Dante tapaa Mateldan -maalauksen attribuoinnista: taidehistoriallista salapoliisityötä

Moni muistanee, kuinka taannoisen Ateneumin Helene Schjerfbeck -juhlanäyttelyn aikoihin löytyi Schjerfbeckin uusi, ennennäkemätön maalaus, jonka taiteilija oli peittänyt ompelemalla toisen maalauskankaan sen päälle. Näin taiteilijan tuotantoon on liitetty uusi teos. Tällainen tapaus on varsin harvinainen. Uusi taideteos taiteilijan tuotantoon löytyy usein toisella tavalla – sen sijaan, että se olisi ennennäkemätön, se on voinut olla kodissa esillä vuosikymmeniä ilman, että sen tekijään on kiinnitetty huomiota tai että asiaa on lähdetty selvittämään. Tällöin aiemmin tuntematon teos saattaa huolellisen tutkimustyön tuloksena osoittautua jopa merkittävän taiteilijan tekemäksi.

Kerron tässä pro gradu -tutkielmaani pohjautuvassa artikkelissa suomalaisessa yksityiskokoelmassa olevan Dante-aiheisen maalauksen attribuoimisesta. Tarkoitukseni on samalla avata lukijalle attribuointiprosessia ja sen avulla saavutettuja tuloksia. Varsinaisen attribuoimisen ohella käsittelen teoksen ajoittamista (dateeraaminen) ja sivuan sen provenienssia (omistajuushistoria)[1]

Tutkimustyön lopputuloksena selvisi, että maalaus on kopio ranskalaisen Albert Maignanin (1845–1908) vuonna 1881 maalaamasta teoksesta Le Dante rencontre Mathilda (Dante tapaa Matildan). Kyseisestä maalauksesta löytyi myös useita muita kopioita. Merkittävin tulos suomalaisessa kontekstissa oli tutkittavana olleen maalauksen attribuoiminen Venny Soldan-Brofeldtille (1863–1945). Hän on toteuttanut teoksen opiskeluaikanaan Pariisissa, todennäköisimmin harjoitustyönä. Maalauksen provenienssi tarkentui ja ajoitus varmistui: kopio on maalattu vuonna 1889. Lisäksi tutkimuksessa löytyi tietoa aiemmin tuntemattomista, Venny Soldan-Brofeldtin Pariisissa maalaamista taideteosten kopioista.

Attribuointi menetelmänä

Oleellinen osa taidehistoriallista perustutkimusta on taideteoksen attribuoiminen eli osoittaminen tietyn taiteilijan tekemäksi. Sen avulla taidehistorialliseen aineistoon syntyy järjestystä. Lähtökohtana on ajatus, että jokainen taideteos sisältää tiedon tekijästään. Periaatteessa tekijä on siis aina tunnistettavissa, sillä hänellä on aina yksilölliset piirteensä esimerkiksi tekniikassa, sommittelussa ja väreissä. Käytännössä tunnistaminen ei aina ole mahdollista, sillä tutkijan tiedot ja havaintokyvyt ovat puutteelliset. Attribuoinnin perustana ovat teosta koskevat havainnot, taiteen historia, dokumentit ja tekniset tutkimukset. Näiden tulkitsemiseen tarvitaan taidehistorioitsija, joka kykenee yhdistämään eri lähteistä saadut tiedot ja on perehtynyt muotoanalyysiin. Tältä perustalta syntyy pätevä attribuointi.[2]  Jokainen attribuointitutkimus saa muotonsa prosessin edetessä, kuhunkin kohteeseen liittyvien yksilöllisten ongelmien mukaisesti. Niinpä tutkimusta aloittaessaan harvoin tietää, millaiseen lopputulokseen päätyy. Usein tulosta – ihannetapauksessa varmaa attribuointia – kiinnostavampi onkin prosessi, jonka lopputulos varsinainen attribuointi on.

1. Yksityisomistuksessa oleva, attribuoitava Dante-aiheinen maalaus. Kuva: Hanna Hokkanen.

Tutkimuskohteenani olleen Dante-aiheisen maalauksen (kuva 1) tekijästä ei ollut olemassa varhaisempaa tutkimusta, joten uuden tiedon tuottamiseen oli hyvät mahdollisuudet. Alkuvaiheessa kuitenkin selvisi, että teoksen tekijästä oli säilynyt todentamaton arvio, joka perustui perunkirjoitusasiakirjaan ja että useampi kuin yksi taiteilija oli nostettu mahdolliseksi tekijäksi.

Tärkein tietolähde tutkimusprosessin alussa oli maalauksen omistaja. Lisäksi käytin apunani Suomessa ja ulkomailla olevaa arkistomateriaalia, sanomalehtiä, valokuvia, huutokauppaluetteloita ja sähköpostikirjeenvaihtoa tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Kirjeenvaihto osoittautui erityisen hedelmälliseksi tavaksi löytää tietoa ja alussa, kun teoksen alkuperäislähdettä ei vielä ollut löytynyt, se toi paljon uusia johtolankoja.

Alkutilanne

Signeeraamaton, öljyvärillä kankaalle toteutettu, kolmea henkilöä kuvaava maalaus (kuva 1) on kehystetty koristeellisiin, kullanvärisiin kehyksiin ja on kooltaan 60,5 x 50,5 cm. Etualalla olevat mieshenkilöt voidaan vakiintuneiden ikonografisten konventioiden perusteella identifioida Danteksi punaisine pukuineen ja huppumaisine päähineineen sekä Vergiliukseksi, joka on kuvattu sinisessä vaatteessa. Kuten tutkimuksen kuluessa selvisi, Dante Alighierin (1265–1321) eeppisestä, vuosina 1306–1321 kirjoittamasta La Divina Commedia (Jumalainen näytelmä) -runoelmasta löytyy kohtaus, joka selittää maalauksessa kuvatun näkymän: kyseessä on Danten ja Vergiliuksen tapaaminen Mateldan kanssa. Kohtaus on kuvattu Kiirastuli-osassa (canto XXVIII). Myöhemmässä kohtauksessa (canto XXXII) Danten rakastettu, Beatrice, kertoo naisen nimen olevan Matelda. Teoksen taustapuolella on kehystystä varten lyijykynällä tehtyjen kohdistusmerkkien lisäksi himmeitä, paljaalla silmällä vaikeasti luettavissa olevia lyijykynämerkintöjä, jotka eivät kuitenkaan antaneet lisävihjeitä teoksen tekijästä.[3] Sen verran merkeistä voi kuitenkin saada selvää, että yksi niistä saattaisi olla numero 75. Tämän merkinnän edestä on vaikeasti luettavissa T-kirjain, ja vielä mahdollisesti kaunokirjoituskäsialalla tehty kirjain L tai numero 2. (Kuva 2 ).

2. Dante-maalauksen takana oleva himmeällä painunut, epäselvä teksti. Kuva: Hanna Hokkanen.

Maalauksen nykyinen omistaja kertoi teoksen olleen suvun omistuksessa jo pitkään. Hän oli saanut maalauksen vuoden 1993 tienoilla äidiltään, joka puolestaan oli perinyt sen äidiltään vuonna 1957.[4] Suvun vaiheiden perusteella on todennäköisintä, että maalaus on tullut nykyisen omistajan äidinäidille perintönä joko hänen isänsä tai äitinsä suvun puolelta, mikäli äidinäiti ja hänen aviomiehensä eivät olleet ostaneet maalausta itse. Äidinäidin anoppi harrasti akvarellimaalausta. Hän ja hänen aviomiehensä tunsivat läheisesti monia taiteilijoita ja lisäksi hän toimi eräänlaisena mesenaattina ja tuki muun muassa Albert Edelfeltin ja Axel Gallénin matkoja, joten perheen yhteyksiä aikalaistaiteilijoihin löytyy runsaasti.[5] Perusteellisen selvitystyön jälkeen vaikuttaa todennäköisimmältä, että maalaus on tullut nykyisen omistajan äidinäidille juuri hänen puolisonsa äidiltä.[6]

1990-luvun alussa, ennen kuin maalaus tuli nykyisen omistajansa haltuun, se konservoitiin Hagelstamin galleriassa Helsingissä.[7] Konservoinnissa, jonka suoritti konservaattori Solveig Lindqvist, maalaus puhdistettiin, kiinnitettiin uudelle kankaalle, ja vasemmanpuoleisen mieshahmon vatsan kohdalle jatkosodan pommitusten yhteydessä tullut noin 1 x 1cm kokoinen reikä täytettiin liitupohjustuksella ja korjausmaalattiin vesiväreillä.[8] Maalaus kiinnitettiin uudelle kankaalle alkuperäisen kankaan reunojen repeytymien, kapeuden ja kankaan heikon kunnon vuoksi. Alkuperäisen kankaan taakse liimattiin uusi pellavakangas vahamenetelmällä, käyttämällä mehiläisvaha-dammarhartsi -emulsiota. Lopuksi maalaus vernissattiin. Reunoilta tai kehyksen alta ei konservointityön aikana löytynyt signeerausta.[9]

