Vaate kuin uni – surrealististyylisen muodin tulo Suomeen 1930–1950-luvuilla

Lektio. Joidenkin suomalaisten 1930–1950-lukujen vaatteiden rusetti-, perhos-, lintu-, kasvi- ja meriaiheiset dekoraatiot näyttävät samanlaisilta kuin pariisilaisten surrealismista ammentaneiden muotitaiteilijoiden suunnittelemat vaatteet. Vaikka surrealismin juuret ovat Pariisin kirjallisuudessa, surrealismin vaikutus alkoi näkyä pian myös kuvataiteessa ja muodissa. 1930-luvulla muotiin omaksuttiin vaikutteita surrealismin härnäävyydestä.

Ammattienedistämislaitoksen kesäinen vierailupuku, 1941 (Paajala 1941. Hopeapeili 1941, 21). Rusetti on pujoteltu puvun miehustaan kengännauhojen tavoin.

Monitieteinen vaatetussuunnittelun ja muodin tutkimukseni sijoittuu lähihistoriaan 1930–1950-luvuille. Aikakautemme ilmiöt löytyvät menneisyydestä. Annan tutkimukseni avulla välineitä toisille tutkijoille siirtää menneisyyden ilmiöitä nykyaikaan. Tutkimukseni tavoitteena on tarkastella surrealististyylisiä piirteitä suomalaisessa muodissa kuvien ja pukujen kautta sekä selvittää muotitaiteilijan yhteyttä aikakauteen ja hänen työhönsä havainnoimalla surrealististyylisen muodin tuloa Suomeen ja surrealismin sovellusta suomalaiseen naistenvaatetukseen. Lisäksi tavoitteenani on tulkita vaatteisiin sisältyviä kannanottoja yhteiskunnallisista tilanteista.

Analysoitavien 24 puvun suunnittelijat olivat toimittaja Linda Eerikäinen (1894–1993) sekä muotitaiteilijat Aili Salli Ahde-Kjäldman (1892–1979) salonki La Robesta, Nina Bergman (1899–1984) Atelier Nina Bergmanista, Marusa Brunow salonki Ikasta ja Kaarlo Forsman (1907–1994) Salon Kaarlo Forsmanista. Käyttämääni aineistoon lukeutuu kuvia ulkomaalaisten muotitaiteilijoiden suunnittelemista surrealististyylisistä puvuista ja kuvia surrealistisista taideteoksista, jotka muodostavat tutkimukseni vertailumateriaalin. Eniten viittaan pariisilaisen muotitaiteilijan Elsa Schiaparellin suunnittelemiin pukuihin sekä Salvador Dalin ja Pablo Picasson taideteoksiin, koska Dali ja Picasso vaikuttivat surrealismin kuvataiteeseen.

Tutkimuksen käsitteet ovat: aikakausi, tyyli, muoti ja haute couture, bibelot, bricolage sekä vaateruno. Käytän tutkimuksessani metodina Adele Clarken kuva-analyysia, joka perustuu Grounded Theoryyn. Grounded Theory auttaa tulkitsemaan puvun eri elementtejä.

Asetun tutkimuksessani taiteen ja muodin äärelle. Esittelen suomalaisten muotitaiteilijoiden suunnittelemia surrealististyylisiä vaatteita kategorioittain. Analyysin ensimmäisessä osiossa tarkastelen uusklassismia, rusetteja, perhosia ja tromp l’oeil’ta surrealistisissa kuvataiteessa ja muodissa. Kuvat vievät lukijan 1930-luvulle. Tarkastelen Saksan kansallissosialistien ajatuksia taiteesta ja muodista. Analyysin toisessa osiossa tarkastelen surrealismin näkyvyyttä taiteessa ja muodissa sekä Pariisissa että Suomessa. Kuvat johdattavat pohtimaan surrealistien naiskuvaa. Analyysin kolmannessa osiossa eletään sekä toisen maailmansodan keskellä että toista maailmansotaa seurannutta nuoren rauhan aikaa. Kasviaihe johdattaa havainnoimaan kansallista taidetta. Analyysin neljännessä osiossa pohdin surrealistien tapaa pukea eri sukupuolet toistensa vaatteisiin ja vaatetta naamiona. Kuvaat siirtävät aikajanan 1950-luvulle. Päätän tutkimuksen kytkemällä tutkimustulokset muutamiin Grounded Theoryn taulukoihin ja Fred Davisin muodin kiertokulkukaavioon.

