”Lepotuoleja jokaiselle!” – Oy Huonekalutaide Ab Möbelkonst (1924–31)

Ruotsinkielinen naistenlehti Våra Kvinnor esitteli vuonna 1924 lukijoilleen uuden huonekalualan yrityksen, jonka tarkoituksena kerrottiin olevan ”edullisten, mutta silti aistikkaiden ja kestävien”, ”tyylikkäiden ja taiteellisesti toteutettujen” huonekalujen valmistus ja myynti.[1] Kyseinen yritys, Oy Huonekalutaide – Ab Möbelkonst, oli perustettu samana vuonna Helsinkiin Bomanin huonekaluliikkeen tytäryhtiöksi.[2] Boman tunnettiin arvohuonekaluistaan, se oli maan vanhin ja suurin huonekaluliike tehtaineen. Bomanin kotipaikka ja tehdas sijaitsivat Turussa, mutta sillä oli ollut jo 1800-luvun lopulta alkaen Helsingin keskustassa iso näyttelyhuoneisto.[3] Uusi yritys, Huonekalutaide, markkinoi siis edullisia kalusteita. Edullisuutta korosti myös yrityksen vuonna 1927 Ornamon vuosikirjassa julkaisema ilmoitus, jossa liikkeen päämääräksi ilmoitettiin niin edullisen lepotuolin valmistaminen, että ”jokaisella tämän maan kansalaisella on siihen varaa.”[4] Artikkelissani tarkastelen tätä yritystä suhteessa taideteollisuuden uudistumispyrkimyksiin 1920-luvulla.

Kuva 1. Möbelkonst Ab:n (Huonekalutaide Oy) mainos naistenlehti Våra Kvinnorissa vuonna 1924. Våra Kvinnor 18/1924.

 

Huonekalutaide Oy on jäänyt aiemmalta tutkimukselta huomaamatta. Se ei ollut pitkäikäinen yritys, vaan lopetti toimintansa jo vuonna 1931.[5] Yritystä koskevia lähteitä olen toistaiseksi löytänyt vain vähän. Itse asiassa Bomanin ja Huonekalutaiteen välinen yhteys ilmeni sattumalta etsiessäni ensin mainittua yritystä koskevia mainintoja sekä tutkiessani kodinsisustuskeskustelua Suomen ruotsinkielisissä naistenlehdissä 1920-luvulla. Suomen ruotsinkielinen julkisuus ja ruotsinkielisten kuluttajien puhuttelu tuntuukin tässä yhteydessä merkitykselliseltä: Huonekalutaide Oy:stä kirjoitettiin muutaman kerran Våra Kvinnor[6] -lehden palstoilla, ja yritys mainosti kyseisen lehden lisäksi ainakin Astrassa, mutta ei esimerkiksi Kotiliedessä.[7 Suhteessa taideteollisuusyhteisöön, ja erityisesti Koristetaiteilijoiden Liitto Ornamoon, on kiinnostavaa, että Huonekalutaiteella oli jo mainittu ilmoituksensa ensimmäisessä Ornamon vuosikirjassa (1927).[8]

Kuten emoyhtiö Boman, myös Huonekalutaide käytti aikanaan erittäin suositun ja uudenaikaisena pidetyn mainostoimisto Erwin, Wasey & Co:n[9] (vuodesta 1933 Erva-Latvala Oy) palveluja mainonnan suunnittelussa, ainakin vuonna 1929.[10] Mainostoimiston arkistossa on sekä suomen- että ruotsinkielisiä Huonekalutaiteen mainoksia, jotka näyttävät toteutuneilta mainosleikkeiltä, mutta joissa ei ole tietoa julkaisuyhteyksistä, ja ne saattavat olla oikovedoksiakin.[11] On mahdollista, että niitä on julkaistu sanomalehdissä. Tämän yhtäältä siis ruotsinkielisen naistenlehtijulkisuuden, toisaalta taideteollisuusyhteisölle ja todennäköisesti laajemmallekin yleisölle suunnatun mainosaineiston lisäksi käytössäni on ollut ennen vuoden 1927 loppua julkaistu yrityksen hinnasto sekä kaupparekisteristä löytyvät tiedot yrityksestä. Kyse on siis pääsääntöisesti julkisuuteen markkinointimielessä kerrotusta toiminnasta. Siitä mitä verstaalla tapahtui, ei tässä yhteydessä ole käytettävissäni lähteitä.

Huonekalutaiteen perustaminen

Huonekalutaiteen perustaminen on tulkittavissa osaksi Bomanin pyrkimyksiä laajentaa asiakaskuntaansa ja siten ottaa huomioon myös ajankohtaisessa kansainvälisessä taideteollisuuskeskustelussa esiin nostettu asia. Alkuvuodesta 1922 Bomanin huonekalutehdas järjesti piirustuskilpailun ”suuremmassa määrässä valmistettaviksi aijottujen keskisäädyn arkipäivähuonekalujen aikaansaamiseksi”.[12] Mitä ilmeisimmin kilpailu oli saanut vaikutusta 1900-luvun alun taideteollisuuden uudistusliikkeestä, jonka keskeisenä tavoitteena oli taiteilijoiden suunnittelemien käyttöesineiden valmistus suuremmassa mittakaavassa, teollisesti. Kuten tunnettua Münchenissä vuonna 1907 perustetusta Deutscher Werkbundista muodostui teollisuuden merkitystä painottavan ajattelumallin kansainvälinen suunnannäyttäjä ja Pohjoismaissa taas keskeinen edistäjä 1910-luvun puolivälistä eteenpäin oli Svenska Slöjdföreningen. Gregor Paulssonin Vackrare vardagsvara (1919) levitti teollisesti valmistettujen, taiteilijoiden suunnittelemien arkitavaroiden idean laajasti luetuksi manifestiksi.[13]

Bomanin piirustuskilpailu suunnattiin Suomen lisäksi myös Ruotsin arkkitehdeille ja ”piirustajille”. Tämä ei ollut käsittääkseni tavallista Suomessa järjestetyille suunnittelukilpailuille.[14] On mahdollista, että yritys sai ylipäätään innoitusta kilpailuun Ruotsista, jossa muutamaa vuotta aikaisemmin maan suurimpiin yrityksiin kuulunut Ab Svenska Möbelfabrikerna ja Svenska Slöjdföreningen järjestivät yhteistyössä huonekalupiirustuskilpailun.[15] Bomanin kilpailun yhteyksiä arkkitehtien ja taideteollisuuden suuntaan edustivat tuomaristoon kuuluneet Eliel Saarinen, Carolus Lindberg ja Armas Lindgren, joka oli tuolloin Suomen Taideteollisuusyhdistyksen puheenjohtaja. Bomanin julistama kilpailu ei ollut tuloksiltaan menestyksekäs, mutta se oli osoitus siitä, että arvokkaitten huonekalujen valmistajana tunnetulla yrityksellä oli 1920-luvun alussa kiinnostusta myös edullisempien huonekalujen valmistukseen. Oy Huonekalutaide – Ab Möbelkonstin perustaminen kaksi vuotta myöhemmin tähtäsi samaan suuntaan.

