Kippis Hotelli- ja ravintolamuseon Moderni eksotiikka – 1920- ja 1930-lukujen helsinkiläisravintoloiden sisustuksia -verkkonäyttelylle

http://www.modernieksotiikka.fi/

Hotelli- ja ravintolamuseon kokoama verkkonäyttely tuo esille kiinnostavan palan suomalaista ravintolakulttuuria ja sisustustaidetta. Erityisesti näyttelyn kiehtova kuva-aineisto kokoaa yhteen eri arkistoista aikaisemmin yhdessä julkaisematonta ja osittain tuntematonta materiaalia. 1920-luvun sisustukset ja niiden suunnittelijat Suomessa ovat vähemmän tutkittua muotoilun historiaa. Tämä näyttely tarjoaa hyviä näkökulmia ja lähtökohtia laajemmallekin tutkimukselle.

Näyttelyssä kävijälle avautuu hienoja näkymiä Helsingin huvielämään. Se näyttää iloiselta ja vilkkaalta vuoteen 1932 kestäneestä kieltolaista huolimatta. Kuvissa kurkistetaan muun muassa arkkitehti Väinö Vähäkallion suunnittelemaan ravintola Franciskaneriin ja Grand Restaurant Börsiin, jonka suunnittelijasta ei ole varmaa tietoa. Esitellyistä kahviloista vain arkkitehti Gösta Juslénin suunnittelemaan rakennukseen arkkitehti Jarl Eklundin sisustama Fazer-kahvila on osittain säilynyt alkuperäisessä asussaan. Kadonneita ovat esimerkiksi arkkitehti David Frölander-Ulfin Café Pagod ja Nissen-kahvilaketju. Suunnittelijoista David Frölander-Ulfin nimi nousee kiinnostavana tutkimuskohteena esille.

Näyttely kertoo siitä, miten ravintolakulttuuria siivittivät kansainväliset muoti-ilmiöt jazz-musiikista art decon visuaaliseen ilmeeseen, ja jotka näkyivät pukeutumisesta sisätilojen hienoihin yksityiskohtiin. Valitettavasti alkuperäisten valokuvien mustavalkoisuus ei välitä oikeanlaista aikakauden hehkuvaa ja vahvaa värimaailmaa. Aavistuksen 1920-luvun värikkäästä tunnelmasta saa taiteilija Birger Carlstedtin Chat Doré -kahvilan piirustuksista. Kuvien ohella näytteet aikakauden musiikista olisivat voineet virittää 1920-luvun tunnelmaan. Äänimateriaalin käyttöä perustelisi sekin, että yksi näyttelyn pääotsikosta on ”jazzia ja tanssia ravintolassa”. Muut teemat ovat ”ravintolaelämää kieltolain varjossa”, ”perinteikkäät ravintolat reagoivat ajan henkeen” ja ”kahvilat ja teehuoneet.”

Ansiokkaan kuvituksen seurana kuvatekstit ovat perinteisten näyttelytekstien vaatimusten mukaisesti melko lyhyitä. Tekstien lähdeaineisto löytyy Info-otsikon alta. Lähdeluettelo on ansiokas. Kuvamateriaali on koottu Hotelli- ja ravintolamuseon omista kokoelmista sekä Amos Andersonin taidemuseosta, Arkkitehtuurimuseosta, Helsingin kaupunginmuseosta ja Museovirastosta. Kirjallisten lähteiden osalta lähteissä jää kaipaamaan Art deco -kirjallisuutta ja -tutkimusta, jota on ilmestynyt viime vuosina paljon niin kansainvälisesti kuin Suomessa. Lähteistä puuttuvat esimerkiksi Amos Andersonin viime vuonna julkaisema Art deco -näyttelyluettelo (Art deco ja taiteet. Scientific ed. Laura Gutman. Ed. Susanna Luojus. Translators: Barbara Cederqvist et al. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2013.) ja Designmuseon ansiokas näyttelyjulkaisu: Art deco 1918–1939: modernia eksotiikkaa  (toim. Marianne Aav, Jukka Savolainen, Eeva Viljanen. Suomennos Heidi Siitonen. Helsinki: Designmuseo, 2005.)

Verkkonäyttelyn formaatti poikkeaa perinteisestä museoon ripustetusta näyttelystä. Sen saavutettavuus on kävijöille vaivattomampaa kuin museoon meno. Tähän mennessä näyttelyssä on käyty liki 600 kertaa, kun vuosittain Hotelli- ja ravintolamuseossa kävijöitä on noin 6000. Näyttelyssä liikkuminen eli navigointi on tehty helpoksi, kunhan ensin osaa tai eksyy näyttelyn aloitussivulle. Olisikin suotavaa, että näyttelyyn olisi linkki jo Hotelli- ja ravintolamuseon etusivulta. Nyt linkki löytyy museon etusivun päävalikosta Näyttelyt-alavalikon verkkoaineistojen joukosta. Muutoin navigoinnissa on hyödynnetty verkon mahdollistamaa tapaa liikkua sivuilta toiselle ja aiheista ristiin rastiin. Esimerkiksi näyttöruudun oikean puoleiseen valikkoon kerätyt asiasanat auttavat etsimään viiden pääteeman alta yksittäisiä aiheita. Verkkonäyttelyn etuna kirjalliseen esitykseen verrattuna onkin vapaampi ja helpompi kulkeminen näyttelykävijän oman kiinnostuksen ja mieltymyksen mukaan.

Kaiken kaikkiaan näyttely on hyvä esimerkki siitä, miten verkkoa hyödyntämällä tehdään helposti lähestyttävä näyttely. Museolehtori Merja Nummi kertoo, että näyttelyn on pääasiassa koonnut korkeakouluharjoittelija Maaret Louhelainen, jonka maisemantutkimuksen kandidaatintutkielman aiheena oli helsinkiläisravintoloiden orientalistiset sisustukset 1920–1930-luvuilla. Näyttely on siten myös hieno esimerkki opiskelijaharjoittelijan ”hyödyntämisestä” museotyössä. Hyvänä ideana voi pitää myös sitä, että verkkonäyttelyn idean pohjalta museo suunnittelee kävelykierroksia Helsingin ravintolahistoriaan. Kaupunkilehti Töölöläinen on jo julkaissut elokuussa näyttelystä tehdyn omatoimikävelykierroksen.

 

FT Susanna Aaltonen on Helsingin yliopiston taidehistorian oppiaineen amanuenssi

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>