1930–1950-lukujen kokemukseen kuuluivat suurkaupungit taiteilijakahviloineen, flanööreineen ja tavarataloineen. Pariisi oli eurooppalaisen kaupunkielämän, taiteen ja muodin keskus toiseen maailmansotaan asti. Kaupunki veti puoleensa ulkomaalaisia taiteilijoita, muotitaiteilijoita ja matkailijoita. Puistokatuja reunustivat hinnoiltaan edulliset kahvilat, joihin taiteilijat kerääntyivät. Suomalaiset muotitaiteilijat matkustivat kaupunkiin vuosittain nähdäkseen viimeisimmät muutokset muodissa ja saadakseen ideoita sekä ehkä myös liittyäkseen osaksi kansainvälistä maailmaa.

Pariisin suurkaupunkielämäntapaa ei juuri voinut aistia vasta itsenäistyneessä ja sisällissodan kokeneessa Suomessa. Täällä rakennettiin yhtenäistä kulttuuria 1800-luvulta periytyneen fennomaanien kansallisuusihanteiden mukaisesti. Keskusteluissa asetettiin vastakkain kansallinen ja kansainvälinen sekä maaseutu ja kaupunki. Kaupunkeja pidettiin kansallisten arvojen kannalta ulkoa tuotuina ja turmiollisina. Kansainvälistä suurkaupunkikulttuuria vierastettiin Suomessa, mutta uudet tavat levisivät maahamme siitä huolimatta.

Muoti toimi aikakauden ohjelmajulistuksena, koska muodista rakentui kaduilla visuaalinen näytös, joka luonnehti suurkaupunkia. Kaduista tuli julkisia näyttäytymispaikkoja, joiden varsilla kuljeskelleet flanöörit olivat sekä toistensa katsojia että katsottavia, mikä kiinnitti huomion vaatetuksen muodikkuuteen. Muoti vaihteli sitä nopeammin mitä hermostuneempi aikakausi oli, koska muodin taustalla oleva vaihteluntarve kiihtyi yhtä aikaa hermostuneisuuden kanssa. Muoti ilmeni haute couturessa.

Pariisi menetti asemansa muodin pääkaupunkina toisen maailmansodan ajaksi, kun saksalaiset kansallissosialistit miehittivät osan Ranskaa. Vaikka länsimaiset suurkaupungit kilpailivat Pariisin kanssa asemasta muodin pääkaupunkina, Suomessa Pariisi ja haute couture -puvut nähtiin muodin lähteinä toisen maailmansodan jälkeenkin.

Suomalaisten muotitaiteilijoiden suunnittelemissa puvuissa toteutui surrealismin kuvaruno-teoria, jossa kaksi toisistaan poikkeavaa elementtiä yhdistyvät yhteistä taustaa vasten. Rusetti-, perhonen-, lintu-, kasvi- tai meri-bibelot’hon yhdistyi uusklassismi. Vaatteiden tekoon soveltuneita surrealismin kuvallisten teosten menetelmiä olivat liioiteltu mittakaava, naivismi, pastissi ja tromp l’oeil. Elsa Schiaparelli suunnitteli surrealististyyliset vaatteensa samoilla periaatteilla. Suomalaisten muotitaiteilijoiden suunnittelemien vaatteiden bibelot’t olivat hillitympiä kuin Schiaparellin suunnittelemien vaatteiden.

Pukujen bibelot’ista voi lukea muotitaiteilijoiden mielipiteitä yhteiskunnasta. Elettiin demokratisoitumisen aikakautta, jolloin naiset kävivät yhä useammin ansiotyössä. Naistenvaatetus miehistyi, mikä tuki naisten itsetuntoa. Vitalistinen elämäntapa vaati vaatetukseen liikkuvuutta. Surrealististyyliset puvut suunniteltiin ylä- ja keskiluokkaisille kaupunkilaisnaisille. Näin voisi päätellä, että suomalaiset muotitaiteilijat halusivat edistää tasa-arvoa.