Maalauksen tyylillisiä piirteitä havainnoimalla ei ollut mahdollista muodostaa arviota teoksen mahdollisesta tekijästä, joten lähdin selvittämään asiaa ensin teoksen provenienssin perusteella. Ensimmäiseksi tekijäehdokkaaksi paljastui Hanna Frosterus (myöh. Frosterus-Segerstråle, 1867–1946), jonka nimen maalauksen nykyisen omistajan äiti oli löytänyt isoäitinsä (k. 1942) perunkirjoituksesta.[10] Toinen ehdokas maalauksen tekijäksi nousi esille perehtyessäni omistajan äidinäidin kuoleman jälkeen tehdyn perinnönjaon asiakirjoihin. Perunkirjoituksen arvioinnin suoritti tällöin, 24.4.1955, taiteentutkija ja -kerääjä sekä taidekauppias Leonard Bäcksbacka (1892–1963), jonka arvion mukaan maalaus oli Venny Soldan-Brofeldtin käsialaa.[11] Perunkirjoituksessa ei ole tarkemmin täsmennetty arvioidun teoksen aihetta, mutta suvun suullisen perimätiedon mukaan kyseessä oli nimenomaan tässä tutkimuskohteena oleva teos. Näin ollen maalausta on suvussa aina pidetty Soldan-Brofeldtin työnä, ja nimi Hanna Frosterus-Segerstråle tuli esille vasta myöhemmin, omistajan äidin tutkiessa isoäitinsä perunkirjoituspapereita.[12]

Asiantuntija-apua, aiheen määrittelyä ja alkuperäisteoksen jäljittämistä

Tutkimuksen etenemisen kannalta yhteydet asiantuntijoihin ovat tärkeitä, joskus jopa ratkaisevia, sillä attribuoinnissa tarvitaan tyypillisesti monien eri alojen edustajien ammattitaitoa. Kun nimet Hanna Frosterus-Segerstråle ja Venny Soldan-Brofeldt olivat nousseet esiin varteenotettavina tekijäehdokkaina, otin yhteyttä muun muassa Soldan-Brofeldtia ja Frosterus-Segerstrålea tutkineisiin taidehistorioitsijoihin, suomalaisten ja ulkomaalaisten taidehuutokauppatalojen asiantuntijoihin, yksityisiin taidekauppiaisiin ja taiteen arvioijiin. Useat asiantuntijat pitivät maalausta ennemmin Soldan-Brofeldtin tekemänä, vaikkeivät tarkemmin perustelleetkaan, miksi Frosterus-Segerstråle ei heidän mielestään vaikuttanut maalauksen tekijältä. Toisaalta taiteilijaa tutkineet eivät olleet tavanneet vastaavaa aihetta taiteilijan luonnoskirjoista. Tutkimukseni tässä vaiheessa tekemäni olettamus Venny Soldan-Brofeldtista maalauksen tekijänä perustui ennen muuta biografiatutkimuksiin ja teosanalyyseihin sekä asiantuntijoiden mielipiteisiin, vahvimpana niistä Leonard Bäcksbackan maalauksesta tekemä arvio. Tästä eteenpäin tutkimus keskittyi Soldan-Brofeldtiin Dante-maalauksen mahdollisena tekijänä, sillä sekä Bäcksbackan testamenttiarvio että myös useat asiantuntija-arviot osoittivat hänen suuntaansa. Lähdin etsimään todisteita, jotka joko vahvistaisivat tai kumoaisivat tämän hypoteesin. En hylännyt mahdollisuutta Frosterus-Segerstrålesta tekijänä, vaan etsin tietoa myös hänestä ja tutkin hänen teoksiaan ja niiden aiheita.

3. Internetin Wikipedia-tietosanakirjasta löytynyt litografia, alun perin eBay-huutokauppasivustolta. Kuva: www.wikipedia.org.

Erittäin merkittävä tieto löytyi internetin ilmaistietosanakirja Wikipedian englanninkielisestä Divine Comedy -artikkelista. Sitä kuvittavien taideteosten joukkoon sisältyi mustavalkoinen kuva litografiasta, joka muistutti läheisesti tutkimukseni kohteena olevaa maalausta (kuva 3). Kuvan yhteydessä oleva teksti ”1889 Lithograph by the painter Cairoli, ’Dante incontra Matelda’” antoi jo huomattavaa lisäinformaatiota kertomalla ajoituksen, mahdollisen tekijän ja teoksen nimen. Litografian yhteydessä oli myös linkki kuvan lähteeseen, italiankieliseen eBay-internethuutokauppaan, mutta vanhentunut linkki ei enää johdattanut myyntitietoihin ja edelleen mahdollisiin lisätietoihin.[13] Litografian tekijäksi ilmoitetusta Cairolista ei juuri löytynyt tietoa taiteen hakuteoksista. Allgemeines Künstlerlexikon -hakuteoksessa esiintyi kolme argentiinalaista Cairoli-nimistä taiteilijaa, mutta ajoituksellisesti ja maantieteellisesti uskottavimmalta ehdokkaalta vaikutti italialainen akvarellisti ja freskomaalari Agostino Caironi (1820–1907).[14] Olisiko internetissä olleisiin tietoihin siis päässyt kirjoitusvirhe, jolloin Caironi-nimi olisi muuttunut Cairoliksi? Kyseessä saattaa myös olla jokin tuntemattomaksi jäänyt litografi. Otin yhteyttä kuvan Wikipediaan lisänneeseen henkilöön, mutta hän ei tiennyt kuvasta mitään. Hän oli kuitenkin löytänyt Pariisin Archives Nationales’n kokoelmista Divina Commedia -aiheisia taideteoksia, joita päätin itsekin tarkastella.

Pariisin Archives Nationales’n kokoelmista löytyikin mustavalkovalokuvan kera tieto vuonna 1881 Pariisin Salongissa esillä olleesta Albert Maignanin Le Dante rencontre Mathilda -nimisestä öljymaalauksesta.[15] Tämän seurauksena Suomessa oleva maalaus asettui täysin uuteen valoon, sillä alkuperäisteoksen sijasta kyse näytti mitä ilmeisimmin olevan kopiosta.

Albert Maignan (1845–1908) aloitti taiteilijanuransa maalaamalla lakiopintojensa ohessa, kunnes oikeuskandidaatin tutkinnon suoritettuaan omistautui kokopäiväisesti taiteelle. Vuonna 1867 hän suoritti Salonki-debyyttinsä teoksilla Vue de Luxeuil ja Intérieur de ferme. Tämän jälkeen, 24-vuotiaana hän pääsi oppilaaksi Luminais’n ateljeehen. Hänen varhaiset maisemansa on maalattu Barbizonin koulukunnan tyyliin. Historiamaalauksen genre alkoi vähitellen vetää Maignania puoleensa ja varhaisissa historiamaalauksissa näkyivät vahvasti hänen opettajaltaan Luminais’lta saamansa vaikutteet.[16]

1870-luvulla Maignan alkoi saada tunnustusta taiteellisista ansioistaan, kun hänen Salongissa vuonna 1874 esillä ollut maalauksensa Le Départ de la flotte normande pour la conquête de l’Angleterre palkittiin kolmannen luokan mitalilla. Kahta vuotta myöhemmin teos Frédéric Barberoussa aux pieds du Pape palkittiin toisen luokan mitalilla, ja menestys huipentui vuonna 1879, kun Maignan palkittiin Salongin ensimmäisen luokan mitalilla, maalauksesta Le Christ en appelle à lui les affiligés. Menestystä tuli myös vuoden 1889 maailmannäyttelystä, jossa hänelle myönnettiin kultamitali. Lisäksi hän oli koristamassa Pariisin maailmannäyttelyn juhlasalia vuonna 1900.[17]

Pariisin lähellä sijaitsevassa Saint-Prix’n kodissaan Maignan tutki luonnon muuttuvuutta ja valon synnyttämiä vaikutelmia, minkä seurauksena hän alkoi maalata värimaailmaltaan kirkkaampia, heleämpiä ja tunnelmaltaan seesteisempiä teoksia. Tämä on nähtävissä myös maalauksessa Le Dante rencontre Mathilda.[18] Historiallisten aiheiden lisäksi Maignanin taiteellisesta tuotannosta löytyy vaikutteita myös symbolismista (kuten teoksessa La Voix du Tocsin, 1888). Hänen tunnetuin teoksensa on La Rêve de Carpeaux (1892), josta hänet palkittiin Salongissa kunniamitalilla. Maignanin kuoltua hänen esinekokoelmansa, taideteoksensa ja luonnoksensa lahjoitettiin hänen testamenttinsa mukaisesti perintönä Ranskan Amiensissa sijaitsevalle Musée de Picardielle.[19]

Seuraavaksi ryhdyin selvittämään missä ja milloin Venny Soldan-Brofeldt – joka vaikutti tutkittavana olevan teoksen uskottavimmalta tekijältä – olisi voinut kopioida Maignanin maalauksen, Le Dante rencontre Mathilda. Tämä merkitsi myös Maignanin maalauksen provenienssin jäljittämistä.

