetiikan alueella onnistuneita kokonaisuuksia ovat olleet Itä-Suomen yliopiston, MSL:n ja Pohjois-Karjalan Kesäyliopiston yhteistyökumppaneineen vuosina 1994–2009 järjestämä seitsemän ympäristöestetiikan konferenssin sarja. Siinä pohdittiin veden, metsän, kallion, kiven, suon, pellon ja taivaan kulttuurisia merkityksiä taide näihin kokonaisuuksiin olennaisesti nivoutuen. Estetiikan kehikosta lähteviä tieteenalojen kohtaamispaikkoja ovat olleet myös Lahden Kansainvälisen soveltavan estetiikan instituutin seminaarit. Kummassakin on ollut mukana estetiikan kärkinimiä eri puolilta maailmaa.

Edelliset järjestäjätahot ovat nostaneet esiin tärkeitä maailman rakennusaineita tieteen ja taiteen välimaastosta. Mutta kuten kahden päivän aikana moneen kertaan todettiin, näitä näkökulmia ei niin vaan viedä todellisen arjen käytäntöihin. Esteettisen älyn ja maailmaa luovan taiteen asemaa voisi kyllä kasvattaa esimerkiksi oppilaitoksissa, mutta taide- ja kulttuurikoulutuksen vähentämispyrkimykset kertovat toisenlaisten arvojen määräävyydestä.

Helsingin seminaarissa tuli moneen kertaan esiin taiteen viihdyttämispaineiden lisääntyminen. Juhani Pallasmaa kysyi taiteen ihanteellisuutta ja esteettisyyttä tarkastelevassa esityksessään, tehdäänkö arkkitehtuuria ja muuta taidetta etäällä luotujen pinnallisten tai muuten rakennettujen ihannekuvien määräämänä. Henrik Örnlind Tukholman yliopistosta pohti vastaavasti, määritteleekö tekniikka (myös taiteessa) jo liikaa sen mitä ajattelemme ja teemme. Luulemme tekevämme täysin omia valintojamme facebookin tykkää/ei tykkää-valikkojen kautta kehitellyistä kaikin tavoin rajallisista elämänformaateista.

Estetiikka on pysynyt eri tieteenaloilla sekä erityisesti tieteen ulkopuolella vieraana syynä ehkä toisaalta pinnalliset mielikuvat käsitteen sisällöstä ja toisaalta analyyttisen estetiikan syvälle filosofiseen juurakkoon vievät pohdiskelut. Tänä päivänä estetiikassa kuljetaan näkyvästi estetiikka-käsitteen alkulähteiden kysymyksissä, havaintojen ja aistien maailmassa. Se näkyy monitieteistä otetta vaativassa estetiikan tutkimuksessa mutta myös taiteen käytännönläheisiin merkityksiin liittyvissä pohdinnoissa esimerkkinä Marjatta Bardyn ajatukset: Mitä meille ja meissä tapahtuu taidelähtöisessä toiminnassa? Onko taiteen tärkein tehtävä houkutella esiin parhaat puolemme?

Tiedettä taiteesta, taidetta tieteestä

Taiteen ja tieteen ja myös taitelijana ja tieteilijänä toimimisen rajoja ei kovin usein ole ylitetty rehvakkaasti vaikka poikki- ja monitieteellisyyden sekä -taiteellisuuden tärkeydestä mielellään puhutaankin. Samoin arkikäytänteiden ja populaarin suhde korkeataiteisiin ja -tieteisiin on ollut problemaattinen.  Tänä päivänä populaarikulttuuri ja arki ovat kyllä estetiikan tutkimuksen peruskohteita esimerkkinä seminaarissa puhuneen Richard Shustermanin tieteellinen tuotanto. Tulevaisuutta luodatessaan Shusterman ja Arto Haapala korostivat kummatkin arjen estetiikkaa tämän päivän tutkimuksen tärkeänä alueena. Esimerkiksi etnologian ja folkloristiikan suunnalta saattaisi estetiikka löytää mielenkiintoisia kumppanuuksia haasteellisimmillaan jopa taideteoriaa koetellen. Ite-taiteilijat eivät enää ole pelkkiä kylähulluja mutta yhtä hyvin voi avartaa kansanomaisen käsityön ja sanataiteen kirjoa suhteessa korkeataiteisiin. Koko estetiikan aluetta koskien Marge Paas Tallinnan yliopistosta kysyikin, mitä oikeastaan esteettiset objektit ovat. Tärkeintä, vaikkapa nykytaidetta arvioitaessa, eivät tällöin ole kysymykset eivätkä vastaukset vaan tekeminen ja prosessit.  Terike Haapoja kysyi vastaavasti taiteen luontosuhdetta, autonomiaa ja valtaa tarkastellessaan, tulisiko taide nähdä dialogisena suhteena, ei kohteena. Estääkö lukittu taidekäsitys jopa aidot kohtaamiset ja vuoropuhelun ympäristössämme.

Estetiikka tieteellisimmillään haluaa ehkä pitää hajurakoa mullantuoksuiseen sovellettavuuteen. Yliopistojen kolmannen tehtävän, tiedeviestinnän, popularisoinnin ja yleensä tieteen jalkauttamisen merkitysten korostuessa tieteen, taiteen ja yleensä korkeakulttuurin norsunluutorneja on kyllä hyvä pohdiskella. Juuri soveltavan estetiikan monet tapahtumat ovat tehneet siitä onnistuneesti akateemiset ennakkoluulot sivuuttaen. Ehkä lähimpänä taiteen kokijan näkökulmaa kulki seminaarissa Marjatta Bardy pohtiessaan taiteen erottumista tieteestä ja korostaessaan tunteiden osuutta taidelähtöisessä toiminnassa. Tiivistettynä taiteen suuri merkitys on myötätunnon synnyttämisessä.

