• Kameleonttina kuvataiteen kentällä

    Tervetuloa Tahitin teemanumeron pariin. Lehden aiheena on kuvataiteen välittäjäammatit ja työn eri ulottuvuudet. Välittäjillä tarkoitetaan tässä kuvataiteilijoiden ja taideyleisön parissa työskentelevää ammattilaisten ryhmää, jonka työ liittyy taiteen välittämisen eri muotoihin. Haluamme avata kuvataiteen välittäjäportaan työskentelyä, ammattilaisuutta ja asiantuntijuutta, tarkastellen erityisesti sitä kontekstia, jossa työtä tehdään.

    Teemanumeron artikkelit ja kirjoitukset käsittelevät alan tekijöille keskeisiä ja arkisiakin kysymyksiä, kuten välittäjän roolia ja osaamista, yleisötyötä, kuratoriaalista työtä, taidetuotantojen verkostomaisuutta, epätyypillisiä työsuhteita ja tehtävien mukana muuntuvaa ammatti-identiteettiä.

    Työskenneltyämme kuvataiteen parissa – näyttely- ja tapahtumatuotannoissa, sisältöjen liepeillä ja ytimessä, taiteilijoiden kanssa sekä teosten ja yleisöjen välissä – havahduimme perustavanlaatuiseen ajatukseen: Mitä oikeastaan on työ, jota teemme? Miten ja kenelle sitä teemme? Työnkuvat ja ammatti-identiteetti tuntuivat kaikessa monimuotoisuudessaan ja vaihtelevuudessaan pakenevan pysyviä määrittelyjä. Joitakin yhteisiä nimittäjiä näille roolituksille saatoimme tunnistaa: ”rajalla” tai risteyskohdassa oleminen, sisältöosaamisen ja käytännön tuottamistyön välillä tasapainottelu, vastuu toisaalta taiteesta, toisaalta taiteen vastaanotosta. Myös moni kollega tunnisti mietteemme oitis, ja tulkitsimme että välittäjäammattien keskuudessa olisi tarvetta työn ja tekijyyden lähemmälle tarkastelulle.

    Muutama vuosi sitten alkaneessa prosessissa heränneet keskustelut ja ajatukset löysivät tiensä tähän teemanumeroon ja muotoutuivat niin tieteellisiksi artikkeleiksi kuin kentältä kuuluviksi ääniksi. Kirjoittajiksi kutsuimme alan ammattilaisia ja asiantuntijoita.

    Taiteen välittäminen on herättänyt viime vuosina kiinnostusta ja aihetta on tarkasteltu eri yhteyksissä. Visuaalisen taiteen keskus Frame järjesti helmikuussa 2014 keskustelutilaisuuden Kuratointi – välitystä vai häiriötä? Nykytaiteen museo Kiasman kansainvälisessä It’s all mediating -konferenssissa ja siihen liittyvässä julkaisussa (2012) pohdittiin kuratoinnin ja museopedagogiikan rooleja ja funktioita museokontekstissa. Verkkolehti Mustekalassa taiteen välittämiseen liittyviin kysymyksiin on pureuduttu mm. kahdessa numerossa – Kuratointi (3/2013) ja Museopedagogiikka ja taiteen välittäminen (3/2011).

    Kuvataiteen välittäjäportaan määrittely ja tarkka rajaaminen on haasteellista ja riippuu näkökulmasta. Mukaan voidaan laskea laaja kirjo erilaisia ammatteja, kuten kuraattorit, pedagogit/yleisötyöntekijät, taiteen tutkijat, taidekriitikot, galleristit, managerit, art dealerit, tuottajat ja muut visuaalisen alan asiantuntijat, sisällöntuottajat ja taiteen sekatyöläiset. Välittäjien merkitystä tarkastellaan usein kaupallisina toimijoina ja liiketoiminnan rakenteellisena välikätenä, mutta näkökulma jää väistämättä varsin yksipuoliseksi ja yksisuuntaiseksi.[1] Moniulotteisempi, tekijälähtöinen näkökulma välittäjäammattien työhön ja siihen olennaisesti liittyvään asiantuntijuuteen antaa laajemman kuvan kuvataiteen eri osa-alueilla tehtävästä työstä. Tarkastelukulmaamme ja valintojamme on väistämättä ohjannut oma koulutustaustamme taidehistoriassa, mikä toi artikkeleille toisaalta luontevan julkaisufoorumin. Olkoon teemanumero samalla myös yhdenlainen kuva taidehistorioitsijoiden laajasta työkentästä.