Maignanin maalauksen vaiheista

Nykyisin Amiensissa sijaitsevan Musée de Picardien kokoelmiin kuuluva Le Dante rencontre Mathilda valmistui vuonna 1881, mikä käy ilmi teoksessa alhaalla vasemmalla olevasta merkinnästä ”ALBERT MAIGNAN-1881-”. Maalaus on toteutettu öljyvärillä kankaalle ja on kooltaan 320 x 240 cm.[20]  Se oli esillä Pariisin Salongissa vuonna 1881 nimellä Le Dante rencontre Mathilda[21]  ja numerolla 1500, hors concours. Teos päätyi Pariisin Musée d’Orsayn kokoelmiin 14 vuotta valmistumisensa jälkeen, vuonna 1895. Picardien museoon se siirtyi vuonna 2004, jolloin Ranskan valtion omaisuutta siirrettiin 4.1.2002 voimaan tulleen museolain perusteella.[22] Sittemmin tietooni on tullut myös Maignanin samana vuonna tekemä toinen samanniminen maalaus[23] ja vuodelta 1888 oleva Maignanin tekemä Dante-niminen maalaus[24].

Maignanin Le Dante rencontre Mathildaa voidaan pitää alkuperäisteoksena, sillä ei ole olemassa mitään viitettä, että sen lähtökohtana olisi ollut jonkin toisen taiteilijan teos. Maalaukseen liittyy viisi Maignanin tekemää harjoitus- tai luonnosmaalausta.[25]  Teoksen originaali-luonnetta tukee myös se, että Louvren taidemuseon piirustusten ja grafiikan osaston kokoelmissa[26] on Femme drapée à l’antique, relevant sa jupe -niminen pienikokoinen (31,4 x 23,3 cm) lyijykynäpiirros valkoisin korostuksin, johon taiteilija on omakätisesti merkinnyt tekstin ”Etude pour la Matilda A.M”, eli kyseessä on Albert Maignanin luonnos maalaustaan varten. Piirroksen tiedoissa on myös teksti, joka viittaa nimenomaan Le Dante rencontre Mathilda -maalaukseen: ”exposé au Salon de 1881. Entré au Musée du Luxembourg le 3 janvier 1883.” Maignanin maalaus on kuvattu myös vuoden 1881 Salongin kuvitetussa katalogissa Catalogue Illustré du Salon 1881.

Tähän mennessä kootut faktat olivat siis seuraavat: maalaus oli valmistunut vuonna 1881 ja esitetty Salongissa samana vuonna. Kahta vuotta myöhemmin, 3.1.1883 se oli siirtynyt Pariisin Luxembourgin museon kokoelmiin[27], mistä se vuonna 1895 oli siirtynyt Musée d’Orsayn omistukseen ja tallennettu samana vuonna Amiensin Musée de Picardien kokoelmiin. Picardien museosta tuli maalauksen omistaja vuonna 2004, jolloin Musée d’Orsayn omaisuutta siirrettiin sinne.[28]

Epäselvää on, missä Maignanin teos oli Salongissa esittämisen jälkeen, ennen kuin se tuli Luxembourgin museon kokoelmiin alkuvuodesta 1883.[29] Todennäköisimmin se oli taiteilijalla itsellään, sillä vuonna 1886 julkaistussa katalogissa Notice des peintures, sculptures et dessins de l’école moderne, exposés dans les galeries du Musée National du Luxembourg[30] mainitaan Dante et Matilda teoslistassa, joka on otsikoitu ”Acquisitions postérieures au Salon” (Salongin jälkeen), sen sijaan että se olisi hankittu ”Acquisitions faites au Salon” (Salongissa) tai ”Acquisitions faites en dehors au Salon” (Salongin ulkopuolella). Maininta asiasta on vuoden 1882 otsakkeen alla. Vuosien 1881 ja 1882 katalogeissa maalausta ei vielä mainita.[31]

Provenienssitietojen perusteella on selvää, että Suomessa oleva maalaus on voitu tehdä aikaisintaan Maignanin maalauksen valmistumisvuonna 1881.

Muita kopioita

Ingeborg Westfelt-Eggertz

4. Ingeborg Westfelt-Eggertzin Dante-maalaus. Kuva: Musée d´Orsay.

Attribuointia voi perustellusti pitää tutkimuksena, jonka lopputulosta ei usein työn alkuvaiheessa voi ennakoida – Pariisin Musée d’Orsaysta saamastani tiedonannosta kävi ilmi, että Maignanin teoksesta oli olemassa vielä yksi versio: ruotsalaistaiteilija Ingeborg Westfelt-Eggertzin (1855–1936) tekemä maalaus, joka on myyty 6.5.1981 Lontoossa Sotheby’s -huutokauppatalon myynnissä nimellä A Vision of Beauty (kuva 4 )[32] . Tietoa teoksen provenienssista, ajoituksesta ja nykyisestä sijainnista ei ole saatavilla.[33] Signeerattu teos (115 x 89,5 cm) on ilmiselvästi kopio Albert Maignanin maalauksesta.[34] Uuden tiedon suhteuttaminen jo selville saatuihin asioihin johti uuteen kysymykseen: oliko Suomessa oleva maalaus varmasti kopio Maignanin alkuperäisteoksesta vai olisiko se saattanut olla kopio Westfelt-Eggertzin tekemästä Maignan-kopiosta – saattoiko se siis olla kopion kopio? Muotoanalyyttistä yksityiskohtaista tarkastelua ja vertailua hankaloitti se, että Westfelt-Eggertzin maalauksesta ei ole löytynyt muuta kuvaa kuin kopio huutokauppaluettelossa olleesta mustavalkoisesta kuvasta eikä muuta tietoa huutokauppaluettelon vähäisten tietojen lisäksi. Taiteilijasta itsestäänkään ei ole saatavissa runsaasti tietoa.[35] Hänen tiedetään kuitenkin opiskelleen Pariisissa vuosina 1883–1890 ja matkustelleen eri puolilla maata, muun muassa Normandiassa, sekä maan rajojen ulkopuolella.[36] Lisäksi hänen tiedetään vierailleen Pariisissa myös 1900-luvun puolella.  Westfelt-Eggertzin teoksia on ainakin Göteborgin taidemuseossa.[37]

5. Luonnosviivat käden yläpuolella, nappilistassa ja kukkaoksassa. Kuva: Hanna Hokkanen.

Soldan-Brofeldtin maalaamaksi oletettu kopio on kooltaan 60,5 x 50,5 cm ja Westfelt-Eggertzin jonkin verran suurempi. Jälkimmäisen maalauksen sivellintekniikasta ja väreistä ei voinut mustavalkokuvan perusteella tehdä päätelmiä. Osasuurennosten yksityiskohtainen vertailu antoi kuitenkin jonkinlaisen mahdollisuuden tutkia kahden kopion suhdetta toisiinsa ja monet pienet yksityiskohdat osoittautuivat paljonpuhuviksi. Niiden perusteella on mielestäni osoitettavissa, että sekä Ingeborg Westfelt-Eggertzin maalaus että Suomessa oleva kopio on tehty suoraan Albert Maignanin teoksesta Le Dante rencontre Mathilda. Suomessa oleva, mahdollisesti Soldan-Brofeldtin tekemä kopio on jossain määrin keskeneräinen ja vernissattiin ensimmäisen kerran vasta 1990-luvun alussa sille tehdyn konservoinnin yhteydessä. Tämä viittaisi museossa harjoitustyönä tehtyyn kopioon, johon kenties taiteilija itse tai hänen opettajansa on tehnyt luonnosviivoja ja korjauksia oppilastaan harjaannuttaakseen (kuva 5).

