Ideologia arjessamme – DDR-muotoilun vaikutus Suomessa

Olen valmistelemassa suomenkielistä ja yleistajuista tietokirjaa, joka tarkastelee lähimenneisyytemme arkea uudesta näkökulmasta. Käsittelen kirjassa sitä, millainen rooli itäsaksalaisilla kodinkoneilla ja -laitteilla oli Suomessa, ja mitä ne toivat suomalaisiin koteihin 1950–80-luvuilla. Pohdin myös, millaisena DDR-muotoilun näkivät kotimaisten kauppojen, keskusliikkeiden ja maahantuojien hankinnoista vastanneet henkilöt sekä kodinkoneiden kauppiaat.

Kuva 1: Wartburg 353 vuosimallia 1969 itäsaksalaisen mainosesitteen kuvassa. Lähde: Scheibe/DEWAG Dresden 1969.

Väitöskirjassani Muotoiltu ideologia[1] tutkin, miten marxilais-leniniläisen aatemaailman pohjalta toimineen Saksan demokraattisen tasavallan eli DDR:n (1949–90) valtakoneiston ohjaus toteutui henkilöautomuotoilussa ja erityisesti Wartburg-henkilöautoissa. Marxilais-leniniläinen maailmankatsomus oli kivijalka, jonka varaan yhteiskunta ja elämä kokonaisuudessaan pyrittiin rakentamaan DDR:ssä, ja myös muotoilun oli tarkoitus olla tämän maailmankuvan aineellistunut tulos. Väitöskirjassani kysyin, miten valtakoneiston ohjaus toteutui muotoilun lopputuloksissa. Hankkeen myötä osoitin, että Wartburg 353 -henkilöauto (kuva 1) oli ideologian kyllästämään ympäristöön suunniteltu tuote. Suunnittelun tavoitteet olivat ideologiset, Wartburgin alkuperäinen konseptikin pohjautui ajatukseen sosialistisesta autosta.[2] Muotoiltuna esineenä Wartburg oli ideologinen. Voidaan siis ajatella, että Wartburgin muotoilu pyrki saamaan auton käyttäjät ajattelemaan kyseisen ideologian tavoitteiden mukaisesti. Samojen periaatteiden mukaisesti muissakin itäsaksalaisissa muotoilutuotteissa olisi ideologinen elementti.

DDR-muotoilu oli osa suomalaistakin arkea

Miten DDR-muotoilu sitten liittyy Suomeen ja suomalaiseen arkeen? Itse asiassa itäsaksalaiset kodinkoneet ja tavarat, moottoripyörät ja autot olivat yleisiä Suomessa 1950-luvulta aina 1980-luvulle asti. IFA- ja Wartburg-autot olivat tavallinen näky kaupunkien ja kauppaloiden kaduilla. Litteä Artas-taskulamppu löytyi useiden kesämökkien varustuksesta ja monenlaiset itäsaksalaiset laitteet, kuten Omega-pölynimurit, AKA-leivänpaahtimet ja -silitysraudat[3] auttoivat arkisissa askareissa. Monen kodin joulukuusessa loistivat DDR:ssä valmistetut VEB Elektroinstallation Oberlind -tehtaan sähkökynttilät. Läntisiin tuotteisiin verrattuna DDR-tavarat olivat monasti edullisempia ja menivät melko hyvin kaupaksi, koska ne täyttivät tarkoituksensa siinä missä länsituotteetkin. Itäsaksalaisia tavaroita ei välttämättä ostettu niiden alkuperän takia, vaikka esimerkiksi 1960–70 -luvuilla poliittisella ilmapiirillä varmasti oli vaikutusta joidenkin kuluttajien tekemiin valintoihin. Mutta vaikuttivatko itäsaksalaiset tavarat meihin?

Tulen esittelemään kirjassani itäsaksalaisia kodinkoneita, ja avaan niiden suunnittelun taustalla näkyviä poliittisia ja ideologisia lähtökohtia. Tavoitteena on kuvata sitä, miten itäsaksalaisten tavaroiden sisältämät sosialistisen ideologian ilmentymät ja muotoilullis-ideologiset vaikuttimet tuotiin suomalaiselle kuluttajalle. Vai tuotiinko niitä? Lähimenneisyyttä käsittelevä tutkimukseni nivoutuu myös nykypäivään. Tänään kestävän kehityksen ajatus korostaa hyvin samankaltaisia arvoja, jotka olivat itäsaksalaisten tuotteiden keskeisimpiä suunnitteluperiaatteita, kuten raaka-aineiden säästö, käyttökelpoisuus ja kestävyys käytössä.

Kuva 2: Anttilan postimyyntikuvastossa vuodelta 1981 tarjottiin monenlaisia DDR:ssä valmistettuja kodinkoneita. Kuva: Anttila/Tukkukauppojen Oy.