    Kantava ajatuksemme lehteä koostaessamme oli, että kuvataide syntyy verkostomaisessa toimintaympäristössä, jossa eri osapuolet ovat sidoksissa toisiinsa. Taide ja kuvataiteilija ovat keskiössä ja katalysaattorina, mutta voidaan ajatella, että tarvitaan monta askelta, jotta taide löytää vastaanottajan luo ja jatkaa elämäänsä taiteentekijän – ja välittäjän – ulottumattomissa. Kuvataide tuotantona on siis monen ammattilaisen summa. Kuka välittää? -artikkelissaan museopedagogi ja taidehistorioitsija Kaija Kaitavuori purkaakin kriittisesti näkemystä taidetuotannosta lineaarisena tavaratuotantoon rinnastuvana teos–esillepano–yleisö-jatkumona. Hän ehdottaa tilalle monisyisempää verkostomallia, jossa taide syntyy olemassa olevalle toimintakentälle ja elää kentän vaikutuksesta. Näkökulmanaan erilaiset käsitykset taiteen yleisöistä, Kaitavuori avaa artikkelissaan tarkemmin museopedagogisen ammattilaisuuden ja erityisosaamisen merkitystä tässä verkostossa.

    Tällä hetkellä todennäköisesti yksi puhutuimmista kuvataiteen välittäjäammateista on kuraattori. Itsensä työllistävä ja vapaalla kentällä työskentelevä kuraattori on vakiintumassa tärkeäksi toimijaksi myös Suomessa mm. uusien koulutusohjelmien myötä. Teemanumeron toisessa tieteellisessä artikkelissa Kuinka tutkia kuraattorien esiinnousua ja roolia nykytaiteen tuotannossa? Taustaa taidesosiologiselle tutkimukselle erikoistutkija ja yhteiskuntatieteilijä Sari Karttunen avaa taiteen välitysammatteja ja kuratointia tutkimuskohteena. Artikkeli pohjustaa Karttusen tulevaa kuratointia käsittelevää tutkimusta. Nyt julkaistavassa tekstissä hän tarkastelee välittäjyyteen liitettyä käsitteistöä, kuraattoreista tehtyä tutkimusta, sekä kuratoriaalisen työn luonnetta, toimintakenttää ja sisältöä taidesosiologian näkökulmasta.

    Lehden Kentältä & Arkistosta -osuudessa kuraattorina ja Visuaalisen taiteen keskus Framen ohjelmapäällikkönä työskentelevä Taru Elfving tarkastelee tekstissään Kuraattori nykytaiteen ekosysteemissä kuvataidekentän ekosysteemin kaltaista luonnetta ja edellytyksiä, sekä kuraattorin asiantuntijuuden merkitystä. Kuten kaikissa ekosysteemeissä, myös taiteen ekosysteemissä toiminta on vuorovaikutteista ja monimuotoisuus on toiminnallisuuden ydin.