Felix Deronce

Albert Maignanista tutkimuksen tehnyt Véronique Alemany toi tietooni huutokauppatalo Dapsens Auctionsin huutokauppaluettelossa vuonna 1986 olleen F. Deroncen kopion Maignanin maalauksesta. Alemanyn mukaan kyseinen kopio muistutti Suomessa olevaa maalausta läheisemmin kuin Maignanin alkuperäisteos.[38]  Ranskan Reimsissä toimivassa Dapsens Auctionissa oli 23.3.1986 myyty taiteilija F. Deroncen öljymaalaus kankaalle (115 x 90 cm) nimeltä Dante rencontre Mathilda. Maalauksen vasemmassa alakulmassa on signeeraus F. Deronce ja päiväys 1886[39] (Kuva 6).

6. Dapsens Auctionsin huutokauppaluettelo, jonka etukannessa on Deroncen kopio Maignanin maalauksesta. Deroncen kopio on vuodelta 1886. Kuva: Dapsens Auctions.

Tietojen löytäminen F. Deroncesta osoittautui haasteelliseksi, sillä häntä ei mainita yleisimmistä taidehistoriallisista ensyklopedioissa ja biografialuetteloissa, kuten ei myöskään ranskalaisissa museotietokannoissa ja taideteosluetteloissa eikä hänen teoksiaan näytä olevan ranskalaisissa museoissa. Huutokauppojen myyntitietoja listaavat Internet-sivustotkaan eivät tunne taiteilijaa. Useat tiedustelut ranskalaisiin taidehistoriallisiin tahoihin ja museoihin näyttivät nekin jäävän tuloksettomiksi, kunnes tiedonanto Bibliothèque National de Francesta antoi lähteeseen vihjeen.[40] Revue de Champagne & de Brie -julkaisussa vuodelta 1898 on lyhyt nekrologi, jossa kerrotaan Felix Deroncen Charlevillestä kuolleen Pariisissa 33 vuoden ikäisenä. Vielä on mainittu hänen olleen ”lahjakas taiteilija”.[41]  Vaikka tietoa ei ole paljon, sen avulla on mahdollista päätellä, että Deronce oli syntynyt joko 1864 tai 1865, jolloin hän olisi ollut noin 20-vuotias maalatessaan Maignan-kopionsa vuonna 1886. Tämän perusteella taas voitaneen olettaa, että kopio oli taidekouluaikainen harjoitustyö.

Yksityiskohtaisen vertailun perusteella näytti tässä vaiheessa todennäköisimmältä, että kaikki kolme kopiota, Ingeborg Westfelt-Eggertzin, Felix Deroncen ja Venny Soldan-Brofeldtin maalaamaksi oletettu, oli maalattu suoraan Albert Maignanin teoksesta, sillä maalauksista ei löytynyt sellaisia yksityiskohtia, jotka olisivat sitoneet ne kiinteästi toisiinsa. Jos Alemanyn muistinvarainen arvio Suomessa olevan kopion yhdenmukaisuudesta Deroncen kopioon pitäisi paikkansa, tulisi näissä kahdessa maalauksessa olla seikkoja, jotka toistuvat lähes samanlaisena Maignanilla ja Deroncella mutta aivan samanlaisina Suomen kopiossa ja Deroncella.

Suomessa olevassa kopiossa on sen sijaan monia sellaisia yksityiskohtia, jotka vastaavat yksityiskohtaisesti Maignanin maalauksessa olevia, mutta jotka eivät toistu samanlaisina Westfelt-Eggertzin ja Deroncen kopioissa. Selkeä muutos on esimerkiksi Deroncen maalauksessa oleva kasvi kohdassa, jossa Maignanilla on viitteellisesti impressionistiseen tyyliin maalattua kasvillisuutta. Suomessa olevassa maalauksessa kasvillisuus toistuu samankaltaisena kuin Maignanilla. Deroncen maalauksessa ei myöskään näy vasemmalla tien luona olevaa, hyvin hennosti maalattua puuta, joka on Maignanin maalauksessa samoin kuin Suomessa olevassa kopiossa. Myös etualalla oleva puro toistuu mielestäni yhdenmukaisempana Suomen kopiossa ja Maignanilla kuin Deroncella verrattuna Suomessa olevaan kopioon. Näiden lisäksi myös mantelipuun oksiston kuvaustavoissa on selkeitä yhtäläisyyksiä Maignanilla ja Suomen kopiossa, ja tässä Deroncen ja Westfelt-Eggertzin maalaukset eroavat edellä mainituista. Vertailutulosten kohdalla on kuitenkin otettava huomioon, että käytettävissäni oli Westfelt-Eggertzin kopiosta ainoastaan mustavalkokuva ja Deroncen kopiosta vain huutokauppaluettelon kanteen painettu kuva.

Westfelt-Eggertzin kopiossa on havaittavissa yksityiskohtia, jotka puolestaan toistuvat samanlaisina Maignanin alkuperäismaalauksessa, mutta jotka eroavat Deroncen maalauksesta, kuten jo aiemmin mainittu oikean reunan kasvillisuus. Mielenkiintoinen seikka on kuitenkin Deroncen ja Westfelt-Eggertzin maalausten yhdenmukainen koko: Deroncen kopio on kooltaan 115 x 90 cm ja Westfeltin kopio 115 x 89,9 cm. Tämä saattaa kuitenkin selittyä esimerkiksi käytössä olleiden maalauskankaiden standardimitoituksella.

Maignanin Salongissa esillä olleesta maalauksesta on tehty painokuvia jo ennen vuotta 1889. Portraits of Dante -luettelon (vuodelta 1911) maininnan mukaan Maignanin Le Dante rencontrat Matilda -nimisestä maalauksesta oli tehty useita reproduktioita.[42]  Samassa katalogissa viitataan New Yorkin Cornellin yliopiston kirjaston julkaisemaan luetteloon Dante-kokoelmasta[43]. Tekstissä on paitsi jo tuttua tietoa Maignanin maalauksesta myös listaus siitä tehdyistä reproduktioista ja niiden julkaisupaikoista. Myös Cornellin toisessa katalogissa mainitaan Maignanin maalauksesta tehtyjä painokuvia.[44] Näiden lisäksi Picardien museosta saadun tiedonannon mukaan tunnetaan Eugène Decisyn vuodelta 1910 oleva etsaus, jonka laatassa on Maignanin tekemä kaiverrus ja jonka Decisy on signeerannut[45] lyijykynällä.

Attribuoinnin varmistuminen

Suomessa olevan kopion varma attribuoiminen Venny Soldanille edellytti yhteyden löytämistä Albert Maignanin alkuperäisteoksen ja Soldanin välille. Tässä tutkimuksen kohteeksi tulivat ennen muuta Soldaniin liittyvät arkistotiedot niin Suomessa kuin Ranskassa.

Venny Soldan matkusti ensimmäistä kertaa Pariisiin lokakuussa 1885, ja kirjoittautui siellä Académie Colarossiin.[46] Tuolloin Luxembourgin galleria oli väliaikaisesti suljettuna[47], eikä hänelle heti juurikaan tarjoutunut mahdollisuutta nähdä uutta ranskalaista taidetta. Vuoden 1886 keväällä Soldan sai vihdoin tilaisuuden vierailla museossa ja siellä häntä innoittivat erityisesti Pascal Dagnan-Bouveret’n ja Jules Bastien-Lepagen teokset, jotka olivat hänen mielestään ”valtavan hyvin tehtyjä ja tutkittuja”.[48] Taideopinnot jatkuivat sekä taidetta tarkastelemalla että teoksia kopioimalla. Kesäkuussa 1886 sanomalehti Helsingfors Dagbladin Pariisin-kirjeenvaihtaja kertoi neiti Soldanin, nuoren lahjakkuuden, kopioineen Luxembourgin galleriassa ja ”matkustaneen nyt kotiin mukanaan useita maalauskankaita.”[49]

Marraskuun alussa vuonna 1886 Venny Soldan matkusti jälleen Ranskaan ja viipyi Pariisissa vuoden 1887 kesään.[50]  Samana vuonna hän liittyi Taiteilijaseuraan ja asetti lokakuussa 1887 seuran näyttelyyn esille Pariisissa maalaamansa kopion ranskalaisesta maalauksesta La recherche de la Paternité[51] , jota Helsingfors Dagbladissa kehuttiin ”hyvin tehdyksi”[52]. Lokakuun puolivälissä vuonna 1888 Soldan matkusti jälleen Pariisiin ja kirjoittautui Colarossin akatemiaan.[53] Ohjelmaan kuului edelleen kopioiden maalaamista, jota hän teki Luxembourgin galleriassa ansaitakseen rahaa, ja syyskuussa 1889 hänellä olikin kaksi tilausta odottamassa.[54] Olisiko esimerkiksi näistä kopioista toinen ollut tutkimuksen kohteena oleva Dante-aiheinen maalaus?