 

DDR-tuotteiden yleisyyttä Suomessa voi havainnollistaa kuvan 2 avulla. Kuvassa on aukeama Anttila Oy:n postimyyntiluettelosta vuodelta 1981. Pelkästään yhdellä aukeamalla on myynnissä kuusi itäsaksalaista kodinkonetta: AKA E20-leivänpaahdin, AKA-pöytägrilli, DE91F-höyrysilitysrauta, Hoover 3905 -silitysrauta, RHL4-lämpöpuhallin sekä AKA BS 08-pölynimuri. Erityisen mielenkiintoinen on Hoover 3905-silitysrauta, koska Hoover on alun perin amerikkalainen tuotemerkki. Omassa DDR-esinekokoelmassani on samanlainen silitysrauta, jonka olen hankkinut helsinkiläiseltä kirpputorilta kymmenisen vuotta sitten. Siinä olevan tyyppikilven (kuva 3) mukaan laite on valmistettu DDR:ssä. Rauta on lähes identtinen itäsaksalaisen AKA-silitysraudan kanssa. Kyseessä onkin mahdollisesti ns. korvaustuotanto (Gestattungsproduktion). Se oli toimintaa, jossa itäsaksalaiset yritykset myivät valmistuskapasiteettiaan vaivihkaa mm. länsisaksalaisten yritysten käyttöön länsivaluuttoja saadakseen.[4] Samassa Anttilan luettelossa on tarjolla myös parisenkymmentä muutakin DDR:ssä valmistettua kodintavaraa ja -tarviketta. Merkillepantavaa on se, että monet kuvassa näkyvistä itäsaksalaisista laitteista eivät ole erityisen edullisia. Esimerkiksi AKA-leivänpaahdin maksaa 99 markkaa eli nykyrahassa rahanarvokertoimet huomioon ottaen lähes 44 euroa. Vaikuttiko laitteen muotoilu, tai jokin muu toiminnallisuus ostopäätökseen vai saattoiko vaikuttimena olla jokin muu, alitajuntaamme vetoava piilotettu ärsyke tai viesti?  Voi myös kysyä, miksi Anttila oli ottanut valikoimiinsa niin monta DDR-tuotetta?

Kuva 3: Hoover 3905 -silitysraudan tyyppikilpi, joka paljastaa valmistusmaan. Kuva Juha Järvinen.

 

Itäsaksalaisen muotoilun merkitystä ja vaikutusta Suomessa tarkasteleva tutkimus on ajankohtainen juuri nyt. Kyseessä on tähän asti täysin tutkimattoman suomalaisen arjen kulttuurin nostaminen analyysin kohteeksi. Henkilöt, joilla on aikalaiskokemuksia ja -tietoa, ovat eläkeiässä, ja kokemusten, muistojen ja tietojen tallentamisella on kiire. Vähäisetkin tiedonmuruset on syytä kerätä talteen, koska näyttää siltä, että DDR on katoamassa mielistämme pikavauhtia. Ilman tämän poikkeuksellisen utopian ilmentymien kartoitusta ja raportointia muistikuvat vähitellen vääristyvät. Mitä enemmän tapahtumista kuluu aikaa, sitä helpommin todelliset kokemukset ja muistot sekoittuvat luetun, kuullun ja muualta meille kerrotun kanssa. Kirjailija Jana Hensel onkin nasevasti todennut dokumenttiromaanissaan Zonenkinder, jossa hän muistelee elämää DDR:ssä, että ”[…] on ikään kuin katselisimme auton takapeilistä: DDR jää yhä kauemmaksi muuttuen yhä pienemmäksi ja yhä sadunomaisemmaksi.”[5]

Saksalainen ja angloamerikkalainen Itä-Euroopan tutkimus on huolehtinut siitä, että DDR:n poliittinen, sosiaalinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen elämä alkavat vähitellen olla varsin hyvin käsiteltyjä. Sen sijaan DDR:n kanssa läheisissä kauppa- ja kulttuurisuhteissa olleiden maiden osalta tutkittavaa on vielä paljon ja käsillä oleva kirjahankkeeni lukeutuu tähän kategoriaan.

