Muodon suloudesta ja sen tuntemisesta. Tutkimusjulkaisu saksalaisesta arkkitehdista ja muotoilijasta August Endellistä

August Endell 1871–1925. Architekt und Formkünstler. Herausgegeben von Nicola Bröcker, Gisela Moeller und Christiane Salge. Michael Imhof Verlag: Petersberg 2012. 496 sivua, 50 värillistä ja 625 mustavalkokuvaa.

Berliini ei ole jugendkaupunki. Arkkitehti ja muotoilija August Endellistä koottu laaja julkaisu havahduttaa kuitenkin lukijan miettimään uudelleen Berliinin asemaa niin jugendin kuin 1900-luvun vaihteen arkkitehtuurin ja muotoilun reformististen virtausten kentällä. Kirja tarjoaa runsassisältöisen tieteellisen artikkelisarjan Endellin monipuolisesta toiminnasta suunnittelijana, taideteoreetikkona ja taidekoulutuksen uudistajana. Samalla se luontevasti istuttaa päähenkilönsä osaksi Berliinin monenkirjavaa kulttuurimaisemaa 1900-luvun kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä.

August Endell syntyi 1871 Berliinissä, mutta vietti nuoruusvuotensa Münchenissä, jossa hän opiskeli filosofiaa ja psykologiaa. Münchenissä Endell myös itseoppineena muotoilijana suunnitteli 1898 ateljee Elviran julkisivun, joka on yksi jugendin historian merkkiteoksista. Muutettuaan Berliiniin 1901 hän perusti pääkaupunkiin arkkitehtuurin ja taidekäsityön suunnittelutoimiston ja pian myös yksityisen taidekoulun. Endell kirjoitti ahkerasti taiteesta, ja useat ajan reformistiset lehdet ja kustantajat julkaisivat hänen estetiikkaa ja taidetta käsiteleviä kirjoituksiaan.

Endell lukeutui Henry van de Velden (1863–1957) ohella Berliinin merkittävimpiin jugendkauden ja ylipäätään saksalaisen jugendin vaikuttajiin. Hän on kuitenkin jäänyt kuuluisia tovereitaan vähemmälle huomiolle. Osin syynä tähän on toteutettujen suunnitelmien vähäinen määrä. Lisäksi useat Endellin rakennukset ja sisustussuunnitelmat ovat myöhemmin tuhoutuneet. Tähänastisen verraten laihan Endell-tutkimuksen aukkoja paikkaa tänä vuonna ilmestynyt kirja, jossa julkaistaan keväällä 2010 Berliinin Freie Universitätin taidehistorian laitoksen järjestämän kansainvälisen August Endell -kongressin esitelmät täydennettynä uusilla esseillä. Kirja toimi myös keväällä 2012 Berliinissä Bröhan museossa järjestetyn näyttelyn Um die Schönheit. August Endell 1871–1925 näyttelyjulkaisuna. Teoksen ovat toimittaneet Berliinin Freie Universitätin professori Christiane Salge, dosentti Gisela Moeller ja tutkija Nicola Bröcker. He ovat myös kirjoittaneet osan kirjan artikkeleista.

Artikkelit on teoksessa ryhmitelty aihepiiriltään kuuteen osioon. Johdantokappaleessa Gisela Moeller ja Christiane Salge peilaavat August Endelliä Berliinin taide-elämää vasten. Vaikka Berliinin katukuvassa jugendilla ei ollut leimaa antavaa roolia, oli Moellerin mukaan jugendilla ja siihen liittyneillä reformiliikkeillä Berliinissä silti huomattava merkitys. Uudenlaisen modernin tilan jäsentelyä ja muotoilua ajoivat osaltaan myös taidesalongit ja galleriat sekä uusia tila- ja muotoratkaisuja kaipaavat liike- ja kauppahuoneistot. Salgen laatima yksityiskohtainen kronologinen Endellin elämänkerta työluetteloineen ja julkaisuineen antaa lukijalle havainnollisen läpileikkauksen päähenkilön elämänkaareen.