Kansallisarkiston Soldan-suvun kirjearkistossa huomionarvoisiksi nousivat erityisesti kirjeet, jotka Venny Soldan oli lähettänyt Pariisista vuonna 1886 tai sen jälkeen ja joissa hän mainitsee kopioista, sillä hänellä on tuolloin ollut mahdollisuus vierailla Luxembourgin galleriassa ja nähdä Maignanin maalaus. Kirjeissään sisarelleen Alma Maria Soldanille Soldan mainitseekin useaan otteeseen kopiohankkeistaan. Esimerkiksi 28.5.1886 päivätyssä kirjeessä sisarelleen Almalle, hän kirjoittaa suunnitelmastaan kopioida joko Louvressa tai Luxembourgissa ennen paluutaan kotiin Suomeen: ”Jag har tänkt att kopiera litet i Louvre eller Luxemb[o?]urg förrän jag kommer hem.” Myös vuonna 1889 hänellä oli kopiointihankkeita vireillä, sillä hän mainitsee kopioinnista Luxembourgissa ystävälleen Eva Topeliukselle 3.9.1889 päivätyssä kirjeessä.[55]

Kysymys siitä, oliko Venny Soldan Suomessa olevan Maignan-kopion tekijä, ei saanut varmistusta hänen kirjeidensä kautta, sillä hän ei kerro kopioimiensa taiteilijoiden tai heidän teostensa nimiä eikä kuvaile teoksia – toisaalta tutkittujen kirjeiden perusteella ei myöskään voinut sulkea pois mahdollisuutta Soldanista Dante-kopion tekijänä. Yksi merkillepantava seikka kirjeistä kuitenkin selvisi: maalauksen kehyksessä takana olevan tekstin käsiala muistuttaa läheisesti Venny Soldanin kirjeissään käyttämää. Taulun takana olevia merkkejä ei ole montaa, joten päteväksi käsialatutkimuksen vertailumateriaaliksi niistä ei ole. On silti mahdollista todeta, että kehyksen oletettua 75-merkintää edeltävä merkki on hyvin samankaltainen kuin numero 2 Venny Soldanin Alma-sisarelleen esimerkiksi 28.5.1886 lähettämänsä kirjeen päiväyksessä. Myös Riitta Konttinen huomautti tiedonannossaan Soldanin käsialan ja taulun kehyksessä olevan tekstin käsialan yhdenmukaisuudesta.[56]

Venny Soldan-Brofeldtin matkojen perusteella on hyvinkin mahdollista, että hän olisi saattanut kopioida Albert Maignanin teoksen Le Dante rencontre Mathilda joko harjoitus- tai tilaustyönä mahdollisesti vuosien 1886–1890 välisenä aikana. Vuonna 1890 hän palasi takaisin Suomeen Espanjaan ja Italiaan suuntautuneiden oppimatkojensa jälkeen, mutta vieraili Pariisissa vielä vuosina 1900 (maailmannäyttely), 1913, 1927 ja 1930.[57] Maignanin maalaus oli vuonna 1900 Musée de Picardiessa Amiensissa. Ei ole tietoa, onko Soldan käynyt Amiensissa. Mikäli on, hän olisi voinut kopioida maalauksen myös siellä, mutta toisaalta kopion viimeistelemätön luonne ja siihen tehdyt korjausviivat tuntuvat viittaavan varhaisempaan maalausajankohtaan.

Alkuperäisteoksen ja kopion välillä on tapahtunut yksi silmiinpistävä muutos: teosten koko. Maignanin maalaus on suorastaan massiivinen, yli kolmen metrin korkuinen ja liki kahden ja puolen metrin levyinen, kun taas kopio on kehyksineen mitattuna vajaan metrin korkuinen ja 65 senttimetriä leveä.

Kopioiden tekemiseen museoissa liittyi erinäisiä rajoituksia. Vuonna 1894 Soldan-Brofeldt tarjosi Suomen Taideyhdistykselle ostettavaksi Firenzessä tekemäänsä kopiota Fra Angelicon Marian ilmestys -freskosta ilmoittaen kopionsa olevan tehdyn siinä koossa, jossa San Marco -luostarin vartija on sallinut sen maalattavan. Kopioiden tekemiseen ulkomaisissa museoissa liittyikin usein ehto, ettei suurikokoisia töitä saanut kopioida originaalin kokoisina.[58] Tämän perusteella Le Dante rencontre Mathilda -maalauksen kopion voi sen huomattavasti pienemmästä koosta huolimatta ajatella syntyneen museossa eikä esimerkiksi painokuvan perusteella. Tätä tukee myös Suomessa olevan kopion värien samankaltaisuus Maignanin teokseen nähden.[59]

Riitta Konttinen kirjoittaa Soldan-Brofeldtin tuotannon etsimiseen ja ajoittamiseen liittyvistä ongelmista. Taiteilijan teoksia ei ole juuri hankittu julkisiin kokoelmiin, joten ne ”ovat hajaantuneet eri puolille maata yksityisten ihmisten koteihin, joista niiden löytyminen on satunnaista ja usein omistajien hyväntahtoisuuden ja aloitteellisuuden varassa.” Ongelmia tutkijoille tuottaa myös se, että löytyneet teokset painottuvat taiteilijan tuotannon loppupäähän. Konttinen toteaa myös, että erityisen paljon ”Venny Soldanin 1880-luvun tuotannon arvioimista vaikeuttaa se, että monet teoksista ovat kadonneet näköpiiristä – jotkut tosin tunnetaan luonnosten tai piirustusten perusteella.”[60]

Soldan-Brofeldt ei signeerannut ja dateerannut läheskään jokaista työtään. Konttisen mukaan niistä puuttuu yleensä ainakin vuosiluku. Hän kirjoittaa Soldan-Brofeldtin signeeranneen töitään vasta myydessään niitä, tai pannessaan niitä näytteille, eikä aina silloinkaan. Toisinaan taiteilijan päiväkirjoista löytyy maininta ostajasta, ”joka on tullut hänen luokseen taulu kainalossa hakemaan siihen merkintää.” 1900-luvun puolella järjestämissään yksityisnäyttelyissä, taiteilija myi myös vuosikymmeniä aikaisemmin tekemiään teoksia, joten teoksiin jälkeenpäin merkityt vuosiluvutkaan eivät aina pidä paikkaansa.[61]

Varmuus Venny Soldanista Suomessa olevan Maignan-kopion maalaajana tuli lopulta Ranskasta. Selvisi, että Luxembourgin museon arkistot kopioluvan saaneista taiteilijoista ovat säilyneet, ja ovat Pariisissa Archives des Musées Nationaux´ssa. Merkintöjen mukaan Venny Soldan kopioi Pariisissa vuonna 1889 useita maalauksia, joista ensimmäisenä Le Dante rencontre Mathilda. Luxembourgin museon kopistiarkistoissa kerrotaan taiteilijan nimi: Mlle Soldan, tämän osoite: rue Campagne premiere no 15, alkuperäismaalauksen aihe: Le Dante rencontre Matilda, alkuperäisteoksen taiteilijan nimi: Albert Maignan, kopion kirjanumero: 184 ja kopion aloittamispäivämäärä: 10.4.1889. Kopioinnin lopettamispäivämäärää ei ole annettu, kuten ei ”julkistamispäivämäärääkään”. Huomioita-sarakkeessa on merkintä ”ne le fait pas” eli ”ei valmistunut” tai ”ei tehty”. Samassa luettelossa riviä ylempänä mainitaan Mlle Soldanin kopioimaksi myös Deschampsin maalaus L’enfant abandonné, joka sekin on aloitettu 10.4.1889. Tälle kopiolle on kuitenkin merkitty myös sen lopettamispäivämäärä, 4.5.1889.[62]

Le Dante rencontre Mathilda -teoksen kohdalla on mielenkiintoista havaita, että kopioarkistoissa on pelkästään samalla sivulla mainittu kaksi muutakin taiteilijaa Maignanin maalauksen kopioijiksi, mademoisellet Soule ja Strong. Ensin mainittu aloitti Le Dante rencontre Mathildan kopioinnin 12.2.1889 ja päätti työn 14.3.1889. Mlle Strong aloitti kopiointityön 26.2.1889, mutta teos jäi kesken.[63] Heidän lisäkseen vuoden 1887 arkistoissa Soldanin muiden kopioiden kanssa samalla sivulla on merkintä myös monsieur Sohelin (nimi epäselvä, saattaa olla myös Sohek) lokakuussa 1886 aloittamasta ja 25.2.1887 päättämästä kopiosta Maignanin Le Dantesta. Edelleen samalla sivulla on merkintä myös Mr Schiffen 7.6.1887–15.7.1887 maalaamasta Le Dante -kopiosta.[64]  Maignanin maalaus vaikuttaa siis olleen hyvin suosittu taiteilijoiden parissa, kun vuosilta 1886–1889 siitä tiedetään tehdyn kuusi kopiota, sekä Westfeltin ajoittamaton seitsemäs kopio, puhumattakaan muista vuosista ja jo mainittujen vuosien koko kopistiarkistojen läpikäymisen seurauksena todennäköisesti löytyvistä useista muista kopioista.