    Määräaikaiset projektityöt, itsensä työllistäminen, apurahalla työskentely ja muu epätyypillinen työ ovat arkipäivää kuvataiteen alalla. Heikkoa palkkatasoa, tai jopa palkattomuutta, perustellaan yleisesti kutsumusammatilla. Myös työn tekemisen ehdot ovat muuttuneet ja epävarmuus työn jatkuvuudesta sekä alan sisällä käytävä kilpailu kasvavat. Kolme taidehistorioitsijaa ja alan tehtävissä toimivaa ammattilaista, Linda Leskinen, Oscar Ortiz-Nieminen ja Saara Karhunen, vaihtavat keskustelussaan ajatuksia opiskelutaustastaan ja työskentelystä pätkä- ja silpputöiden putkessa. 2010-luvulla valmistuneen taidehistorioitsijan ura näyttäytyy paitsi lukuisina projekteina ansioluettelossa myös sekalaisena kertymänä työpöydällä. Parhaimmillaan portfoliotyöläisen epävarma arki antaa kuitenkin monialaista kokemusta ja mahdollisuuden valita itselle mielekkäät työprojektit.

    Välittäjäammatissa toimiminen vaatii erilaisten muodollisten ja epämuodollisten roolien omaksumista ja keskenään ristiriitaisten ammatti-identiteettien ylläpitämistä yhtäaikaisesti. Kuinka sovittaa yhteen instituution edustamisen viitta ja taiteen sekatyöläisen identiteetti? Entä mitä opittavaa instituutiolla olisi freelancer-kentältä? Teemanumeron kolumnissa Suomen valokuvataiteen museon intendentti Anna-Kaisa Rastenberger pohtii vastuuta ja mahdollisuuksia toisaalta instituution edustajana, toisaalta vapaan kentän toimijana.

    Teksteissä tarkasteltujen välittäjien työ kurkottaa moneen suuntaan. Toisaalta se pyrkii tukemaan ja edistämään taiteilijan työskentelymahdollisuuksia ja toisaalta tuo taiteen vastaanottajan ulottuville. Välittäjäammateissa toimivat tekevätkin hyvin moniulotteista työtä niin sisällön kuin käytännön tasolla: he työskentelevät yhteistyössä taiteilijoiden kanssa, kuratoivat näyttelyitä, tekevät tutkimusta, kirjoittavat taiteesta, tekevät pedagogisesti vaativaa yleisötyötä, tuottavat tapahtumia, osallistuvat taiteen markkinointiin ja myyntiin, neuvottelevat ja koordinoivat.

    Sari Karttunen tuo artikkelissaan esille näkökulman, joka saattaa joskus unohtua: välittäjä auttaa taidetta toimimaan yhteiskunnassa. Toivoaksemme tämä ajatus kannattelisi välittäjäammateissa työskenteleviä ja motivoisi tarkastelemaan omaa rooliaan myös laajemmassa mittakaavassa.

    Valtaisat kiitokset kirjoittajille sekä Taidehistorian seuralle yhteistyöstä. Kiitos myös Suomen Kulttuurirahastolle.

    Toivotamme antoisia lukuhetkiä Tahitin parissa.

     

    Helsingissä 20.11.2015

    Laura Gelmi & Päivi Lappalainen

     

    Laura Gelmi (FM) on taidehistorioitsija ja taiteen sekatyöläinen, joka on työskennellyt gallerioissa ja taidemuseoissa erityisesti nykytaiteen, näyttelyiden, tutkimuksen ja taidekokoelmien parissa. Tällä hetkellä hän toimii Heinon taidesäätiössä kokoelmavastaavana.

    Päivi Lappalainen (FM, BBA) on taidehistorioitsija, joka on työskennellyt näyttely- ja tapahtumatuotannon, viestinnän sekä sisällöntuotannon tehtävissä visuaalisen taiteen parissa mm. Galerie Anhavassa, Framessa ja Vantaan taidemuseossa.


    [1] Näkökulma korostuu esimerkiksi Taiteen välittävän portaan toimialaselvityksessä (Pink Eminence & Music Finland Vaahto, 2013), jossa kuvataiteen välitystoimintoja tarkastellaan liiketoiminnan ja elinkeinoelämän näkökulmista.