Liikkeen toimitusjohtajaksi tuli Fritiof Boman, joka oli toiminut aikaisemmin Bomanin Turun tehtaan konttoripäällikkönä ja teknisenä johtajana, sekä sittemmin Pietarin toimipisteen johtajana.[16] Hän oli aikanaan opiskellut kaupallista alaa, mutta toimi myös huonekalusuunnittelijana – Carl-Johan Bomanin mukaan Fritiof oli nuorempana työskennellyt harjoittelijana ”piirustustoimistossa New Yorkissa”.[17] Fritiof Bomanin suunnittelemia huonekaluja nähtiin Kotitaide-lehden palstoilla 1900-luvun alussa, ja vuonna 1909 hänen suunnittelemansa arkihuoneen kalusto oli Suomen Taideteollisuusyhdistyksen arpajaisten päävoittona.[18] Våra Kvinnor -lehdessä Huonekalutaidetta esittelevän pienen uutisen yhteydessä todettiin alalla hyvin tunnetun johtajan nimen takaavan työn laadun. Bomanin nimeä korostettiin kursiivilla.[19] Lähteeni eivät kerro, kuka tai ketkä suunnittelivat Huonekalutaiteen kalusteet. Fritiof Boman kuoli pian yrityksen perustamisen jälkeen, ja uudeksi toimitusjohtajaksi tuli Paul Boman. Hän oli koulutukseltaan ekonomi ja toiminut mm. Bomanin Moskovan haaraliikkeen ja sittemmin Helsingin näyttelyhuoneiston johtajana. Myös Sigurd Boman, Nikolai Bomanin poika hänkin, tuli mukaan Huonekalutaiteen toimintaan.[20]

Kuva 2. Huonekalutaide Oy:n ensimmäinen toimitusjohtaja Fritiof Boman. Suomen kauppa, meriliike ja teollisuus sanoin ja kuvin. II osa: teollisuuslaitokset – Turku 1908. Päätoimittaja Julius Hirn. Helsinki: Osakeyhtiö Suomen kauppa, meriliike ja teollisuus sanoin ja kuvin, 32.

 

Seuraavana vuonna Våra Kvinnor -lehdessä kerrottiin Bomanin ja Huonekalutaiteen suhteesta tarkemmin. Otsikolla ”Den bästa möbelkonsten” varustettu teksti näyttää toimituksen tekemältä uutiselta, mutta sisällön perusteella se voisi hyvin olla myös Bomanin ja Huonekalutaiteen yhteinen ilmoitus.[21] Tekstissä todetaan, että

”Ingen möbelkonst i världen kan uppgå mot detta, att tillverka konstnärliga men billiga inredningsartiklar för hemmets behov. Man fordrar i vår tid, att linjen och proportionerna skola skapa harmoni över det bohag vilket man införlivar med sitt hem. Saknas den konstnärliga prägeln över möblerna, blir rummets inredning aldrig trivsam och inbjudande.”[22]

Tekstin mukaan sisustus ei voi olla viihtyisä ilman huonekaluja, joilla on ”taiteellinen leima”. Kauniiden ja ”mielenkiintoisten” sisustusten luominen oli ollut taideteollisuuden ja huonekalutaiteen yhteinen pyrkimys vuosien saatossa. Tekstissä kerrotaan, että juuri N. Boman on tullut tunnetuksi ”harvinaisen herkästä mittasuhteiden ymmärtämisestä, harmonisesta kokonaisuudesta ja linjasta” ja nyt Bomanin jalanjälkiä seuraa yritys, jonka jokaisessa yksityiskohdassa taiteellisesti toteutettuja, puhdaslinjaisia huonekaluja voivat hankkia nekin, joilla ”on pienempi pääsy tämän maailman hyviin asioihin”. Taiteellisista ansioistaan jo tunnetun N. Bomanin ”liittolainen”, Huonekalutaide Oy, tarjosi nyt mahdollisuuden edullisten ja tarkoituksenmukaisten, mutta yhtä kaikki Bomanin tapaan ”taiteellisesti toteutettujen” huonekalujen hankkimiseen.[23]

Erikoistuminen edullisiin lepotuoleihin

Vaikuttaisi siltä, että aluksi Huonekalutaiteella oli monipuolinen valikoima kalusteita myynnissä. Ensimmäisissä mainoksissaan yritys kertoi paitsi myyvänsä varastossa olevia huonekaluja ja kankaita myös toteuttavansa sisustuksia pankkeihin ja hotelleihin.[24] Tämän tutkimuksen käytössä on vain vähän lähteitä, jotka kertoisivat Huonekalutaide Oy:n kalusteiden ulkonäöstä tai tyylistä, mutta lähteiden perusteella suosittiin tyylikalustoja. Vuonna 1926 Våra Kvinnorin toimittaja pistäytyi Huonekalutaiteen liikkeeseen[25] ”kodikkuutta loistavan” näyteikkunan houkuttelemana. ”Vi se en smakfull salongsinteriör i mörk mahogny och biedermeierstil mot fonden av ett karmosinrött draperi.”[26] Artikkelin kuvituksena oli puolestaan rokokootyylinen istuinryhmäkalusto.

Huonekalutaiteen mainosten ja painetun hinnaston perusteella näyttää siltä, että melko nopeasti yritys erikoistui pehmustettuihin huonekaluihin, erityisesti noja- ja lepotuoleihin. Viimeistään ennen vuoden 1927 loppupuolta julkaistussa hinnastossa yrityksen kerrotaan olevan ”kangas- ja nahkahuonekalujen erikoisliike”, ja hinnastossa esitellyt tuotteet ovat nojatuoleja tai sohvia.[27] Huomio kiinnittyy siihen, että näitä tarjottiin nimenomaan ”säästäville” ja ”vähempivaraisille” kuluttajille. Ornamon vuosikirjassa vuonna 1927 yritys tarjosi ”Lepotuoleja jokaiselle!” ja kertoi tavoitteekseen valmistaa kestävä, tarkoituksenmukainen ja halpa lepotuoli, johon jokaisella kansalaisella on varaa:

Talven pimeät illat tarjoavat miellyttävää lepoa takkavalkean ääressä hyvän kirjan seurassa. – – Silloin on pehmeä lepotuoli välttämätön. Valitettavasti sellaisen hankkiminen on vähempivaraisille ollut vaikeata. Mutta puute on nyt poistettu! Loistavalla tavalla! Oy. Huonekalutaide, Bulevardink. 6:ssa, Helsingissä, on tehnyt jokaiselle mahdolliseksi hankkia itselleen kestävä, pehmyt ja halpa lepotuoli. – – Toiminimemme päämääränä on valmistaa niin kestävä, tarkoituksenmukainen ja halpa lepotuoli, että jokaisella tämän maan kansalaisella on varaa hankkia sellainen itselleen ja oman mukavuutensa vuoksi hankkiikin sen kernaasti.[28]

Olivatko Huonekalutaiteen huonekalut – nojatuolit ja lepotuolit – sitten edullisia? Ja kenen varallisuuteen nähden? Vuonna 1926 Våra Kvinnorin palstoilla nimimerkki Madame Chic. kiinnitti huomiotaan liikkeessä näkemäänsä ”käsittämättömän” edulliseen 750 markan[29] hintaiseen nojatuoliin. Kirjoittaja epäilikin ensin istuimen olevan kova ja epämukava, mutta kokeiltuaan tuolia hän totesi sen miellyttäväksi: ”Men – se på! Den är ju ljuvligt behaglig att sträcka sig uti!”[30] Muitakin Huonekalutaiteen myymien lepo- tai nojatuolien hintatietoja on tiedossa, ja niiden hintatasoa voidaan verrata suhteessa muiden valmistajien vastaavanlaisiin tuotteisiin ja (oletettujen) asiakkaiden tuloihin. Ornamon vuosikirjassa julkaistun mainoksen (1927) lepotuolin hinta oli vain 580 markkaa, ja samoihin aikoihin julkaistun yrityksen hinnaston esittelemien nojatuolien hinnat olivat kangaspäällysteisinä 650–3500 mk ja nahkaisena vastaavasti 975–3850 mk.[31] Samana vuonna kilpaileva yritys Stockmann mainosti pehmustettuja nojatuoleja hintahaarukalla 850–3800 mk.[32] Verrattavaksi voidaan ottaa myös Alvar ja Aino Aallon makuuhuoneenkaluston nojatuoli vuoden 1929 Taideteollisuusnäyttelystä. Näyttelystä Kotilieteen kirjoittanut arkkitehti Salme Setälä piti 610 mk:n[33] hintaista nojatuolia ”jokaisen ulottuvilla” olevana.[34] Sekä Våra Kvinnor että Kotiliesi olivat keskiluokkaisia (vaikkakin erilaisia) naistenlehtiä, ja ”jokainen” tai ”edullinen” ovat näissä yhteyksissä suhteellisia sanoja. Vuonna 1927 kansakoulunopettajien vuosipalkka Helsingissä oli 34 800 mk (10 vuoden palvelusajan jälkeen 43 800 mk).[35] Metalliteollisuuden miestyöntekijän keskituntiansio puolestaan oli 5 markkaa 99 penniä.[36] Huonekalutaiteen 580 markan lepotuoli vaati siis peruspalkkaiselta kansakoulunopettajalta reilusti alle viikon palkan ja metallityömieheltä 97 tunnin palkan. Joka tapauksessa lepotuolin kaltaisen sosiaalisesti ja kulttuurisesti merkityksellisen huonekalun hankinta ei lopulta ole edullisuudessaan tai kalleudessaankaan pelkästään rahakysymys, sillä sellaisen hankintaan on haluttaessa voitu myös sinnikkäästi säästää.