Venny Soldan on taiteilijanuransa aikana maalannut lukuisia kopioita, joista lukuisia Riitta Konttinen ja Helena Hätönen ovat jo tuoneet tutkimuksissaan esille. Attribuointityön yhteydessä löytyi tietoa muistakin Venny Soldanin Pariisissa vuosina 1887 ja 1889 maalaamista kopioista. Jo aiemmin tiedossa olleen Jean-Charles Cazinin lisäksi muita hänen Pariisissa kopioimiaan taiteilijoita olivat Louis-Emile Adan, Virginie Elodie Demont-Breton, Marie Auguste Flameng, Félix Dominique Vuillefroy ja Albert Maignan.[65]

Onnistunut lopputulos

Max Jacob Friedländer on todennut: ”Akateemikot etsivät mitä he olettavatkin löytävänsä, mutta connoisseurit löytävät jotakin mistä he eivät tienneet mitään”.[66] Friedländerin toteamus vastaa hyvin kokemuksiani – tutkimuskohteena oleva maalaus johdatti täysin ennalta arvaamattomaan suuntaan. Mutkien kautta Suomessa olevan Dante tapaa Mateldan -maalauksen attribuointi Venny Soldanille kuitenkin varmistui ja teos osoittautui kopioksi Albert Maignanin maalauksesta Le Dante rencontre Mathilda (1881). Attribuoimisen lisäksi teos saatiin ajoitettua: Soldan on aloittanut kopion maalaamisen 10.4.1889 ja työstänyt kopiota luultavimmin vielä toukokuussa. Samaan aikaan hän on työstänyt Luxembourgin galleriassa myös toista teoskopiota, jonka hän on saattanut valmiiksi. Tulkitsen Suomessa olevan Dante-aiheisen kopion Soldanin taidekouluaikaiseksi harjoitustyöksi – hänhän opiskeli tuolloin Pariisissa Académie Colarossissa. Harjoitustyöhön viittaavat teoksessa olevat luonnosviivat sekä se, että kopiolupa-arkistosta teoksen valmistumispäivämäärä puuttuu.

Maignanin teos osoittautui olleen suosittu kopioinnin kohde. Muita tutkimustyön puitteissa esiin tulleita kopioita olivat ruotsalaisen Ingeborg Westfelt-Eggertzin (vuosi tuntematon) ja ranskalaisen Felix Deroncen vuonna 1886 maalaamat kopiot. Niiden lisäksi Luxembourgin museon kopiolupa-arkistojen mukaan maalauksesta oli tehty ainakin neljä muuta kopiota, joiden lopullisesta valmistumisesta tai nykyisestä sijainnista ei kuitenkaan ole tietoa.

Spekuloinnin asteelle jäi, miksi Soldan oli valinnut kopioitavakseen juuri Maignanin Dante-aiheisen maalauksen. Tähän kysymykseen voisi pureutua yksityiskohtaisemmin esimerkiksi selvittämällä, olivatko muut Le Dante rencontre Mathildan kopioineet taiteilijat opiskelleet saman opettajan johdolla. Kiinnostavaa on myös, miksi Maignan on alun perin valinnut teoksensa aiheeksi kohtauksen Divina Commediasta. Taustalla lienevät yhteiskunnallis-poliittiset syyt, mahdollisesti teologisetkin.

Attribuointitutkimus on edelleen täysin käyttökelpoista ja välttämätöntä varsinkin vanhempaa taidetta tutkittaessa ja voi parhaimmillaan johtaa merkittäviin tuloksiin. Etenkin taidehuutokaupassa ja taiteen myynnin yhteydessä attribuointitutkimuksella voi olla suuri merkitys. Taideteoksen attribuoiminen on usein pitkäkestoinen ja yllätyksellinen prosessi. Parhaimmillaan työ on kiehtovaa, antoisaa, sytyttävää ja mielenkiintoista salapoliisityötä, joka joskus etenee suorastaan harppauksin. Haastavimmillaan se on hidasta, paikallaan polkevaa ja epävarmaa puurtamista, joka ei anna mitään lupausta siitä, että johtolanganpätkä vielä joskus johtaisi ratkaisuun. Tässä tutkimuksessa päästiin ihanteellisimpaan mahdolliseen lopputulokseen – varmaan teosattribuointiin.

FM Hanna Hokkanen on erityisesti attribuoinnista ja provenienssitutkimuksesta kiinnostunut taidehistorioitsija.

Viitteet:

