• Vanhan taiteen tutkimus ja menneisyyden aineellinen kuvallisuus

    Kiinnostus teosten esineellisyyteen ja toisaalta niin visuaalisen kuin materiaalisenkin kulttuurin moninaisuuteen on laajentanut 2000-luvulla taidehistoriallista kenttää – tai ehkä oikeammin muistuttanut kentästä, jossa se on alun perinkin liikkunut. Tämä Tahiti-lehden vanhaan taiteeseen keskittyvä teemanumero ottaa huomioon kuvallisuuden ja materiaalisuuden monipuolisuuden. Tekstien näkökulmat liikkuvat kuvien ja esineiden erilaisista rooleista sekä merkityssisällöistä niiden tutkijoihin ja tulkitsemisen tapoihin.

    Esineiden käsin kosketeltava materiaalisuus korostuu Sofia Lahden artikkelissa, joka luotaa viime aikoina keskiajantutkimuksessa enenevässä määrin esillä ollutta esineryhmää eli relikvaarioita. Lahti tarkastelee erityisesti yhtä käsivarsirelikvaariota – juuri ihmisen ruumiinosia esittävät relikvaariot, pyhäinjäännössäiliöt, tuovat esiin ruumiillisuuden monisyisen roolin myöhäiskeskiajalla. Reliikit olivat keskeinen tekijä myös pyhiinvaelluksissa, jotka suuntautuivat katsomaan pyhimysten maallisia jäänteitä. Ulrika Wahlberg kirjoittaa Tampereen Vapriikissa olevasta suomalaisten pyhiinvaelluksia käsittelevästä näyttelystä ja esittää samalla osuvia huomioita keskiajan uskonnolliseen taiteeseen liitetyistä stereotypioista, jotka koskevat kirkon oletettua tukahduttavaa roolia.

    Esineiden ja kuvien mahti sekä niiden hahmottamisen ehdot ovat olleet niin vanhojen aikojen kirjoittajien kuin nykytutkijoidenkin kiinnostuksen kohteena. Lauri Ockenströmin artikkeli tarkastelee kuvien ja magian suhteita keskiajan ja uuden ajan alun ajattelussa, ja José Filipe Silva kirjoittaa kolumnissaan keskiajan havaitsemisteorioista ja niiden vaikutuksista.

    Määritelmä ”vanha taide” viittaa tavallisesti teoksiin, jotka ovat syntyneet ajanlaskun alkamisen jälkeen, mutta ennen vuotta 1700. Tämä aika ei ole ollut suomalaisen taidehistorian tutkimuksen painopisteitä. Tilanteeseen vaikuttaa paljon se, että esihistoriallinen aika jatkuu Suomessa aina 1100–1200-luvuille saakka. Taidehistorioitsijat ovat jättäneet kirjoitettua historiaa edeltävän ajan pitkälti arkeologien haltuun. Hyvä on kuitenkin muistaa, että mitään varsinaista tutkimuksellista katkosta keskiaikaa ja uuden ajan alkua käsittelevässä tutkimuksessa ei missään vaiheessa ole ollut. Varhaiset taidehistorioitsijat kuten J. J. Tikkanen, K. K. Meinander tai Tancred Borenius olivat nimenomaan kiinnostuneita vanhemmista aikakausista. Tähän ryhmään kuuluivat myös Onni Okkonen ja erityisesti varsin tuntemattomaksi jäänyt Klaus Holma, jonka esitelmöinti sodan alla vuonna 1939 Lontoossa pidetyssä XV taidehistorian kongressissa on Risto M. Pitkäsen kirjoituksen aiheena. Tämän pääkirjoituksen vinjettikuva liittyy myös Holmaan: kuvassa on yksityiskohta harppua soittavaa enkeliä kuvaavasta lasimaalauksesta, jonka Alli Holma hankki poikaansa Klausia varten Ranskasta vuonna 1942. Allin mukaan lasimaalaus on sveitsiläisen koulukunnan työtä ja ajoittuu 1400-luvulle. Lasimaalaus kuuluu Lahden historiallisessa museossa olevaan Klaus Holman muistokokoelmaan (LHM 2618). Uudehkoja taidehistorian alan väitöskirjoja arvioivat Fanny Johansson ja Markus Hiekkanen, joista jälkimmäinen samalla tarjoaa pohdittavaksi kirkkojen seinämaalauksiin liittyviä uusia tutkimuslinjauksia.