Kuva 3. Lepotuoleja Huonekalutaide Oy:n hinnastossa. Pienpainatekokoelma, Kansalliskirjasto.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Verstastyön rationalisointia?

Miten Huonekalutaide Oy:n lepotuolien edullisiin hintoihin sitten käytännössä päästiin? Sekä Våra Kvinnor -lehden jutussa (1926) että edellä siteeratussa Ornamon vuosikirjassa julkaistussa mainoksessa (1927) edullista hintaa pidettiin ”ihmeenä”, jonka uudenaikaiset valmistusmenetelmät tekivät mahdolliseksi.  Våra Kvinnorin Madame Chic. haastatteli liikkeessä tapaamaansa johtaja Sigurd Bomania, jonka sanojen voi tulkita viittaavan rationalisointioppeihin:

På vår undrande fråga, huru en så fin stol kan göras till detta löjligt låga pris, förklarar direktör Sigurd Boman, förbindlig som alltid, att det beror på firmans i minsta detaljer förfullkomnade tillverkningsmetoder. – Tid är pengar!, säger herr B. småleende. Ej ett handgrepp, ej en rörelse får gå förlorad! Allt är beräknat och uträknat så att ”undret” må kunna ske utan förlust för någondera parten. På materialet sparas nämligen alls icke! Detta är precis detsamma som för de dyra fåtöljerna. Allt prima kvalité. Det är den mångåriga erfarenheten, yrkesskickligheten som gör trollkonsten att skapa hemmets trevnad för – faktiskt – en billig penning.[37]

Sigurd Bomanin sanat pienempiä yksityiskohtia myöten parannetuista valmistusmenetelmistä – ”aika on rahaa”, ”yksikään liike ei saa mennä hukkaan!”, ”kaikki on arvioitu etukäteen ja laskettu jälkeenpäin” – voi tulkita ilmentävän ajatuksia verstastyön rationalisoinnista. Bomanin sanoja voi verrata esimerkiksi rationalisointiaatetta Suomessa aktiivisesti välittäneen Bertil von Alfthanin kirjoitukseen vuodelta 1930:

Rationalisoinnin tarkoituksena on uutterin havainnoin ja järjestelmällisin tutkimuksin saada selville tappioiden alkusyyt sekä keksiä menettelytapoja ja keinoja niiden poistamiseksi. Rationalisointi työskentelee johdonmukaisesti budjettilaadinnan periaatteiden mukaan, t. s. se arvioi ennakolta tulokset, jotka on saavutettava, ja kontrolloi jälkeenpäin missä määrin käytännössä saavutetut tulokset ovat yhtäpitävät tai siis poikkeavat ennakolta arvioidusta.[38]

Kysymys on työn tieteellisestä suunnittelusta, joka tunnettiin eritoten amerikkalaisen Frederick W. Taylorin (1856–1915) 1800- ja 1900-lukujen taitteessa lanseeraamasta opista. Kuten Pauli Kettunen Max Weberiin viitaten toteaa, taylorismi ei ollut vain oppi, vaan se ilmensi – ja osaltaan oikeutti ja vahvisti – nimenomaan länsimaille ominaista rationalisointiprosessia.[39] Taylorin erityisenä huomion kohteena oli ”elävän työn taloudellistaminen”,[40] ei niinkään käsityön muuttaminen tehdastyöksi, vaan ennen muuta koneiden kontrollin ulkopuolelle jääneen teollisen työn taloudellistaminen.[41] Suomessa työn tehostamiseen liittyviin, ja myös Taylorin ajatuksiin tutustuttiin erityisesti 1910-luvun taitteen jälkeen, mutta matka teoriasta käytäntöön oli pitkä.[42] 1920-luvulla huonekalutuotannon alueella suuntauduttiin yhä enemmän kohti sarjatuotantoa, mutta usein tehdasvalmisteiset huonekalut kärsivät arvostuksen puutteesta ja käsityömäiset piirteet säilyivät monien tehtaiden toiminnassa edelleen.[43]

Bomanilla tunnettiin rationalisoinnin periaatteet ilmeisesti jo varhaisessa vaiheessa. Keskeisenä Taylorin sanansaattajana Suomessa – ja Pohjoismaissa laajemminkin – toimi valtiongeologi J. J. Söderholm, jonka kirja Arbetets vetenskap (1915) löytyy Carl-Johan Bomanin arkistosta.[44] Kirjan etulehdelle on vuonna 1916 kirjannut nimensä juuri Fritiof Boman – ilmeisesti, sillä käsialasta on hieman vaikea saada selvää –, siis Huonekalutaiteen ensimmäinen toimitusjohtaja. Bomanin arkistosta löytyy myös signeerauksella ”Boman” varustettu Fred. W. Taylorin Shop Management kirjan saksankielinen käännös vuodelta 1920.[45]

Bomanin arkistosta löytyy myös saksalaisarkkitehti Bruno Paulia (1867–1968) käsittelevä kirja.[46] Bruno Paul tuli vuonna 1907 Berliinin kuninkaallisen taideteollisuusopiston – jossa Carl-Johan Bomankin oli opiskellut vuonna 1906 – johtajaksi ja oli yksi Deutscher Werkbundin perustajajäseniä. Hän suunnitteli työpajojen ohjelman hengessä vuonna 1908 laajasti tunnetuksi tulleen typenmöbel-ohjelmansa, jossa sisustuskokonaisuus rakennettiin yhdistelemällä standardoituja, koneellisesti joukkotuotantona valmistettuja osia erilaisiksi kalusteiksi ja kalustoiksi. William Owen Harrodin mukaan Bruno Paulin typenmöbel-ohjelma oli suunnattu nimenomaan keskiluokalle,[47] aivan kuten Bomanin vuoden 1922 huonekalupiirustuskilpailunkin kalustot. Bomanin arkistossa olevan Bruno Paulia käsittelevän kirjan voi toki ajatella viittaavan huonekaluvalmistuksen rationalisoinnin kansainvälisiin, erityisesti saksalaisiin yhteyksiin, mutta kyseisen kirjan pääpaino on kuitenkin Paulin huvila- ja laivasisustuksissa. En myöskään ole löytänyt Huonekalutaide Oy:n aineistosta erityisiä mainintoja standardi- tai moduliajattelusta. Toki samanlaisia osia, kuten jalkoja tai rungon rakenneosia, on voitu hyödyntää lepotuolien ja sohvien valmistuksessakin.

Funktionalistista mainospuhetta ”pikkuporvaristolle”?