1. Maalauksen omistajan toiveita kunnioittaen, en mainitse hänen enkä hänen sukunsa jäsenten nimiä.
2. Vakkari, Johanna, 2006. Lähde ja silmä. Kuvataiteen tuntemuksen historiaa ja perusteita. Palmenia-sarja. 2. painos. Helsinki: Yliopistopaino, 10; Vakkari, Johanna & Ervamaa, Jukka, 2001. ”Taiteen ajoitus ja teoksen tekijä.” Teoksessa Pinx. Maalaustaide Suomessa. Arki- ja pyhäpuvussa. Toim. Helena Sederholm et al. Espoo: Weilin + Göös, 282.
3. Tutkimuksen myöhemmässä vaiheessa konservaattori Solveig Lindqvist kopioi himmeällä näkyvän tekstin apuvälinein, jotta sitä olisi mahdollista tutkia tarkemmin.
4. Maalauksen omistajan haastattelu 9.2.2007; Maalauksen omistajan kirjoittama (12.2.2007 H. Hokkaselle antama) dokumentti maalauksen vaiheista. H. Hokkasen arkisto.
5. Asiasta löytyy kirjallisuusviitteitä, mutta omistajan anonymiteetin turvaamiseksi en tuo niitä tässä esille. Maalauksen omistajan haastattelu 9.2.2007 ja 26.8.2009; Dokumentti maalauksen vaiheista. H. Hokkasen arkisto.
6. Maalauksen omistajan sähköpostiviesti H. Hokkaselle 18.4.2010.
7. Maalauksen omistajan haastattelu 9.2.2007.
8. Solveig Lindqvistin sähköpostiviesti H. Hokkaselle 19.11.2009. Jatkosodan aikaan (1941–1944) maalaus oli omistajan isoäidin perheen kodissa Helsingissä. Ullakolla ollut taulu vaurioitui pommin osuttua asuntoon ja rikkoessa ikkunat. Maalauksen omistajan haastattelu 9.2.2007 ja 26.8.2009.
9. Solveig Lindqvistin sähköpostiviesti H. Hokkaselle 7.1.2010.
10. Tästä perunkirjoituksesta on olemassa myös sivut, joilla on lueteltu kaikki arvioidut maalaukset, ja omistajan äidinäidin kirjoittamat muistiinpanosivut. Maalauksen omistajan haastattelu 9.2.2007; Dokumentti maalauksen vaiheista. H. Hokkasen arkisto. Perinnönjakoon liittyvillä käsinkirjoitetuilla muistiinpanosivuilla on pitempi lista taiteilijoista, ja tältä listalta löytyy nimi Hanna Frosterus Maalauksen omistajan haastattelu 26.8.2009; Kopio perunkirjoituksen muistiinpanosivuista H. Hokkasen arkisto.
11. Kopio perunkirjoituksesta. H. Hokkasen arkisto. Arvioinnissa kirjoitetaan: Tavla, Venny-Soldan-Brofelt [sic] 25.000:–.
12. Maalauksen omistajan haastattelu 9.2.2007 ja 26.8.2009.
13. Divine Comedy. Wikipedia. The Free Encyclopedia. <http://en.wikipedia.org/wiki/Divine_Comedy> (haettu 18.5.2009). Litografia ei tutkielman valmistumisaikoihin enää kuulunut artikkelin kuvitukseen.
14. Allgemeines Künstlerlexikon. Die bildenden Künstler aller Zeiten und Völker, 1997. Band 15, Bucki-Campagnari. Leipzig/München: K. G. Saur, 534. Agostino Cairoli mainitaan myös Thieme-Beckerissä, ks. s. 365–366 (Thieme, U[lrich]. & Becker, F[elix]., [1967]. Allgemeines Lexikon der Bildenden Künstler [Fünfter Band]. Leipzig: Veb E.A. Seemann Verlag).
15. Base de Données Archim, Archives Nationales de Paris. Maignan, Le Dante rencontre Mathilda (1881) <http://www.culture.gouv.fr/Wave/image/archim/0006/dafanch99_765113_2.jpg> (haettu 24.5.2009).
16. Alemany-Dessaint, Véronique, 1996. ”Albert Maignan” teoksesssa The Dictionary of Art. 20, Mächtig to Medal (editor Jane Turner) New York: Grove, 117–118; Kirjoittajan Musée de Picardiesta saama tieto 31.7.2009.
17. Kirjoittajan Musée de Picardiesta saama tieto 31.7.2009.
18. Alemany-Dessaint 1996, 117–118.
19. Alemany-Dessaint 1996, 117–118; Kirjoittajan Musée de Picardiesta saama tieto 31.7.2009.
20. Salongin katalogissa (Dumas, F.-G. [François Guillaume], 1881. Catalogue Illustré du Salon 1881. Troisième année. Paris. <http://www.archive.org/details/catalogueillustr1881soci> [haettu 24.5.2009], 88) teoksen mittatiedot on annettu tarkemmin: korkeus 3,22 m ja leveys 2,42 m.
21. Salongin katalogissa (Dumas 1881, 88) olevan kuvan alla lukee Dante rencontre Matilda. – Dante meeting Matilda, kun taas teoslistassa sivulla xxxi nimi on muodossa Le Dante rencontre Mathilda. Käytän maalauksesta tutkimuksessani yhdenmukaisuuden vuoksi katalogin teoslistassa olevaa muotoa Le Dante rencontre Mathilda, ellei käyttämässäni lähteessä puhuta maalauksesta nimenomaan jollakin toisella nimellä. Sen sijaan käsitellessäni henkilöhahmoa, käytän italialaisessa alkuperäistekstissä ja Eino Leinon käännöksessä olevaa muotoa Matelda. Olen valinnut näin siksi, että tutkimustyöni alussa minulla ei ollut tietoa ranskalaisesta maalauksesta ja sen nimestä.
22. Kirjoittajan Musée de Picardiesta saamat tiedot 31.7.2009 ja 16.11.2009.
23. Maalaus on ollut myynnissä Sveitsissä zürichiläisessä Koller Auktionen -huutokauppatalossa 8.11.1974 nimellä Dante erblickt Mathilde (1881). Tämän maalauksen koko on 80,5 x 59,5 cm ja tekniikkana öljy kankaalle. Maalaukselle ei kuitenkaan löytynyt ostajaa, joten se palautui takaisin omistajalleen. Teoksen tuolloisesta tai nykyisestä omistajasta ei kuitenkaan ole enää löytynyt tietoa. (Christian Stutzin sähköpostiviesti H. Hokkaselle 21.5.2010; Galerie Koller Zürich, Koller Auktionen -huutokauppaluettelo 8.11.1974 [osakopio], 158.) Teoksen nimen ja valmistumisvuoden perusteella voitaneen päätellä kyseessä olevan Maignanin tekemä pienikokoinen toisinto monumentaalikokoisesta Le Dante rencontre Mathilda -teoksestaan. Sen on kenties tilannut yksityinen keräilijä, joka on ihastunut Maignanin suureen salonkimaalaukseen.
24. Kyseinen maalaus on myyty Christie’sin huutokauppatalossa New Yorkissa 11.10.1979. Sen provenienssista ei ole enää saatavissa tietoa. Valerie Hoytin sähköpostiviestit H. Hokkaselle 11.5.2011 ja 18.5.2011.
25. Kirjoittajan Musée de Picardiesta saama tieto 16.11.2009.
26. Département des Arts graphiques. Paris: Musée du Louvre
<http://arts-graphiques.louvre.fr/fo/visite?srv=mfc&idFicheOeuvre=124040> (haettu 10.2.2010).
27. Tätä vahvistaa vielä se, että Luxembourgin vuoden 1884 kokoelmaluettelossa (Dumas, F.-G. [François Guillaume], 1884b. Livret Illustré du Musée du Luxembourg. Paris: L. Baschet. Digitoitu, internetosoite <http://www.archive.org/details/livretillustrdu01dumagoog> [haettu 28.10.2011], xxxvii, 168) mainitaan Maignanin Dante-maalaus (kataloginumerolla 189).
28. Elsa Badie Modirin sähköpostiviesti H. Hokkaselle 5.5.2010. Provenienssitiedoissa on tässä kohden kuitenkin pientä epäselvyyttä. Musée du Luxembourgin katalogissa (Bénédite, Léonce [1894]. Le Musée du Luxembourg. Paris: L. Baschet. Digitoitu, internetosoite: <http://gallica.bnf.fr/ark:/12148/bpt6k56271312/f65> [haettu 6.5.2010], ei sivunumeroa), mainitaan Carpeaux’n korvanneen Danten vuonna 1892 edellisen saaman mitalin johdosta: ”Le Musée du Luxembourg a possédé de M. Maignan Le Départ de la flotte normande pour la conquete de l’Angleterre, du Salon de 1874; Dante et Matilda, du Salon de 1881, remplacé par le tableau qui lui valut la médaille d’honneur en 1892: Carpeaux. ” Asiaan tuo vielä uutta tietoa  vuosina 1885–1902 julkaistu ranskalainen tietokirja (Grandmougin, C. [Charles], 1885–1902. ”Maignan”. La grande encyclopédie. Inventaire raisonné des sciences, des lettres et des arts par une société de savants et de gens de lettres. Tome vingt-deuxième, Lemot – Manzoni. Éditeur scientifique Camille Dreufys. Paris: H. Lamirault. Digitoitu, internetosoite: <http://gallica.bnf.fr/ark:/12148/bpt6k24657z/f991> [haettu 6.5.2010], 973), jossa kerrotaan: ”En 1888, ses Voix du tocsin, composition mouvementée, allégorie poétique, furent très remarquées, et, en 1892, son Carpeaux fut admis au Luxembourg en échange du Dante, prêté au musée d’Amiens.” Sen mukaan Le Dante rencontre Mathilda olisi siis paitsi korvattu La Rêve de Carpeaux -maalauksella, myös lainattu Amiensiin vuonna 1892.  Samassa ensyklopediassa (kyseisen volyymin eksakti julkaisuvuosi ei ole selvillä) mainitaan kuitenkin Le Dante rencontre Mathildan olevan Luxembourgissa: ”En 1881, il exposa: Dante rencontrant Matilda (musée du Luxembourg) –.” Täten on epäselvää,  onko maalaus siis siirtynyt Amiensiin fyysisesti jo vuonna 1892. Toisaalta kyseessä voi olla Maignanin tekemä Dante-niminen maalaus, eikä nimi tarkoittaisikaan Le Dante rencontre Mathildaa.
29. Laure Dalonin sähköpostiviesti H. Hokkaselle 16.11.2009; Philippe Mariot’n sähköpostiviesti H. Hokkaselle 9.11.2009. H. Hokkasen arkisto.
