Taidehistorian näkyvyydestä

Asko Mäkela

Taidehistoria kiinnostaa nyt tavattomasti. Taide, taideteollisuus ja arkkitehtuuri kiehtovat. Niitä harrastetaan, kerätään ja niistä halutaan tietoa. Mutta näkyykö niitä tutkiva taidehistoria oppiaineena missään? Hukkuuko taidehistoria keräilyn, sisustamisen ja rakentamisen alle?

Lehteilin tätä kirjoitusta varten melkoisen kasan vanhaa ja uutta mediaa. Tulos ei yllättäne ketään: antiikki-, sisustus- sekä naistenlehtien sivuilla taidehistoriaa sivutaan jatkuvasti. Kirjoittelun sävy on kepeä. Keskustelua taidehistorian tutkimuksesta ei julkisuudessa ole.

Taideteollisuus on ehdottomasti taidehistorian julkisin ala. Tutkijoista Pekka Korvenmaa, Harri Kalha ja Kaj Kalin kirjoittavat säännöllisesti kolumneja tai ovat haastattelujen kohteita. Kuvataiteessa näkyvimpiä lienevät Anna Kortelaisen kepeät kansanomaistukset tai Pauliina Laitinen-Laihon ja Tuija Peltomaan(ent. Tervo) markkina-arviot. Päivälehtien arvostelijoina toimii lukuisia taidehistorioitsijoita. Parhaimmillaan he jopa sivuavat aiheesta tehtyä tutkimusta.

Taidehistorian alueet näkyvät hyvin, mutta julkisuudessa alan tutkimus vaikuttaa kovin kapealta. Sitäkin hallitsevat alan kansanomaisemmat julkaisut.

Ei kansanomaistamisessa mitään pahaa ole. Päinvastoin. Tieteellinen kirjoittelu pitäisi kyetä kääntämään myös tavalliselle kielelle ja lähelle arjesta nousevia esimerkkejä. Välillä jotkut taidehistorian tutkimukset huomioidaan ilmestyttyään melkoisen näyttävästikin.

Professori Kirsi Saarikankaan tutkimuksista kerrotaan laajasti ammattijulkaisuista naistenlehtiin. Kaikkia näitä puolia taidehistoriasta tarvitaan.

Mediassa taidehistorioitsijat eivät nyt ole aktiivisia toimijoita. Taidehistoria oppiaineena näyttää viihtyvän työkammioiden ja opetuksen rauhassa.

Olisiko erityisesti yliopistossa työskentelevien taidehistorioitsijoiden syytä luoda ajankohtaista keskustelua ja osallistua väkevämmin suomalaiseen kulttuuriin?

Ollaan taidehistorian näkyvyyden tarpeesta mitä mieltä tahansa on syytä muistaa, että yliopistojen tavoitteisiin kuuluu keskeisesti yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Siksi taidehistorian laitoksilla pitäisi olla näkyvämpi rooli yhteiskunnassa asiantuntijana.

Taidehistorioitsijoita kaivataan kertomaan taidehistoriasta aikaisempaa laajemmalle ja vanhemmalle yleisölle. Eliniän pidetessä ja hyvinvoivien vanhusten määrän lisääntyessä taidehistorian alueista lienevät tuolloin laajemmin kiinnostuneita muutkin kuin suomenruotsalaiset. Taidehistoria voisi kurkottaa nykyistä enemmän laitoksen ulkopuolelle. Kohteina voisivat olla vaikkapa rakennusalan peruskorjauksien työnjohto ja duunarit. Tällaisista hankkeista voisi poikia graduja ja työmahdollisuuksia.

Taidehistorian lienee miettiä omaa näkyvyyttään myös tiedeyhteisön sisällä. Muiden alojen kollegojen suhde taidehistoriaan vaikuttaa hiukan etäiseltä. Taidehistorian sisäänpäinkääntyneisyys ja yhteistyönihkeys on toivottavasti vain muiden alojen kateellisuutta ja vähättelyä. Alaa seuraavat väittävät kuitenkin taidehistorian tutkimuksen olevan ohutta ja erityisesti teorianmuodostuksen olematonta.

En tiedä tarvitaanko taidehistorian näkyvyyden parantamiseen strategiatyöryhmää. Aiheen käsittely laitoksilla olisi kuitenkin tarpeellista. Sitä voisi pohtia jopa laitosten välisen yhteistyön osana.

Näkyvämpi taidehistoria voisi tuoda lisää kaivattua syvyyttä taidehistorian tuntemukseen. Näkyvyys kannustaa myös laadukkaampaan tutkimukseen ja luo yhteistyötä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>