Huonekalutaide-yhtiötä käsittelevissä lähteissä ei mainita funktionalismin käsitettä. Yrityksen toimintaan liitettiin kuitenkin mainospuheessa useita piirteitä, jotka nousivat esiin muutamaa vuotta myöhemmin, 1920- ja 1930-lukujen taitteessa, tihentyneessä nk. funktionalismikeskustelussa. Huonekalutaide Oy:n yhteydessä mainittiin pyrkimys tarkoituksenmukaisuuteen.[48] Yhtenä edullisen lepotuolin mahdollistavana ”taikakeinona” mainittiin joukkotuotanto, siis menetelmä ja sana, jota uuden ajattelutavan puolestapuhujat, kuten arkkitehdit Pauli E. Blomstedt tai Alvar Aalto, mielellään toistivat ja jonka avulla he näkivät uuden teollisuustaiteen syntyvän.[49] Jo vuoden 1922 huonekalukilpailussa Bomanin aikomuksena oli valmistaa huonekaluja ”suuremmassa määrin”, mutta tietoja ajatuksen käytäntöön panosta ei ole. Eikä ole Huonekalutaiteenkaan osalta edellä käsiteltyä mainostekstiä enempää. Tehtiinkö Huonekalutaiteessa joukkotuotantoa ja minkälaista tuo joukkotuotanto käytännössä oli(si ollut)? Erikoistuminen joka tapauksessa liittyi joukkotuotantoon, vaikka Huonekalutaiteen kohdalla emme voikaan ajatella, että ylipäätään tuotantoon ja sen menetelmiin liittyvät syyt yksin olisivat ajaneet yrityksen erikoistumaan pehmustettuihin nojatuoleihin. Yhtä lailla yritys saattoi nähdä juuri noja- ja lepotuoleilla olleen tuona aikana erityistä kysyntää. Mainospuhe on joka tapauksessa kiinnostavaa, koska se kertoo myöhemmin funktionalismiin liitettyjen käsitteiden ja väitteiden ajankohtaisuudesta. Lehdissä julkaistut haastattelut ja mainokset kertovat, että Huonekalutaiteessa tunnettiin nämä sanat ja pyrkimykset ja niihin haluttiin tarttua – jos ei muussa niin ainakin mainosmielessä, julkisuuteen suunnatussa puheessa.

Kuva 4: Oy Huonekalutaide – Ab Möbelkonstin ilmoitus Koristetaiteilijain Liitto Ornamon ensimmäisessä vuosikirjassa 1927.

 

Lepotuoli – ja erityisesti vielä ns. klubituoli, joita Huonekalutaide esitteli osastollaan vuoden 1927 Huonekalumessuilla[50] – oli huonekalu, joka tunnettiin ennen muuta sivistyneistön ja porvariston kodeista, erityisesti herrainhuoneista, joissa istuttiin pitkään, luettiin ja rentouduttiin. Lepotuoleilla oli siis olemassa jo aikaisemmin rakentunut kulttuurinen ja sosiaalinen ympäristönsä.  Kuten ”Lepotuoleja jokaiselle!” -mainoksessa sanottiin, talven pimeinä iltoina oli miellyttävää levätä takkatulen äärellä hyvän kirjan seurassa ja ”silloin on pehmeä nojatuoli välttämätön.”[51] Funktionalismin ajatteluun peilaten ongelmana oli, että lepotuoli oli edullisenakin yksittäisistä huonekaluista kalleimmasta päästä, eikä kaikille ihmisille kuitenkaan niin ”välttämätön”, kuin Huonekalutaide mainoksessaan julisti. Kun Pauli E. Blomstedt vuonna 1930 toivoi Suomeen uudenlaista huonekalutuotantoa, joka valmistaisi niin virkamies- kuin työväenperheidenkin tarpeisiin soveltuvia yksittäisiä, edullisia huonekalutyyppejä, hän saattoi todeta, että toistaiseksi markkinoilla oli nuorten perheiden aluksi vain välttämättömästi tarvitsemien huonekalujen sijaan kaikkein kalleimman hintaluokan yksittäisiä huonekalutyyppejä, kuten juuri ”nojatuoleja, laiskanlinnoja”.[52] Mielenkiintoista Huonekalutaiteen kohdalla olikin, että edullisuuteen pyrkiessään he erikoistuivat kuitenkin nimenomaan kalliina pidettyyn huonekalutyyppiin, lepotuoliin. On selvää, että ”jokaisella tämän maan kansalaisella”, kuten mainostekstissä esitettiin, ei ollut varaa lepotuolin hankintaan.

Ornamon seuraavassa vuosikirjassa taideteollisuuden vaikuttajahahmo, sisustusarkkitehti Arttu Brummer kirjoitti uuden yhteiskuntaluokan, ”taloudellisesti suhteellisen vaatimattomissa oloissa elävä[n] porvarilli[s]en yhteiskuntaluok[an]”,[53] merkityksestä sisustustaiteelle. Brummerin mukaan juuri tämän sosiaalisen ryhmän, ”aikamme pienten porvarikotien”, tarpeisiin sisustustaiteen tuli vakavasti ryhtyä vastaamaan. Tässä yhteydessä Brummer nosti esikuvaksi ruotsalaisten toiminnan, eritoten Svenska Slöjdföreningenin edistämän vackrare vardagsvara -”taideteollisuussuuntauksen” mukaiset toimenpiteet makukasvatuksen edistämiseksi sekä aloitetun yhteistyön tehtaiden ja taiteilijoiden välillä.[54]

Todennäköisesti myös Huonekalutaiteen silmämääränä oli tuo Brummerinkin huomion kiinnittänyt uusi sosiaalinen ryhmä, jonka kodinsisustusihanteissa porvarillisen koti- ja tapakulttuurin perinteillä oli edelleen merkitystä, vaikka niitä toteutettiin nyt aikaisempaa pienemmin taloudellisin ja asunnon kokoon liittyvin resurssein.[55] Itse asiassa samoihin aikoihin myös Oy N. Boman Ab otti selkeästi huomioon sen, että huonekalujen hankinta oli monille taloudellisesti haastavaa. Emoyhtiön mainoksissa tuodaan esiin ajatus siitä, että Bomanin huonekalujen sisältämät ominaisuudet – ”ensiluokkainen” tai ”luja” työ, materiaali ja tyyli tai näiden lisäksi vuosikymmenien kokemus – tekevät huonekaluista pitkäikäisiä ja siten ajan pitkään halvempia.[56] Edelleen osoitus hintakysymyksen huomioonottamisesta on Bomanin asiakkailleen tarjoama ”kodinperustamisluotto” (bosättningskredit). Vuonna 1926 Våra Kvinnorin artikkelissa johtaja Paul Boman esitteli Bomanin käytäntöä, mikä oli nähty tarpeelliseksi, jotta nekin, joilla ei ollut suuria käteisvaroja, saattoivat ostaa kalliita, mutta – Bomanin mukaan – ajan myötä edulliseksi tulevia, huolellisesti valmistettuja ja siten kestäviä huonekaluja.[57] Myös muut huonekaluvalmistajat mainostivat edullista hintaa 1920-luvun loppupuolella.[58]

Ammattimiesten tärkeys ja rationalisoinnin haastavuus

Taide & Teollisuus (2009) -kirjassaan Pekka Korvenmaa toteaa huonekalutaiteesta:  

Useat taideteollisuuden lajit jakautuvat teollisesti tuotettuun käyttötavaraan ja taiteellisesti suuntautuneisiin, käsityömäisesti aikaansaatuun esineistöön. Näin on laita esimerkiksi käyttö- ja taidelasin sekä keramiikan kohdalla. Kalusteissakin on käyttötarpeista lähteviä hierarkkisia eroja, mutta vaikka puhutaankin huonekalutaiteesta, ovat kyseessä käyttöesineet. Ei tuolia vailla istujaa, olkoon sitten kyseessä lypsyjakkara tai valtaistuin.[59]

1920-luvulla Bomanin perheen omistuksessa oli Helsingin keskustassa kaksi huonekaluliikettä, jotka erosivat mainostensa ja Våra Kvinnor -lehden julkisuuden kautta hahmottuvilta profiileiltaan erityisesti tuotteittensa hintatason suhteen. Korvenmaan ajatuksen mukaisesti Bomanilla huonekalutaidetta ei erotettu käyttöesineisiin ja taide-esineisiin, vaan yrityksen itsensä ”taiteellisesti täysipainoisiksi” kuvaamia huonekaluja haluttiin valmistaa eri hintaluokissa. Kuten edellä on hahmotettu, Huonekalutaide Oy painotti huonekalujensa edullisuutta, johon pyrittiin uudenaikaisin valmistusmenetelmin.