    Keskiajan esineellinen perintö ei ole millään muotoa vakiintunut ja stabiili kokonaisuus, vaan kasvaa jatkuvasti uusien löytöjen myötä. Visa Immonen esittelee katsauksessaan uusimpia arkeologisia kaivauslöytöjä, ja tuo samalla esiin aineistojen tuntemuksen tärkeää merkitystä tieteellisen tutkimuksen laadun yhtenä rakennuspuuna. Hän toteaa, että aineistokeskeinen tutkimusote vie taidehistoriallisen nykykeskustelun ytimeen. Aineistojen painottaminen muistuttaa visuaalisten esineiden historiallisuudesta ja kuvallisuuden aineellisuudesta, jotka molemmat ovat taidehistoriallisessa teoriassa korostuneita teemoja.

    Jo tunnetut esineet puolestaan kutsuvat uusia tulkintoja, mutta myös kaipaavat jatkuvaa vaalintaa. Katri Vuola kertoo käytännön tutkimustyöstään Marttilan kirkossa ja siihen liittyvästä yhteistyöstä. Esille nousee erityisesti konservaattorien panos ja luonnontieteelliset analyysimenetelmät, jotka ovat nykytutkimuksen tärkeä osa-alue, ja toisaalta seurakuntien tärkeä rooli arvokkaan omaisuutensa ylläpitäjinä. Vanhan taiteen tutkimus on luonteeltaan sellaista, että monien ihmisen erityisosaamiselle on tilausta, mukaan luettuna tutkijakollegat. Poikkitieteisyys onkin ominaista nykyiselle vanhan taiteen tutkimukselle. Verkottumisen yksi tärkeä lokaatio ovat kansainväliset konferenssit. Tästä, tutkijantyön paikon ambivalentistakin puolesta, kertoo Katja Fält valottaessaan Leedsin massiivista keskiajan tutkijoiden vuotuiskonferenssia, josta hän ei, kaikesta huolimatta, malta jäädä paitsi.

    Vanhan taiteen tutkimuksen yksi erityispiirre on sen välinearvo uudempien aikojen tutkimuksessa: jos ei hahmota kuvalainoja tai arkkitehtuurin elementtien kierrätystä, on vaikea ymmärtää oman ajan tai esimerkiksi 1800-luvun kuvallisuuden merkityksiä ja viittaussuhteita. Teppo Jokinen on arkkitehti Gustav Nyströmiä käsittelevissä tutkimuksissaan pohtinut tämän asennetta esimerkiksi gotiikasta ammentavaan arkkitehtuurityylin tai sen harjoittajiin, Nyströmin sanoin ”gootikoihin”.
    Menneisyyteen kurottavien kuvalainojen juuriin kaivautuu artikkelissaan Živilė Meškauskaitė, joka esittelee vuonna 1957 valmistettua Kalevala Korun riipusta, ja sitä, miten se kuljettaa hänet 1100-luvun Kaukolan Kekomäelle ja aina Bysanttiin asti.

     

    Helsingissä 17.9.2015

    Elina Räsänen
    Katja Fält

    Visa Immonen

     

    Elina Räsänen on taidehistorian dosentti ja toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa. Hänen erityisalansa on myöhäiskeskiajan taide ja materiaalinen kulttuuri Itämeren piirissä.

    FT Katja Fält on taidehistorian tutkija, jonka tutkimukselliset kiinnostuksen kohteet suuntautuvat pääasiassa keskiajan visuaaliseen kulttuuriin, erityisesti kirkkomaalauksiin ja kirkkotaiteeseen. Tällä hetkellä Fält työskentelee tieteenala-asiantuntijana Tampereen yliopiston erillisyksikössä Tietoarkistossa.

    FT Visa Immonen on arkeologian dosentti ja tutkija Turun yliopiston ihmistieteiden tutkijakollegiumissa (TIAS). Hän on kiinnostunut keskiajan aineellisesta kulttuurista ja kuvallisuudesta sekä ylellisyyskulutuksesta. Lukuvuoden 2015–2016 Immonen työskentelee Getty-instituutissa Los Angelesissa USA:ssa.