Seuraavassa osiossa Helge David ja Robin Rehm valottavat Endellin toimia taideteoreetikkona. Aiemmin Endellin estetiikkaa käsittelevistä kirjoituksista väitellyt ja nykyisin internetin ja sosiaalisen median vaikutusta taiteen havainnoinnin muuttumiseen tutkiva David esittelee artikkelissaan Endellin estetiikkakäsityksen taustoja. Hän korostaa saksalaisfilosofi Theodor Lippsin (1851–1914) tunnestautumisteorian (Einfühlungstheorie) merkitystä taiteilijalle. David palauttaa lukijan mieleen sen, että August Endell sai yliopisto-opinnoillaan Berliinissä, Tübingenissä ja Münchenissä akateemisen koulutuksen nimenomaan filosofian ja psykologian alalle ja että hän oli arkkitehtina ja taidekäsityöläisenä täysin itseoppinut. Endellin mukaan muoto ja väri vaikuttavat järjen ohi välittömästi tunteeseen. Tämän kokemuksen aiheuttama ilo on yhtä kuin kauneus, joka on samalla kaiken taiteellisen toiminnan tavoite. Muun muassa estetiikan, fysiologisen optiikan ja psykologian historiaa tutkiva Rehm jatkaa artikkelissaan Endellin geometrisen ornamentiikan selvittelyä juuri Lippsin estetiikan valossa. Arkkitehti Hermann Muthesiuksen (1861–1927) Japani-suhteita parhaillaan kartoittava Inga Ganzer puolestaan kuvailee artikkelissaan seikkaperäisin esimerkein Endellin ornamentiikkaa ja sisustussuunnittelua suhteessa vuosisadan vaihteessa Euroopassa vaikuttaneeseen japonismiin. Christina Salge asettaa August Endellin ajan taideopetuksen kehykseen. Taiteilijana ja arkkitehtina itseoppineen Endellin opetusmetodit ja -ohjelma taidekäsityöläisten ja arkkitehtien opetuksessa ovat artikkelin keskeinen teema samalla kun Salge hahmottaa lukijalle – niukasti säilyneen materiaalin luomissa puitteissa – Endellin Berliiniin 1904 perustaman ja vuoteen 1914 toimineen Schule für Formkunst -taidekoulun ideologiaa, esikuvia ja merkitystä.

Endell “kokonaisvaikutuksen” luojana

Kolmannen kappaleen kirjoittajat esittelevät Endelliä tilan ja muodon luojana. Saksan historiallisen museon pääjohtajanakin toiminut ja historioitsijana laaja-alainen professori Hans Ottomeyer sekä Bröhan museon museonjohtaja Ingeborg Becker valaisevat Endellin roolia huonekalusuunnittelijana. Saksan eri yliopistoissa taidehistorian professorina toiminut Harold Hammer-Schenk selvittää puolestaan artikkelissaan mukaansatempaavasti berliiniläistä taiteilijaryhmittymää Werkringiä, jonka historia on näihin päiviin asti jäänyt tarkemman tutkimuksen ulkopuolelle. Tutkija Anna-Sophie Laugin essee on ensimmäinen merkittävä analyysi Endellin Pohjanmeren rannalle suunnittelemasta ja valitettavasti myöhemmin puretusta parantolarakennuksesta. Dortmundin kulttuurihistoriallisessa museossa työskentelevä Elke Torspecken puolestaan dokumentoi ja arvottaa artikkelissaan Endellin tekstiilisuunnitelmia. Hänen mukaansa tekstiileillä oli Endellin suunnittelun ”kokonaisvaikutuksen” (Gesamtwirkung) käsitteessä keskeinen sija: taiteilijalle pintataide (merkityksessä matot, huonekalukankaat ja tapetit) oli määräävällä sijalla myös taideopetuksessa. Vasta sen jälkeen tuli opinnoissa paneutua tilalliseen taiteeseen huonekaluineen ja viimeisenä askeleena sitä seurasi ympäröivä arkkitehtuuri ja sen suunnittelu. Tämä johti luonnollisesti Endellin korostamaan yhtenäiseen ulko- ja sisätilan muodon luontiin.