On tärkeää huomata, että Huonekalutaiteen tuotteita ja niiden edullisuutta mainostettaessa näiden uudenaikaisten valmistusmenetelmien rinnalla korostettiin myös huonekalutehtaan työntekijän, ”ammattimiehen”, roolia. Mainonnassa kerrottiin, että työntekijät olivat opiskelleet ja hankkineet ammattitaitonsa ulkomailla.[60] Hyvien valmistusmateriaalien lisäksi nimenomaan heidän taitonsa käsitellä materiaaleja ja hallita menetelmät olivat avainasemassa. ” – – Kun näin ollen myöskin uskallamme ottaa huonekalujen kestävyys ja laatu taataksemme, niin ymmärrätte, että huonekalumme kestävät monia sukupolvia. – – Monen vuoden kuluttua ovat ne vielä silmälle kauniit, houkutellen suloiseen lepoon. – – Säästävä  ostaa sen tähden huonekalunsa Kangas- ja nahkahuonekalujen erikoisliikkeestä Oy Huonekalutaide”[61]. Niin saksalaiskeskustelussa Deutscher Werkbundista alkaen kuin Gregor Paulssonillakin laatu oli keskeinen käsite. Sillä tarkoitettiin paitsi esteettistä, myös työn ja materiaalien laatua. Laatutyöstä keskusteltiin jo 1910-luvulla saksalaisesimerkin myötä Suomessakin.[62] Bomanille laatu käsitteenä yleensä ja laatutyö aivan erityisesti oli eräänlainen perusprinsiippi, joka nostettiin usein esiin niin yrityksen omissa mainoksissa kuin heidän työnsä tuloksia arvioineissa näyttelyarvosteluissakin.

Näyttää siltä, että Bomanin veljekset perustivat Oy N. Bomanin oheen Oy Huonekalutaide – Ab Möbelkonstin tarjotakseen markkinoille edullisia laatuhuonekaluja. Emoyhtiö N. Bomanilla oli vakaa maineensa ja asiakaskuntansa. Vuoden 1922 huonekalupiirustuskilpailu oli yritys edullisempien huonekalujen valmistamiseksi, mutta emme tiedä päästiinkö sillä lopulta tavoiteltuun suuntaan. Huonekalutaide oli uusi avaus, se oli rationaalisen, taloudellisen tehokkuuden ja asiakaskunnan laajentamisen pohjalta lähtevä yritys.

Ajankohtaisuudestaan huolimatta Huonekalutaide Oy lopetti toimintansa 1930-luvun alussa. Lamavuosien taloudelliset vaikeudet, jotka koskettivat raskaasti myös emoyhtiö Bomania, epäilemättä vaikuttivat vahvasti tilanteeseen. Mutta entä koko edellä hahmoteltu toimintaidea – taiteellisesti, työn ja materiaalin laadun suhteen kunnianhimoisten huonekalujen valmistaminen edullisesti, valmistusta ja tuotelinjaa rationalisoimalla – mikä tämän elinkelpoisuus oli kyseisenä ajankohtana?

Huonekalutaiteen omistajiin kuulunut Carl-Johan Boman kirjoitti teollisuuden rationalisoimisesta artikkelin ”Mitä teollisuutemme tarvitsee”, joka ilmestyi vuonna 1930 Suomen Työnantajain Keskusliiton julkaisemassa Teollisuuslehdessä.[63] Artikkelissaan Boman korosti maan kaiken teollisuuden rationalisoinnin merkitystä kansallisen kilpailukyvyn takaamiseksi, mutta samalla hän totesi, että yksityiset yritykset tarvitsevat rationalisointityöhön asiantuntija-apua. Boman vertasi Suomen tilannetta mm. Ruotsiin, jossa teollisuuden rationalisointityö oli paljon pidemmällä. Bomanin vaatimuksensa oli, että Suomeen tulisi perustaa teollisuusyrittäjien avuksi Ruotsin mallin mukaisesti kansallinen neuvontatoimisto koko maan teollisuuden rationalisointia edistämään ja yrityksiä opastamaan. Yksityisen yrityksen näkökulmasta rationalisointityö oli haastavaa.

Niin kauan kuin meillä vielä on niin vähän ratsionalisoinnin erikoistuntijoita maassamme eikä meillä myöskään ole mitään Ruotsin teollisuustoimiston vastinetta, on yritysten itse suoritettava uudistustyönsä ja parannuksensa. – – Ilman pätevää johtoa voivat ratsionalisoimistyöt useissa tapauksissa olla enemmän vahingoksi kuin hyödyksi ja kokeilu ilman aikaisempia kokemuksia tulee myös kalliiksi ja vie aikaa. – – tarvitsemme ratsionalisoimistoimiston, yksityisen yrittäjän on saatava tukea ja johtoa taitavilta asiantuntijoilta ratsionalisointipyrkimyksissään.[64]

 

FM Maija Mäkikalli on Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan taiteen ja kulttuurin tutkimuksen lehtori erityisenä opetusalueenaan taideteollisuuden ja muotoilun historia sekä verkko-opinnot. Mäkikalli on julkaissut artikkeleita huonekalu- ja sisustustaiteen (erityiskohteenaan Carl-Johan Boman ja Boman Oy), laivasisustusten, television ja teollisen muotoilun järjestö TKO:n historiasta. Lisäksi hän on kirjoittanut mm. historian ja tradition läsnäolosta Suomen paviljongissa Shanghain maailmannäyttelyssä 2010 sekä toimittanut yhdessä Riitta Laitisen kanssa artikkelikokoelman Esine ja aika. Materiaalisen kulttuurin historiaa (SKS 2010).



[1] ”– – en ny möbelaffär, som lägger an på att leverera prisbilliga möbel utan att likväl åsidosätta det smakfulla och durabla. – – De, som i dessa bistra tider önska sätta bo eller förnya sitt bohag, kunna här för billigt skaffa sig stilenliga och konstnärligt utförda möbler.” Möbelkonst. Våra Kvinnor 17/1924.

[2] Huonekalutaide Oy:n 250 osakkeesta suurimman osan omisti Ab N. Boman Oy (245 kpl). Lisäksi kukin seuraavista henkilöistä omisti yhden osakkeen: Fritiof Boman (1878–1924), Carl-Johan Boman (1883–1969) ja Paul Boman (1885–1952), jotka olivat vuotta aikaisemmin edesmenneen Bomanin tehtaan perustajan Nikolai Bomanin (1845–1923) poikia, sekä edellisten veljenpoika Oswald Boman (1900–66) ja konsuli Edgar Grönblom (1883–1960). Yhtiön toimitusjohtajaksi nimettiin Fritiof Boman, ja hallituksen jäseninä olivat Paul Boman ja Edgar Grönblom, varajäseninä Carl-Johan Boman ja Oswald Boman. Anmälan till Handelsregistret. 28.8.1924. Yritys no. 51 289, lakanneet yritykset, Kaupparekisteri, Patentti- ja rekisterihallitus, Kansallisarkisto (PRH/KA).

[3] Vuonna 1871 perustetusta Nikolai Bomanin Höyrypuusepäntehtaasta (N. Bomans Ångsnickeri) myöhempine vaiheineen (Oy N. Boman Ab, Oy Boman Ab) ks. esim. Susitaival, Paavo 1950. Suomen puusepänteollisuuden vaiheita. Lahti: Suomen puusepänteollisuuden liiton julkaisu N:o 7, 160–171; Mäkikalli, Maija 1994. Traditio kohtaa modernin huonekalutaiteessa ja -teollisuudessa. Näkökulmana Bomanin perheyritys ja Carl-Johan Bomanin suunnittelemat huonekalut 19301938. Kulttuurihistorian pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto 1994; Sarantola-Weiss, Minna 1995. Kalusteita kaikille. Suomalaisen puusepänteollisuuden historia. Jyväskylä: Puusepänteollisuuden liitto ry, passim.