Sen lisäksi, että menneisyytemme ansaitsee tulla tutkituksi myös edellä kuvatusta näkökulmasta, on tutkimuksellani toinenkin ajankohtainen tavoite. Sen tehtävänä on tuoda DDR-muotoilu sellaisten lukijoiden ulottuville, jotka eivät ole eläneet kahtia jaetussa Euroopassa. 1990-luvulla syntyneet nuoret suomalaiset aikuiset eivät välttämättä tiedä DDR:stä juuri mitään. Tämä on kokemukseni, pidettyäni viimeisen kymmenen vuoden ajan luentoja tästä aiheesta mm. muotoilun opiskelijoille. Syy lienee osaltaan koulujen niukassa historianopetuksessa, mutta vielä todennäköisemmin siinä, että DDR on konkreettisesti näkyvissä enää museoissa, kirpputoreilla ja verkkohuutokauppojen kuriositeetteja pursuavassa tavaratarjonnassa. Monille on uutta tietoa, että DDR oli aikansa mittapuun mukaan korkeasta teknologiastaan ja koulutustasostaan tunnettu sosialistinen hyvinvointivaltio, jonka kanssa Suomella oli monipuoliset kauppa- ja kulttuurisuhteet ja jonka teollisuuden valmistamia tuotteita myytiin kymmenissä maissa, myös Suomessa. Mikäli aiheesta ei kirjoiteta, tieto DDR:n muotoilujärjestelmästä ja sen vaikutuksesta suomalaisten arkeen vaipuu vähitellen unohduksiin.

Aineistopohdintaa

Muotoilun tutkimukselle on ominaista, että tutkija voi joutua hakeutumaan hyvin erityyppisten lähteiden pariin. Kirjan keskeisenä aineistona onkin toisinaan akateemisen tutkimuksen marginaaliin jäävää materiaalia, joka itse asiassa on hyvin rikasta. Tulen käyttämään kotimaisten kauppojen, keskusliikkeiden ja maahantuojien sisäänostajien, kauppiaiden jne. haastatteluja, kauppa- ja teollisuusministeriön DDR-tuontia koskevia dokumentteja sekä liikeyritysten arkistoaineistoa, kuten tuoteluetteloita, mainoksia ja mainosfilmejä. Kiinnostavaa olisi myös tehdä DDR-tavaroita käyttäneiden suomalaisten kuluttajien haastatteluja. Näillä keinoin on mahdollista toteuttaa yleistajuinen ja havainnollisesti kuvitettu aikamatka vähän tunnettuun, mutta monia 1950–90 -lukujen välillä eläneitä suomalaisia jollain tasolla koskettavaan aiheeseen.

Mitä arkistoista ja kentältä on löydettävissä, jää nähtäväksi. Projektini kannalta on kuitenkin suotuisaa, että DDR:n teollisen muotoilun viraston AIF:n[6] ja sen edeltäjävirastojen muotoilua koskeva arkistoaineisto, jota säilytetään Saksan valtionarkistossa (Bundesarchiv) on hyvin organisoitu. Hyödynsin kyseistä materiaalia jo väitöskirjassani, joten tiedän, että nyt käsillä olevaa aihetta tukeva itäsaksalainen arkistoaineisto on saatavilla ja varsin kohtuullisella arkistotyöllä.

Suuremman haasteen asettaakin suomalaisten lähteiden löytäminen. Itäsaksalaisia tavaroita myytiin aikoinaan Suomessa mm. Anttilassa ja EKA-yhtymän tavarataloissa, puhumattakaan monista yksityisyrittäjistä, jotka hankkivat DDR-tavaroita myyntiin. Mutta miten tavarat päätyivät kauppojen hyllyille ja kuka viime kädessä teki hankinnat DDR:stä? Mikä oli sisäänostajan motiivi ja vaikuttiko valinnan taustalla ideologiaan perustuva muotoilu? Nähtiinkö tässä helpon rahan mahdollisuus, ehkä kokeilunhalun siivittämänä? Miten DDR vaikutti siihen, että sen vientituotteet ja niiden ideologinen sanoma, viesti kehittyneestä sosialistisesta teollisuusvaltiosta, saatiin mahdollisimman tehokkaasti toimitettua länsimaihin? Entä miksi suomalaiskuluttajan ostopäätös kallistui DDR-tavaran puoleen, jos tarjolla oli myös länsimainen vaihtoehto? Oliko alkuperällä väliä, vai puhutteliko nimenomaan esineen muotoilu ostopäätökseen vaikuttavalla tavalla?

 

 

Juha Järvinen (s. 1966) on valmistunut teolliseksi muotoilijaksi Lahden muotoiluinstituutista ja Taideteollisesta korkeakoulusta. Järvinen on opintojensa jälkeen työskennellyt Taideteollisessa korkeakoulussa ja Aalto-yliopistossa erikoisalanaan innovaatiot ja niiden tunnistaminen. Väitöstyönsä hän on tehnyt Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Juha Järvisen erikoisala on itäsaksalaisen teollisen muotoilun historia. Tällä hetkellä Järvinen työskentelee Metropolia ammattikorkeakoulussa innovaatioiden asiantuntijana.

 


[1] Järvinen, Juha 2012. Muotoiltu ideologia. Automuotoilu poliittisen järjestelmän välineenä DDR:ssä 1949–1990. Helsinki: Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu.