Neljännessä kappaleessa esitellään tarkemmin August Endellin merkittävimmät suunnitelmat Berliinissä 1901–1912. Gisela Moeller kuvailee Endellin teatterijohtaja Ernst von Wolzogenille (1855–1934) vuonna 1901 suunnitteleman Buntes Theaterin sisustuksen. Berliinin keskustassa aluksi menestyksekkäästi toiminut ja sisustukseltaan ekspressiivistä ornamentiikkaa tulvinut teatteri oli Saksan ensimmäinen taiteilija-kabaree. Sisustuksen suunnittelu ravintoloineen ja saleineen salli Endellille hänen muoto- ja värifantasioidensa toteuttamisen. Rakennus edusti samalla Berliinin jugendarkkitehtuurin kohokohtaa – valitettavasti se joutui tulen nielemäksi jo muutama vuosi valmistumisensa jälkeen. Hackesche Markt -aukion ja kaupunkijuna-aseman läheisyydessä sijaitsevasta Hackesche Höfestä on tullut vuonna 1997 päättyneen restauroinnin jälkeen yksi Berliinin vetovoimaisimmista turistikohteista Berliinissä. Alun perin asuin-, liike- ja juhlatiloiksi suunniteltua rakennusryhmää tutkinut Monika Laude kuvailee artikkelissaan sen historiaa, tiloja ja myöhempiä muutoksia. Endellin suunnittelema omalaatuinen ornamentiikka ja värimaailma ovat nykyisin näkyvissä vain ensimmäisen pihan julkisivuissa, ravintolassa, teatterisalissa ja muutamissa pienemmissä tiloissa.

Nicola Bröcker läpikäy artikkeleissaan Charlottenburgissa Steinplatzilla säilyneen kerrostalon rakennushistoriaa sekä Endellin Berliinin laita-alueille suunnittelemia maaseututaloja ja huviloita. Asuntoarkkitehtuurin teemalla jatkaa myös arkkitehti Jörg Limberg, joka esittelee Endellin suunnitteleman talo Moosgartenin Potsdam-Babelsbergissä. Oman mielenkiintoisen lukunsa Endellin tuotannossa muodostavat hänen Rudolf Moosille (1866–1951) suunnittelemat Salamander-kenkäliikkeiden sisustukset, julkisivut ja näyteikkunat, joiden historiaa Petra Tücks erittelee artikkelissaan. Omintakeinen Endellin suunnittelukohde oli Berliinin eteläiseen kaupunginosaan Mariendorfiin laatima ravirata katsomoineen ja paviljonki- ja ravintolarakennuksineen. Vuonna 1907 perustetun ja taiteen, teollisuuden ja käsityöläisyyden yhteyttä ajaneen Werkbundin ”funktionalistiseen” henkeen suunniteltu pääkatsomo on myös esimerkki ajan uudenlaisista konstruktiivisista sovellutuksista ja rautarakenteista. Kuten Christine Salge artikkelissaan toteaa, Endellin kiinnostus rautaa kohtaan rakennusmateriaalina tuli selvästi esiin jo tämän aiemmin kirjoittamissa, suurkaupungin rautarakenteiden kauneutta ihailevissa teksteissä. Vuonna 1913 valmistuneiden raviradan rakennusten kautta Endell sai myös kansainvälistä huomiota aikakauden uuden arkkitehtuurin huomattavana edustajana.