[4] ”Lepotuoleja jokaiselle!” Huonekalutaide Oy:n mainos. Koristetaiteilijain liitto Ornamon vuosikirja 1927.

[5] 16.6.1931 kaupparekisteriin jätettiin (ilmeisesti Paul Bomanin allekirjoittama) ilmoitus yhtiön lopettamisesta. Anmälan till handelsregistret om upphörande. 16.6.1931. Yritys no. 51 289, lakanneet yritykset, Kaupparekisteri, PRH/KA.

[6] Våra Kvinnor ilmestyi vuodesta 1922 alkaen ja se oli ilmeisesti aikanaan ainut Suomessa julkaistu kaupallinen, siis järjestölehdistä eroava, ruotsinkielinen naistenlehti. Sen alaotsikoksi kirjattiin Tidskrift för arbete, konst, litteratur, teater, film m.m. Vuoden 1927 lopulla lehden otsikoksi tuli Journalen Våra Kvinnor, ja vuonna 1929 se yhdistettiin Helsingfors Journaleniin. Ari Uinon (1991) mukaan kyseisen lehden, ”Kotilieden ruotsinkielisen paralleelin”, nimenä oli alusta alkaen Helsingfors Journalen ja Journalen Våra Kvinnor oli sen alaotsikko. Joka tapauksessa Våra Kvinnor on jäänyt aikaisemmassa tutkimuksessa lähestulkoon huomaamatta. Teija Förstin 1920-luvun autoilun sukupuolta käsittelevä väitöstutkimus on hiljattainen poikkeus tästä. Ks. Uino, Ari 1991. Kuvalehtien kehitys yleisaikakauslehdiksi 1918–­1934. Suomen lehdistön historia 8. Päätoimittaja Päiviö Tommila. Kuopio: Kustannus-Kiila, 100–101; Försti, Teija 2013. Vauhtikausi. Autoilun sukupuoli 1920-luvun Suomessa. Turku: Turun yliopiston julkaisuja Annales Universitatis Turkuensis Sarja – ser. C osa – tom. 371. Scripta Lingua Fennica Edita, 47–48.

[7] Bomanit olivat ruotsinkielisiä. Kielikysymystä olen käsitellyt Bomanin valmistamien lepotuolien markkinoinnin ja niiden taideteollisuusalan näyttelyissä saaman vastaanoton näkökulmasta konferenssiesitelmässäni ”Lepotuolin kieli ja sukupuoli 1920-luvun lopulla” Esinetutkimusverkosto Artefactan konferenssissa Helsingissä 7.10.2011.

[8] Esimerkiksi Bomanin piirustuskonttorin johtajana vuonna 1906 aloittanut Carl-Johan Boman tuli Ornamon henkilöjäseneksi vasta myöhemmin. Oy N. Boman Ab oli puolestaan Ornamon kannattajajäsen vuodesta 1929 alkaen. Ornamon jäsenluettelo 1941–1942. Ornamon arkisto/Aalto-yliopisto. Märta Lagus-Waller on kiinnittänyt huomiota arkkitehti Elna Kiljanderin saamaan huomioon ja julkisuuteen työtään kohtaan Ornamon vuosikirjassa julkaistujen kuvien muodossa erityisesti sen jälkeen, kun hänet valittiin Ornamon hallituksen jäseneksi. Lagus-Waller, Märta 2006. Elna Kiljander: arkitekt och formgivare. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 82–83.

[9] Levanto, Annamari 1997. Oy Erwin, Wasey & Co. Ltd:n Ford ja Orvo-ilmoitukset: mainonnan psykologia suomalaisessa ilmoituskuvassa 1920–30 -luvulla. Taidehistorian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, 1, 3, 6.

[10] Huonekalutaide Oy:n mainokset nro 1.–8., 1929, Bomanin ja Huonekalutaiteen mainoskansio, Erva-Latvala Oy:n arkisto, kansio nro 46, Elinkeinoelämän keskusarkisto (ELKA), Mikkeli.

[11] Joihinkin leikkeisiin on kirjattu pieniä korjauksia.

[12] Kilpailuilmoitus julkaistiin Suomessa ainakin Arkkitehti- ja Arkitekten-lehtien numerossa 1/1922. Kilpailun säännöt oli saatavissa myös Bomanin Turun ja Helsingin konttoreista sekä tuolloiselta Arkkitehtiliiton sihteeriltä, K. N. Borgilta.

[13] Ks. esim. Woodham, Jonathan M. 1997. Twentieth-Century Design. Oxford History of Art. Oxford & New York: Oxford University Press, 18–21; Kåberg, Helena 2008. An Introduction to Gregor Paulsson’s Better Things for Everyday Life. Teoksessa Modern Swedish Design: Three Founding Texts. Toim. Lucy Creagh, Helena Kåberg & Barbara Miller Lane. New York: The Museum of Modern Art, 6263.

[14] Mallien suunnittelukilpailuja järjestivät Suomessa 1800-luvun lopulta alkaen alan yhdistykset, kuten Suomen Käsityön Ystävät tai Suomen Taideteollisuusyhdistys, lehdet ja yritykset. Ks. Suhonen, Pekka 2000. Ei vain muodon vuoksi. Suomen Taideteollisuusyhdistys 125. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 85–88; Heinänen, Seija 2006. Käsityö – taide – teollisuus. Näkemyksiä käsityöstä taideteollisuuteen 1900-luvun alun ammatti- ja aikakauslehdissä. Jyväskylä: University of Jyväskylä, Jyväskylä Studies in Humanities 52, 236–237, 303, 305–306; Svinhufvud, Leena 2009. Moderneja ryijyjä, metritavaraa ja käsityötä. Tekstiilitaide ja nykyaikaistuva taideteollisuus Suomessa maailmansotien välisenä aikana. Helsinki: Designmuseo, 38.

[15] Kilpailua, sen tuloksia ja toteutustapaa näyttelyineen Gunilla Frick on pitänyt eräänlaisena jatkumona vuoden 1917 Slöjdföreningenin uudistushenkiselle näyttelylle, Hemutställning. Frick, Gunilla 1991. Furniture art or a machine to sit on? Swedish furniture design and radical reforms. Scandinavian Journal of Design History 1:84–85.

[16] Fritiof Bomanin kuoleman jälkeen, yhtiön perustamista seuraavana vuonna, hänen tilalleen toimitusjohtajaksi nimettiin Paul Boman. Myöhemmin vuonna 1931 yrityksen hallintoa muutettiin niin, että Paul Bomanin tilalle toimitusjohtajaksi tuli Oswald Boman ja hallituksen jäseninä olivat Carl-Johan Boman (pj.) ja Hjalmar Sucksdorff (varajäsenet Edgar Grönblom ja Rafael Schauman). Anmälan om ändring till Handelsregistret 6.4.1925 ja 16.4.1931. Yritys no. 51 289, lakanneet yritykset, Kaupparekisteri, PRH/KA; Suomen kauppa, meriliike ja teollisuus sanoin ja kuvin. II osa: teollisuuslaitokset – Turku 1908. Päätoimittaja Julius Hirn. Helsinki: Osakeyhtiö Suomen kauppa, meriliike ja teollisuus sanoin ja kuvin, 36; Volens. 1909. Från industrins fält. N. Bomans möbelfabrik. Åbo Underrättelser 14.3.1909.

[17] Family Chronicle. Carl-Johan Bomanin laatima kirjoitus Bomanin yrityksen historiasta. VI 1:2, Carl-Johan Bomanin arkisto (CJBA), Turun maakunta-arkisto.

[18] Kotitaide II/1904, 14; Kotitaide X/1906, 133–134; Kotitaide I/1907, 6; Suomen Taideteollisuusyhdistys. Kertomukset 1909 ja 1910, 11–12.

[19] Möbelkonst. Våra Kvinnor 17/1924.