Estetiikan myötä voi avata uusia näkymiä taiteen ja tieteen kentälle. Mutta ajankohtaisesti museoiden historiaa tutkineen Tony Bennetin lukuisten kirjoitusten ja Jorma Kalelan uuden Making history -kirjan (2011) ajatuksia lukiessa herää kysymys, haluavatko tieteen tekijät, kuraattorit ja museot vain opettaa kansalaisia etukäteen ylhäältä käsin hyväksi ja laadukkaaksi päätetyn taiteen, tieteen, kulttuurin ja ymmärryksen äärelle. Millaiseksi näkökulmat muuttuvat, jos esimerkiksi taidenäyttelyä tai tiedeprojektia ovat aktiivisesti toteuttamassa omista lähtökohdistaan aiemmin ”yleisönä” tai jopa taiteen ja  korkeakulttuurin näyttämöistä vieläkin etäämpänä olevat potentiaaliset tekijät? Arjen estetiikka löytänee tältä suunnalta paljon pohdittavaa.

Samalla kun tiedelaitosten sisällä terävöidytään vertaisarviointeineen ja muine mittareineen, tieteen koreografiat ovat kiinnittyneet taidelaitosten toimintaan. Taiteen tekijöiden väitöskirjat ovat herättäneet paljon keskustelua, mutta niillä on merkityksensä, joita Teatterikorkeakoulun Esa Kirkkopelto eritteli seminaarissa. Taiteilijan tekemä tutkimus saattaa monesti olla erinomainen tapa viedä eteenpäin omaa taitelijan työtä. Se auttaa löytämään sanoja, tulkintoja ja syysuhteita jopa oman työn perusteiden muuttumisen uhalla. Taiteilijakin kyllä koko ajan ”tutkii” työtä tehdessään, mutta myös tiukempi tieteen metodeja hyödyntävä itsearviointi saattaa olla hyväksi.

Harvemmin tehdään toisinpäin, että taiteen ulkopuolella ollut tieteilijä siirtyisi omakohtaisesti jopa (esittävän) taiteen sisälle tekijäksi arvioimaan ja kehittämään metodejaan ja teorioitaan. Richard Shusterman toi rappiin ja hip-hoppiin liittyvien tutkimustensa jälkeen estetiikan kehään somaestetiikan, kehon kokemusten kautta löytyvät tutkimusnäkökulmat. Omakohtaisen osallistumisen kautta Shusterman palasi sydänjuuria myöten estetiikan synnyn alkulähteille, konkreettisten havaintojen ja aistien maailmaan. Ruumiillisuus ja keho ovat kyllä olleet jonkin aikaa mukana taidepohdinnoissa mutta somaestetiikan myötä Shusterman on halunnut laajentaa ja vahvistaa niiden kiinnikkeitä koko sosiaaliseen ja kulttuuriseen, ei vain korkeakulttuuriseen maailmaan ja teoriaan painottuen.

Universumin iholla

Arjen, populaarikulttuurin ja esteettisen havainnoinnin ohella nykyestetiikan kentillä ympäristö on tärkeä painoalue. Heijastuspintaa löytyy yllin kyllin nykyajan ympäristöongelmista, joihin myös ympäristötaiteella on sanottavansa. Monissa seminaarin esityksissä korostettiin maailman nykytilan vaikuttavan suuresti taiteen lisääntyneeseen kantaaottavuuteen, ympäristö erityisenä kehikkona.

Ympäristö ja ympäristöestetiikka ovatkin tänään ja jatkossa selvästi yksi estetiikan pääalueista, joita myös Haapala ja Shusterman korostivat. Seminaarissa ei onneksi lähdetty muualla tuttuihin joskus melko pitkällisiin kauneuden tai ylevän käsiteiden pohdintoihin. Niiden rinnalle ovat tulleet kyllä esimerkiksi rumuuden tai kauhun estetiikka, jollaisen tapaiset ristipistot ovat ehkä lisämausteena estetiikan nykysuuntauksiin. Analyyttisellä estetiikalla on yhä sijansa estetiikassa vaikka tänään pragmatismi, kantaaottavuus ja vaikuttaminen ovat vahvoilla. Esteettisen kokemuksen ominaislaadun lopullinen määrittely on monessa kohden yhä avoin kysymys ja sellaiseksi varmaan jääkin (kuten sellaiset isot käsitteet kuin kulttuuri, luonto tai taide). Estetiikasta jakamattomana monimerkityksellisyytenä puhui Lars-Olof Åhlberg Uppsalan yliopistosta mainiolla esimerkillä havainnollistaen: ”Minulla oli kokemus. Ai niin, se oli esteettinen!” Esteettisen kokemisen määrittely on vaikeaa ja sen eriyttäminen ”muunlaisesta” kokemisesta on vaikeaa.

Arkkitehtuurin teoriasta paljon kirjoittanut Juhani Pallasmaa vieritti estradille ajattelijoita eri puolilta maailmaa ja päätti esityksensä estetiikan pohdituinta, kauneuden käsitettä lähestyen: ”Kauneus tuo tietoisuuteen eksistentialistisen ytimen”. Ja vieläkin yksinkertaisemmin: ”Evoluution päämäärä on kauneus”. Edellä kauneus on ymmärrettävä laajana käsitteenä ja evoluutiokin pitänee sisällään monen muun puhujan ajatuksen taiteesta jatkuvana prosessina.

FM Pekka Virtanen on työskennellyt pitkään Lustossa näyttelykuraattorina. Nykyisin hän toimii vapaana tutkijana ja kuraattorina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>