30. Notice des peintures, sculptures et dessins de l’école modern. Exposés dans les galeries du Musée National du Luxembourg, 1886. Paris. Digitoitu, internetosoite: <http://www.archive.org/details/noticedespeintu02unkngoog> (haettu 11.3.2011).
31. Notice des peintures, sculptures et dessins de l’école modern. Exposés dans les galeries du Musée National du Luxembourg, 1881. Paris. Digitoitu, internetosoite: <http://www.archive.org/details/noticedespeintu01unkngoog> (haettu 11.3.2011).
ja Notice des peintures, sculptures et dessins de l’école modern. Exposés dans les galeries du Musée National du Luxembourg, 1882. Paris. Digitoitu, internetosoite: <http://www.archive.org/details/noticedespeintu01luxegoog> (haettu 11.3.2011).
32. Teoksen vasarahinta oli 800 puntaa.
33. Toisaalta ajoituksesta voidaan esittää olettamus huutokauppaluettelossa olleen taiteilijan nimen pohjalta: se on muodossa Westfelt-Eggertz, ja Ingeborg Eggertz avioitui vuonna 1893. Näin ollen saattaa olla, että taiteilija on maalannut kopion vasta tuon ajankohdan jälkeen.
34. Philippe Mariot’n sähköpostiviestit H. Hokkaselle 10.11.2009 ja 1.12.2009; Lucian Simmonsin sähköpostiviesti H. Hokkaselle 1.12.2009; Jill Raymondin 25.1.2010 H. Hokkaselle lähettämät kopiot Sotheby’sin huutokauppaluettelon sivuista.
35. Barbro Werkmästerin mukaan ruotsalaisten naistaiteilijoiden osalta tutkittavaa on vielä paljon, vaikka tilanne onkin parantunut muutaman vuosikymmenen takaisesta. Barbro Werkmästerin kirje H. Hokkaselle 8.3.2010. H. Hokkasen arkisto.
36. Alexis, 1893. Ingeborg Westfelt-Eggertz. Idun. Praktiskt Veckotidning för Kvinnan och Hemmet 29.12.1893 no 52; Ander, Emil, 1915. Ingeborg Westfelt-Eggertz. Idun 1915 no 22.
37. Allgemeines Künstlerlexikon 1997, 348–349.
38. Véronique Alemanyn sähköpostiviesti H. Hokkaselle 10.6.2010.
39. Dapsens Auctionsin huutokauppaluettelo 1986 (osakopio), 1–2. H. Hokkasen arkisto.
40. Bernard Krespinen sähköpostiviesti 28.2.2011 johdatti Deroncen jäljille.
41. ”De M. Félix Deronce, de Charleville, peintre de talent, décédé à Paris, dans sa trente-troisième année.” Nékrologie. Revue de Champagne & de Brie 1898, Vingt-Deuxieme Annee – Deuxieme serie. Tome dixieme, 438.
42. Holbrook, Richard Thayer, 1911. Portraits of Dante from Giotto to Raffael. A Critical Study, With a Concise Iconography. London: Philip Lee Warner, Publisher to the Medici Society Ltd. Boston and New York: Houghton Mifflin Company. Digitoitu, internetosoite: <http://www.archive.org/details/portraitsofdante00holb> (haettu 13.1.2011), s. 233–234.
43. Fiske, Willard & Koch, Theodore Wesley, 1898–1900. Cornell University Library. Catalogue of the Dante Collection. Volume II Part II. Works on Dante (H-Z). Ithaca, New York. Digitoitu, internetosoite: <http://www.archive.org/details/cataloguedantec06librgoog> (haettu 13.1.2011), 600–601.
44. Koch, Theodore Wesley, 1900. Cornell University Library. Hand-list of Framed Reproductions of Pictures and Portraits Belonging to the Dante Collection. Ithaca, New York. Digitoitu, internetosoite: <http://www.archive.org/details/cu31924032311080> (haettu 13.1.2011), 19–20.
45. Eau-forte. Hauteur en mm. 386 Largeur en mm. 296 (cuvette). Inscription: N.b.g. ”ALBERT MAIGNAN”, gravé dans la plaque – Timbre sec en bas à gauche – Remarque en bas au milieu – S.b.d. ”Decisy”, au crayon. Kirjoittajan Musée de Picardiesta saama tieto  16.11.2009.
46. Kansallisarkistossa on valtion matka-apurahoja saaneiden taiteilijoiden, kuten Venny Soldan-Brofeldtin, opiskelustaan esittämiä todistuksia vuosilta 1875–1908. Näistä käy tarkasti ilmi Soldan-Brofeldtin oleskeluaikansa Pariisissa. (Senaatin Kirkollisasiaintoimikunta Ec 6: Valtion matka-apurahoja saaneiden taiteilijoiden opiskelustaan esittämiä todistuksia vuosilta 1875–1908.)
47. Museossa tehtiin rakennustöitä vuosina 1884–1886. Musée du Luxembourg: History. Paris: Musée du Luxembourg <http://www.museeduluxembourg.fr/en/le-musee/histoire/> (haettu 17.11.2011).
48. Konttinen, Riitta, 2002. Boheemielämä. Venny Soldan-Brofeldtin taiteilijantie. Nidotun laitoksen ensimmäinen painos. Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1996. Helsinki: Otava, 65; Venny Soldanin kirje Alma Soldanille 7.1.1886. Kansallisarkisto, Helsinki: Alma Maria Soldanille tulleet kirjeet (IA6e).
49. ”Fröken Soldan, hvars unga talang lärer lofva att i framtiden bära rika frukter, har den sista tiden kopierat i Luxembourg-galleriet och nu farit hem med flere dukar, efter hvad jag hört.” Från den finska konstnärskolonin i Paris. Helsingfors Dagblad (HDbl) 26.6.1886; Helena Hätönen, 1992. Venny Soldan-Brofeldtin raamatullisaiheinen maalaustaide. Taidehistorian pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos, 25–26.
50. Hätönen 1992, 25, 27.
51. Kyseessä on mitä todennäköisimmin Louis Deschampsin maalaus L’enfant abandonné, joka oli esillä vuoden 1884 Pariisin Salongissa. Maalaus on näyttelyluettelossa myös nimellä Recherche de la paternité. Ranskan valtio osti maalauksen Salongista. Base de Données Archim, Archives Nationales de Paris. Albums photographiques des œuvres d’art achetées par l’Etat, principalement aux Salons á Paris.
<http://www.culture.gouv.fr/documentation/archim/albumsdessalons.htm> (käytetty ensimmäisen kerran 24.9.2009); Dumas, F.-G. [François Guillaume], 1884a. Catalogue Illustré du Salon 1884. Paris. Digitoitu, internetosoite: <http://www.archive.org/details/catalogueillustr1884soci> (haettu 28.10.2011), xxii.
52. ”– fröken Wenny Soldan [utstält] en välgjord kopia efter en fransk tafla ”Recherche de la paternité” –.” (Helsingfors Dagblad 27.10.1887). ”Huomiota wetää puoleensa neiti Soldàn’in tekemä kopio tunnetusta ”La recherche de la Paternité” nimisestä parisilaisesta taulusta.” Taiteilijaseuran näyttelystä. Uusi Suometar 5.10.1887.
53. Hätönen 1992, 50.
54. Konttinen 2002, 81.
55. Venny Soldanin kirje Alma Maria Soldanille 28.5.1886 (IA6e, KA); Venny Soldanin kirje Eva Topeliukselle 3.9.1889. (Helsingin yliopiston kirjasto, Helsinki. J.A.G. Acken kirjekokoelma (Coll. 3): Venny Soldan-Brofeldtin kirjeet Eva Topelius-Ackelle.
56. Riitta Konttisen sähköpostiviesti H. Hokkaselle 19.2.2007. H. Hokkasen arkisto.
57. Konttinen 2002, 254, 256, 292, 346–348, 352, 354–355.
58. Kiiski, Päivi, 1984. Kopioiden muuttuvia tehtäviä autonomian ajan Suomessa. Taidehistorian pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, 50. Myös Ossian Lindberg (1996. ”Konstförfalskningens definition.” teoksessa Näköalapaikalla. Aimo Reitalan juhlakirja. Taidehistoriallisia tutkimuksia – Konsthistoriska studier 17. Toim. Anna Ruotsalainen. Helsinki: Taidehistorian seura – Föreningen för Konsthistoria, 155) mainitsee kopioiden kokoon liittyvistä käytänteistä.
59. Tässä artikkelissa oleva kuva Maignanin maalauksesta on otettu ennen teoksen konservointia, jolloin värien samankaltaisuus oli jo selkeästi havaittavissa. Maaliskuussa 2012, tutkielmani valmistumisen jälkeen, vierailin toistamiseen Ranskassa katsomassa Maignanin teosta. Tuolloin sen konservointi Centre de recherche et de restauration des musées de Francessa, Versailles’ssa, oli loppusuoralla. Nyt oli selvästi havaittavissa, kuinka tummunut ja likainen teos oli ollut ennen konservointia ja myös kuinka samankaltaiset sen värit olivat Suomessa olevan kopion kanssa kun teos oli puhdistettu.
60. Konttinen 2002, 96.
61. Konttinen 2002, 10.
62. Archives des Musées Nationaux, Pariisi. *2HH31. Enregistrement des copies exécutées dans les galeries du Luxembourg.
63. Archives des Musées Nationaux.
64. Archives des Musées Nationaux.
65. Hokkanen, Hanna, 2012. Dante tapaa Mateldan. Tapaustutkimus Dante-aiheisen maalauksen attribuoinnista. Taidehistorian pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos, 72–75.
66. Friedländer Ebitzin (1988, 210) mukaan. Ebitz, David, 1988. ”Connoisseurship as Practice”. Artibus et Historiae, Vol. 9, No. 18, 1988, s. 207–212. <http://www.jstor.org/stable/1483344> (haettu 28.4.2011).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>