Aikalaistaustaa

Viidennen osion esseet selvittävät Endellin ammatillisia yhteyksiä ja yleisemmin aikalaisarkkitehtuuria Berliinissä. Muun muassa Bruno Paulia (1874–1968) ja Alfred Grenanderia (1863–1931) tutkinut Thomas Steigenberger esittelee artikkelissaan müncheniläisen jugendin vastaanottoa Berliinissä. Hiljattain laajan ja yksityiskohtaisen tutkimuksen Alfred Messelistä (1853–1909) julkaissut Robert Habel selventää puolestaan artikkelissaan Endellin suhdetta ajan merkittävimpiin arkkitehtuurin uudistajiin kuuluneeseen Messeliin. Ehkä Messeliä hieman tuntemattomammaksi jäänyt mutta Berliinissä ajan asuntoarkkitehtuuriin keskeisesti vaikuttanut arkkitehti Albert Gessner (1868–1953) on kaupunkiasuntoja ja vuokratalon typologiaa tutkivan Claudia Kromrein esseen aihe. Niin asujen ja tekstiilien kulttuurihistoriaa kuin laajemmin 1900-luvun arkkitehtuuria ja taidekäsityötä tutkineet Rouven Lotz ja Katja Stromber kirjoittavat yhteisestä artikkelissaan Endellin yhteyksistä Karl Ernst Osthausiin (1874–1921). Osthausin Henry van de Veldeltä tilaama Folkwang-museo Hagenissa (Westfalen) oli ensimmäinen aikalaistaiteelle suunniteltu museorakennus. Osthaus kaavaili Hagenin lähelle myös edistyksellistä puutarhaesikaupunkia tyyppitaloineen. Alueelle ehdittiin ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä pystyttää muutamia rakennuksia tunnetuilta arkkitehdeilta kuten Peter Behrensiltä (1868–1940), Johannes Lauweriksilta (1864–1932) ja van de Veldeltä, mutta Endellin sitä koskevat suunnitelmat jäivät toteutumattomina paperille.

Viimeisessä kappaleessa Alexander Eisenschmidt, Celina Kress ja Matthias Schirren käsittelevät metropolin teemaa. Eisenschmidtin tutkimuksen pääpainoalueet ovat laajemmin arkkitehtoniset suunnitelmat urbaanissa tilassa ja kaupunkien arkkitehtoniset visiot. Tämän julkaisun artikkelissaan hän analysoi näkökulmia Berliinin kehittymiseen metropoliksi. Ajateltujen, rakennettujen ja elettyjen tilojen historiallista kehityskulkua tutkiva Kress hahmottelee Endellin aikaista Berliiniä imaginäärisenä maisemana. Klassisen modernin eturivin tutkijoihin lukeutuva professori Schirren päättää kirjan artikkeliosuuden kirjoituksellaan Endellin oppositioasemasta Berliinin modernismin kentällä.

Teos sisältää laajan ja yksityiskohtaisen, kuvitetun työluettelon August Endellin rakennus- ja sisustussuunnitelmista sekä taidekäsityöhön liittyvistä suunnitelmista. Yli neljäkymmentäsivuisessa liiteosassa on litteroituna valikoima Endellin ennen julkaisemattomia kirjeitä ja muita häneen liittyviä keskeisiä dokumentteja.

Julkaisu on perusteellinen selvitys August Endellin pääosin Berliiniin sijoittuvasta elämänkaaresta. Mutta teos valottaa monitahoisesti myös yleisemmin aikaan liittyviä kehyskertomuksia. Kokoamalla yhteen suuren joukon oman erityisalansa asiantuntijoita toimittajat ovat luoneet kiehtovan artikkelikokonaisuuden, joka tarjoaa monipuolista tietoa aikakauden suunnittelusta ja vaikuttajista. Samalla julkaisu on oivallinen esimerkki tiedon esimerkillisestä ”kierrätyksestä”: asiantuntijoiden kongressista näyttelyn kautta tukevaksi kirjaksi. Runsaasta kuvituksesta ja tyylikkäästä ulkoasusta huolimatta teos ei kuitenkaan toimi perinteisessä mielessä suurelle yleisölle kohdennettuna, selailtavana taidekirjana, vaan lukijan oletetaan perehtyneen jo aiemmin pääpiirteittäin kyseisen ajan muotoilun ja suunnittelun historian.

Teppo Jokinen on Berliinissä toimiva vapaa tutkija ja Helsingin yliopiston taidehistorian dosentti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>