[2] Wartburg 353:n alkuperäisen korikonseptin suunnitteli itäsaksalainen muotoilija Clauss Dietel ja se perustui Dietelin diplomityöhön Berliinin Weissenseen muotoilukoulussa. Dietelin mukaan sosialistisen auton ominaisuuksia olisivat mukava, pysty istuma-asento, ihanteellinen näkyvyys, turvallisuus ja yksinkertainen käyttö. Lisäksi tulisi välttää kaikkia viimeisimpien makutottumusten mukaisia suunnitteluratkaisuja. Katso Kassner, Jens 2002. Clauss Dietel und Lutz Rudolph. Gestaltung ist Kultur. Chemnitz: Edition Vollbart, 62–63.

[3] AKA oli DDR:ssä 1970-luvulla perustetun VVB Elektrische Konsumgüter -kombinaatin tuotemerkki. Se oli lyhenne mainoslauseesta Aktiv auf dem Markt – Konzentriert in der Handelstätigkeit – Aktuell im Angebot (suomeksi: aktiivinen markkinoilla – keskittyy kauppatoimintaan – ajankohtainen tarjoamassaan). Kombinaatti muodostui viidestätoista kotitalouden elektroniikkaa ja sähköteknisiä ja optisia laitteita valmistaneesta yrityksestä. Katso Höhne, Günter 2007. Das Grosse Lexikon DDR-Design. Köln: Komet Verlag, 11–12.

[4] Suurin osa itäsaksalaisissa tehtaissa tehdyistä tuotteista vietiin takaisin länteen, mutta osa myytiin Intershop-erikoiskaupoissa DDR:ssä kalliimmalla hinnalla, kuin vastaavat DDR-tuotteet. Hooverin tuotantoa oli jo tuolloin maailmanlaajuisesti, myös Euroopassa. Korvaustuotanto oli osa DDR:n ulkomaankauppaministeriön organisoimaa harmaan talouden toimintaa, jota kutsuttiin peitelyhenteellä KoKo (Kommerzielle Koordinierung, suomeksi: kaupallinen koordinointi). Toimintaa johti Stasin eversti Alexander Schalck-Golodkowski (s. 1932). KoKon sisällä toimi yli 150 peite- ja pöytälaatikkofirmaa (1989). Kuten Buthmann (2003) on esittänyt, KoKo, kaikkine yrityksineen ja kytköksineen politiikkaan, salaiseen palveluun, kauppakumppaneihinsa ja toimitusketjuihin muodosti salaliitonomaisen kaupallisten toimintojen konglomeraatin. Lähes neljännesvuosisadan toiminnan aikana KoKo onnistui hämärillä liiketoimillaan hankkimaan DDR:n valtiolle yhteensä noin 25 miljardia D-markkaa. Katso Buthmann, Reinhard. 2003. Die Arbeitsgruppe Bereich Kommerzielle Koordinierung. MfS-Handbuch, Teil III/11. Berlin: Die Bundesbeauftragte für die Unterlagen des Staatssicherheitsdienstes der ehemaligen Deutschen Demokratischen Republik, Abteilung Bildung und Forschung, 3-4.

[5] Hensel, Jana 2004. Zonenkinder. Eilisen aatteen lapset. Suomentanut Onerva Grabner. Helsinki: Avain, 28.

[6] DDR:ssä muotoilua, muotoilijoiden työtä ja kuuliaisuutta järjestelmälle valvoi valtion 40-vuotisen olemassaolon aikana kahdeksan organisaatiota, joista pisimpään toiminut AIF (Amt für industrielle Formgestaltung) oli kaikkein autoritäärisin. AIF kontrolloi mm. kulutustavaroiden muotoilu- suunnittelu- ja valmistusprosesseja. Kaikki projekteihin liittyvä sopimusliikenne ja neuvottelut käytiin aina AIF:n kautta. Se valvoi muotoilun toimeksiantoja ja myöntämällä tai epäämällä toimilupia huolehti siitä, että (DDR:ssä hyvin harvalukuiset) valtion suunnitteluorganisaatioiden ulkopuolella työskentelevät freelance-muotoilijat toimivat projekteissa AIF:n vaatimalla tavalla. AIF oli läpikotaisin politisoitunut virasto, jota johti itsevaltaisella otteella teollinen muotoilija ja valtiosihteeri Martin Kelm (s. 1930). Kelmillä oli suora alais-esimiessuhde keskuskomitean sihteeriin Günter Mittagiin (1926–1994), joka oli salkuton ministeri ja eräs DDR:n vaikutusvaltaisimmista poliitikoista; hän vastasi Itä-Saksan suunnitelmatalouden kehittämisestä. Kelmin ja Mittagin välisen kytköksen myötä DDR:ssä muotoiluasiat olivat hyvin lähellä maan ideologista ja poliittista valtakeskiötä.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>