[20] Sigurd Boman (1879–1929), Nikolai Bomanin poika hänkin, tuli mukaan Huonekalutaiteen hallituksen jäseneksi vuonna 1925. Ilmoitus kaupparekisteriin 31.3.1925, yritys no. 51 289, lakanneet yritykset, Kaupparekisteri, PRH/KA. Paul Bomanista ja Sigurd Bomanista ks. Mäkikalli 1994, 39–41.

[21] Ilmoitus julkaistiinkin muiden ilmoitusten täyttämällä sivulla. Den bästa möbelkonsten. Våra Kvinnor 9/1925. Ilmoitusten ja toimitusten välisistä suhteista naistenlehdissä 1920-luvun Suomessa Kotilieden osalta ks. Töyry, Maija 2005. Varhaiset naistenlehdet ja naisten elämän ristiriidat. Neuvotteluja lukijasopimuksesta. Helsinki: Helsingin yliopiston viestinnän laitos, Viestinnän julkaisuja 10, 256–264 ja yleisemmin ks. Turunen, Arja 2011. Hame, housut, hamehousut! Vai mikä on tulevaisuutemme? Naisten päällyshousujen käyttöä koskevat pukeutumisohjeet ja niissä rakentuvat naiseuden ihanteet suomalaisissa naistenlehdissä 1889–1945. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, Kansatieteellinen arkisto 53, 98–99, 112–113.

[22] Den bästa möbelkonsten. Våra Kvinnor 9/1925.

[23] Ibid.

[24] Ab Möbelkonstin mainos. Våra Kvinnor 18/1924.

[25] Liike sijaitsi aluksi osoitteessa Bulevardinkatu 6, ja viimeistään vuonna 1927 osoitteessa Hakaniemenkatu 4 (vuonna 1928 Hakaniemenkadun nimi muutettiin Keskuskaduksi). Möbelkonst. Våra Kvinnor 17/1924; Ab Möbelkonstin mainokset. Astra 17/1927 ja Astra 4/1929.

[26] Madame Chic. 1926. Hemtrevnad. Våra Kvinnor 17/1926.

[27] Keskittyminen noja- ja lepotuoleihin näkyy yrityksen mainoksissa vuosina 1927–29. Ks. mainokset Koristetaiteilijain liitto Ornamon vuosikirja, 1927; Astra 17/1927, Astra 24/1928 ja Astra 4/1929; Huonekalutaide Oy:n mainokset nro 1.–8., 1929, Bomanin ja Huonekalutaiteen mainoskansio, Erva-Latvala Oy:n arkisto, nro 46, ELKA. Huonekalutaide Oy:n päiväämättömässä, mutta osoitetietoja vertailemalla arvioiden ennen vuoden 1927 loppupuolta julkaistussa hinnastossa (liikkeen osoitteeksi ilmoitetaan Bulevardinkatu 6, mutta Astran numerossa 17/1927 julkaistussa mainoksessa osoitteeksi ilmoitetaan Hagasundsgatan 4) on samoja kuvia, joita yritys käytti mainoksissaan vuosina 1927 ja 1929. ”Ei ole yhdentekevää, mistä ostatte huonekalunne.” Huonekalutaide Oy:n hinnasto s.a. Pienpainatekokoelma, Kansalliskirjasto. Vuoden 1927 Huonekalumessujen luettelossa yritys ilmoitti esittelevänsä ”klubikalustoja”. Huonekalumessut – Möbelmässan. Helsinki – Helsingfors 1725.X.1927. Luettelo. Helsinki 1927, 21.

[28] ”Lepotuoleja jokaiselle!” Huonekalutaide Oy:n mainos. Koristetaiteilijain liitto Ornamon vuosikirja 1927. Osittain vastaavana esimerkkinä voisi pitää Stockmannin vuonna 1925 markkinoimaa ”jokamiehen” kaappia. Ks. Stockmannin mainos ” ’Var-mans-skåp’, en synnerligen elegant, liten möbel, passande för varje hem”. Våra Kvinnor 11/1925.

[29] Tilastokeskuksen viralliseen elinkustannusindeksiin perustuvan rahanarvonkertoimen avulla laskettuna summa vastaa nykyrahaksi muutettuna 244 euroa (vuonna 2013). Rahanarvonkerroin 18602013 http://www.stat.fi/til/khi/2013/khi_2013_2014-01-15_tau_001.html

[30] Madame Chic. 1926.

[31] Hinnastoon on kuvattu 10 mallia (9 nojatuolia ja yksi sohva) hintatietoineen. Hinnoittelun pelisäännöt kerrotaan selkeästi. Sohvat maksavat 80 % enemmän, mikä viitannee siihen, että sohvia valmistettiin nojatuolimallien pohjalta ja että kulut sidottiin materiaalin menekkiin. Lisäksi kerrotaan, että kahdessa mallissa kankaan hinta on 70 mk/metri ja muissa 100 mk/metri – ja mikäli asiakas valitsee kalliimman tai halvemman kankaan ”lasketaan vastaava määrä lisää tai pois.”

[32] Stockmannin mainos. Våra Kvinnor 22–23/1927.

[33] Summa vastaa nykyrahaksi muutettuna 192 euroa (vuonna 2013). Rahanarvonkerroin 18602013.  http://www.stat.fi/til/khi/2013/khi_2013_2014-01-15_tau_001.html

[34] Setälä, Salme 1930. Huonekalumietteitä taideteollisuusnäyttelyn johdosta. Kotiliesi 1/1930, 29.

[35] Lindgren, Verner 1928. Valtion virkamiesten palkat. Kehitys vuosina 1914–1927. Helsinki: Suomen Virkamiesyhdistysten Keskusliiton julkaisuja, 58.

[36] Suomen taloushistoria 3. Historiallinen tilasto. Toim. Kaarina Vattula. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1983, 415.

[37] Madame Chic. 1926. ”Ihmettelyymme siitä, miten näin hieno tuoli voidaan valmistaa tuollaiseen naurettavan edulliseen hintaan, vastaa aina kohtelias johtaja Sigurd Boman, että se johtuu yrityksen valmistusmenetelmistä, joita on parannettu pienintä yksityiskohtaa myöten. – Aika on rahaa!, sanoo herra B. hymyillen. Yksikään ote, yksikään liike ei saa mennä hukkaan! Kaikki on laskettu niin, että ”ihme” on mahdollinen ilman, että kumpikaan osapuoli menettäisi. Materiaaleista ei nimittäin säästetä! Ne ovat täsmälleen samat kuin kalleissakin lepotuoleissa. Kaikki parasta laatua. Taikakeino viihtyisän kodin luomiseksi pikkurahalla – todellakin – on monivuotinen kokemus, ammattitaito.”

[38] v. Alfthan, Bertil 1930. Rationalisoinnin alat. Teollisuuslehti 14/1930, 155. Bertil von Alfthanista enemmän ks. Michelsen, Karl-Erik 2001. Työ, tuottavuus, tehokkuus: rationalisointi suomalaisessa yhteiskunnassa. [Helsinki]: Rationalisoinnin seniorikilta, 26, 34; Heinänen 2006, 78–79.

[39] Kettunen, Pauli 1990. Taylorismin tulo Suomeen. Geologi Söderholm ja työn tiede. Teoksessa Arki ja murros. Tutkielmia keisariajan lopun Suomesta. Toim. Matti Peltonen. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 364.

[40] Kettunen 1990, 363, lainaus on Raija Julkusen kirjasta Työprosessi ja pitkät aallot (1987, 87).

[41] Kettunen 1990, 362–363.

[42] Kettunen 1990, 361–362, 372–374; Michelsen 2001, 95–96. Esimerkiksi keittiösuunnittelun alalla turhautumisensa tieteellisen työnsuunnittelun hitaaseen soveltamiseen toi esiin arkkitehti Elna Kiljander kirjoittaessaan aiheesta vuonna 1929. Lagus-Waller 2006, 90. Amerikkalaisten ihanteesta maksimoida nopeus jo 1800-luvun lopulla ks. Koivisto, Hanne 1992. Opiksi, huviksi ja varoitukseksi. Tutkimus Amerikka-kuvasta suomalaisessa painetussa sanassa vuosina 1869–1901 – näkökulmana fennomaaninen Uusi Suometar. Turku: Turun yliopiston historian laitos, Julkaisuja n:o 25, Kulttuurihistoria 1992, 136.