Ehkä surrealististyyliset bibelot’t hyväksyttiin suomalaisten muotitaiteilijoiden suunnittelemiin vaatteisiin, koska bibelot’iden alkuperät liittyivät luontoon: Suomen taiteessa luontokuvaus juontui 1700-luvun romantiikkaan ja Sakari Topeliukseen, jota pidetään suomalaiskansallisen luonto- ja maisemakuvaston isänä. Suomalaisesta taiteesta surrealismi haluttiin kitkeä, vaikka surrealismia edeltänyttä symbolismia oli arvostettu vuosisadan vaihteessa. Muotoilun ja arkkitehtuurin funktionalismi oli maassamme ankaraa, minkä vuoksi surrealismin kuvakieltä pidettiin ehkä liian koristeellisena. Valtion virallisissa taidetilauksissa suosittiin kansallisia aiheita. Jos suomalaiset muotitaiteilijat seurasivat suomalaista taide-elämää, antoivat ekspressionismi, tulenkantajat ja turkulaiset taiteilijat viitteitä surrealismista, vaikka osa helsinkiläisistä taidearvostelijoista suhtautui suuntaukseen kielteisesti. Surrealismin maaperät kaupunkikulttuuri ja vieraantuminen juurista etenivät Suomessa hitaasti: Suomi kaupungistui varsinaisesti vasta toisen maailmansodan jälkeen. Surrealismi tuli Suomeen pienin askelin, eikä sitä välttämättä tiedostettu, koska aikalaisilta puuttui tietoa surrealismin filosofiasta puutteellisen kielitaidon vuoksi.

Muotitaiteilijat eivät plagioineet Schiaparellin suunnittelemia surrealistisia vaatteita, koska he tulkitsivat samaa surrealismista omaksuttua bibelot’ta tavallaan. Muotitaiteilijat eivät ole passiivisia vaikutteiden vastaanottajia, vaan he tuottavat aktiivisesti uusia merkityksiä, jolloin kyseessä on bricolage. Muotitaiteilijat eivät aina ole tietoisia teostensa kaikista merkityksistä.

Muotitaiteilijat seuraavat aikaansa saadakseen ideoita työhönsä. Vaatetusalalla Pariisin vaikutus oli voimakasta, koska vaatetusalallamme oli suora yhteys Pariisiin kirjeenvaihtajien ja muotitaiteilijoiden vuosittaisten matkojen kautta. Niinpä surrealismin kuvakieli oli mahdollista omaksua, vaikka tietoa suuntauksen filosofiasta olisi puuttunutkin. Tutkimuskohteina olleiden vaatteiden kohdalla surrealistiset vaikutteet olivat hillittyjä, mutta selkeästi havaittavia.

Muotitaiteilijamme tuskin kokeilivat surrealismin tajunnanvirtaamenetelmää. Tiettävästi Schiaparellikaan ei osallistunut surrealistien istuntoihin, vaan sai aiheet valmiina. Bricolage antoi keinon osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Surrealististyyliset vaatteet säilyivät määrältään vähäisinä Suomessa, mikä viittaa siihen, että surrealististyylinen muoti tuli Suomeen trendinä, mutta varsinaista muotia siitä ei kehittynyt.

 

 

TaT Suvi Sandvik väitteli tohtoriksi vaatetusalalla toukokuussa 2016 tutkimuksellaan Vaate kuin uni – surrealististyylisen muodin tulo Suomeen 1930–1950-luvuilla. Surrealismin, vaatteen, muotitaiteilijan ja yhteiskunnan vuorovaikutusta luodannut tutkimus on monitieteinen: se sijoittuu muodin, pukeutumishistorian, taidehistorian ja materiaalisen kulttuurin tutkimuksiin. Linkki tutkimukseen: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-894-7

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>