[43] Sarantola-Weiss 1995, 74–75, 93–95; Korvenmaa, Pekka 2009. Taide & Teollisuus. Johdatus suomalaisen muotoilun historiaan. Helsinki: Taideteollisen korkeakoulun julkaisu B88, 86. Puusepänteollisuuden käsityömäisistä piirteistä kirjoitti esimerkiksi Suomen Puuseppäteollisuuden liiton asiamies Frans Schuffert vuonna 1925. Ks. Schuffert, Frans 1925. Suomen puuseppäteollisuus. Teknillinen Aikakauslehti 4/1925, 199–210.

[44] J. J. Sederholm: Arbetets vetenskap (1915). VII 1, CJBA. Kirja ilmestyi samana vuonna suomeksi arkkitehti Jalmari Kekkosen suomentamana nimellä Työn tiede. Porvoo: WSOY, 1915. Kekkonen oli jo aiemmin kääntänyt myös Taylorin pääteoksen The Principles of Scientific Management suomeksi Tieteellisen liikkeenhoidon periaatteet. Hämeenlinna: Karisto 1914. Ks. Kettunen 1990, passim.; Michelsen 2001, 40.

[45] Die Betriebsleitung insbesondere der Werkstätten. Autosierte deutsche Bearbeitung der Schrift ”Shop Management” von Fred. W. Taylor Philadelphia Von A. Wallichs Professor an der Technischen hochschule in Aachen. Dritte, vermehrte Auflage Dritter, unveränderter Neudruck 14.–17. Tausend. Berlin, Verlag von Julius Springer 1920. VII 1:1, CJBA. Taylor julkaisi kirjansa Shop Management vuonna 1903, ja se oli saksaksi käännettynä Suomessa ostettavissa Akateemisesta Kirjakaupasta vuonna 1912. Kettunen 1990, 373.

[46] Joseph Popp: Bruno Paul. Mit 319 abbildungen von Häusern und Wohnungen. Verlag von F. Bruckmann A.-G. München. s.a. [Etulehdillä on leima A.-B. N. Bomans Ångsnickeri O.-Y. Helsingfors. Tämä oli yrityksen virallinen nimi vuosina 1911–1923]. VII 1, CJBA.

[47] Harrod, William Owen 2005. Bruno Paul:  the life and work of a pragmatic modernist. Stuttgart: Edition Axel Menges, 37–39. Bomanin arkistossa olevassa Poppin Bruno Paul -kirjassa tyyppihuonekalustoja esitellään muutaman kuvan verran. Ks. Popp s.a., 32–34.

[48] Den bästa möbelkonsten. Våra Kvinnor 9/1925. Aikalaiskeskustelussa tarkoituksenmukaisuudesta kirjoitti esimerkiksi arkkitehti Pauli E. Blomstedt: ”Huonekalutaide ei ole muototaidetta niillä edellytyksillä kuin kuvanveisto. Muodonkin on siinä alistuttava tarkoituksenmukaisuuteen.” Blomstedt, P. E. 1930. Vanhoillisia huonekalustoja. Domus 6/1930, 139. Ks. myös esim. Sarantola-Weiss, Minna 2003. Sohvaryhmän läpimurto. Kulutuskulttuurin tulo suomalaisiin olohuoneisiin 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Helsinki: SKS, 90, 93.

[49] Oy Huonekalutaide – Ab Möbelkonstin mainos. Koristetaiteilijain liitto Ornamon vuosikirja 1927. Funktionalismikeskustelusta ks. esim. Blomstedt 1930, 140; Blomstedt, P. E. s.a. [1930]. Vanha ja uusi taideteollisuus. Pienasunto? Näyttelyjulkaisu s.l., 16; Alvar Aalto puhuu vuoden 1930 Pienasunto?-näyttelyn luettelossa muodostumassa olevasta tuotantomenetelmästä, ”monistusteollisuudesta”. Aalto, Alvar s.a. [1930]. Näyttelymme. Pienasunto? Näyttelyjulkaisu s.l., 3.

[50] Huonekalumessut – Möbelmässan 1927, 21.

[51] ”Lepotuoleja jokaiselle!” Huonekalutaide Oy:n mainos. Koristetaiteilijain liitto Ornamon vuosikirja 1927.

[52] Blomstedt 1930, 140.

[53] Brummer, Arttu 1927. Kodin taiteellisesta huolittelusta. Uusia tehtäviä. Suomen Koristaiteilijain liitto Ornamon vuosikirja II. Porvoo 1927, 6.

[54] Brummer 1927, 5–6, 9, 12.

[55] Ks. esim. Saarikangas, Kirsi 2002. Asunnon muodonmuutoksia. Puhtauden estetiikka ja sukupuoli modernissa arkkitehtuurissa. Helsinki: SKS, 166, 169–171; Sarantola-Weiss 2003, 89.

[56] Bomanin mainokset mm. seuraavissa lehdissä ja näyttelyjulkaisuissa: Suomen Taideteollisuusyhdistyksen 50-vuotisjuhlanäyttely. Luettelo. Helsinki 1925; Arkkitehti 10/1926; Arkkitehti 6/1929; Suomen Kuvalehti joulu/1927; Våra Kvinnor 19/1927.

[57] Köpa på kredit eller ej? Våra Kvinnor 2/1926. Huonekalujen hintakysymys kiinnosti Våra Kvinnorin lukijoita. Samaisesta juttusarjasta käy ilmi, että myös Stockmannin tavaratalolla oli uusien kotien perustajille erityisalennuksia ja -luottoja. Våra Kvinnor 3/1926. Tässä yhteydessä keskeisenä perusteluna Paul Boman piti keskuslämmitystaloja, joissa monet nykyään asuivat. Näissä olosuhteissa, lämmönvaihtelun mukaan elävän puun, ja tästä johtuvien halkeamien välttämiseksi, oli tärkeää, että puuhuonekalut oli kunnollisesti tehty (ristiinvaneroitu). Siten Bomanin ”erikoistyöntekijät” suorittivat vaneroinnin ja ”[d]ärför komma Bomans tillverkningar att vara lika snygga om fyrahundra år som i dag. Därför äro Bomans bordskivor, utförda av förstklassiga materialer, billiga i sin dyrhet, under det att en slarvigt gjord bordsskiva är dyr i sin billighet. Därför är Bomans bosättningskredit en välgärning mot allmänheten. //Sannolikt är den heller icke skadlig för Bomans.” Våra Kvinnor 2/1926.

[58] Ks. esim. Mobilian mainos. Kotiliesi 17/1928; Kalustaja Oy:n mainos. Kotiliesi 1929, 646.

[59] Korvenmaa 2009, 88–91.

[60] ”Lepotuoleja jokaiselle!” Huonekalutaide Oy:n mainos. Koristetaiteilijain liitto Ornamon vuosikirja 1927; ”Ei ole yhdentekevää” Huonekalutaide Oy:n hinnasto s.a.

[61] ”Ei ole yhdentekevää” Huonekalutaide Oy:n hinnasto s.a.

[62] Ks. Heinänen 2006, 112–113.

[63] Boman, Carl I. 1930. Mitä teollisuutemme tarvitsee? Teollisuuslehti 4/1930, 41–42. Ks. myös Mäkikalli, Maija 2004. Sileää pintaa Bomanin huonekaluissa. Moderni Turku 1920- ja 1930-luvuilla Det moderna Åbo under 1920- och 1930-talen. 22 kirjoitusta 22 artiklar. Toim. – red. Maija Mäkikalli & Ulrika Grägg. Turku: k&h, 75. Ks. myös Michelsen 2001.

[64] Boman 1930, 41–42.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>