Taidehistorian markkinointia Guggenheimin tapaan

Asko MäkelaUuden ehdotuksen myötä Helsingin kaupunki näyttää havittelevan nyt yhden sijaan kolmea uutta tai laajennettua taidemuseota kaupunkiin, Amos Andersonin uusi museo, Helsingin taidemuseon laajennus ja Guggenheim. Mitä tämä tarjoaa taidehistorioitsijalle? Mahdollisuuksia!

Taiteilijoiden ohella pitäisi puhua myös taidehistorioitsijoiden osaamisesta Suomessa. Kuraattoreina suomalaiset näkyvät kovin vähän ulkomailla. Sen sijaan meillä on monta maailmanluokan kirjoittajaa niin muotoilussa, arkkitehtuurissa kuin kuvataiteen laajentuneessa kentässäkin. Guggenheim ylpeilee osaamisellaan taidekasvatuksessa. Tässäkään suomalaisten taidehistorioitsijoiden ei tarvitse hävetä. Tätä kannattaisi tehdä näkyväksi ja markkinoida erityisesti Taidehistorian seuran kautta. Vaikka se on tieteellinen seura, on se myös ainut taidehistorioitsijoiden osaamisen tuntija laajemminkin.

Taidehistorioitsijoiden pitäisi tarjoutua jo nyt yhdeksi keskustelukumppaniksi uusien taidelaitosten muotoutumisessa Helsinkiin. Eidos voisi löytää tekemistä, yhteyksiä ja rahaa etenkin Checkpoint Helsingin kautta. Sieltä uudet ajatukset kumpuavat virallisempiin toimijoihin. Taidehistorian seura voisi tehdä itsensä ja suomalaiset taidehistorioitsijat näkyväksi New Yorkissa jo pelkästään osoittautumalla aktiiviseksi Guggenheimin suuntaan. Guggenheimin tapauksessa museo on ilmoittanut olevansa kiinnostunut keskustelemaan alan eri toimijoiden kanssa.

Luonnollisesti tärkeimmät suhteet muodostuvat yksittäisten taidehistorioitsijoiden omien yhteyksien kautta. Jostain tietystä maasta tulemisella ei ole merkitystä. Se, että jotkut maat ovat perinteisesti ”suuria taidehistoriassa” osoittaa lähinnä näiden maiden instituutioiden aktiivisuutta ja taloudellisia mahdollisuuksia muutenkin.

Vain kirjoitusten laatu ja näkyvyys luo kansainvälistä mainetta taidehistorioitsijalle. Siitä Harri Kalha alkaa olla näkyvä esimerkki. Hanna Johansson löytyy myös erilaisista kiinnostavista yhteyksistä. Guggenheimin painotus arkkitehtuuriin ja designiin voisi tuoda esiin vähemmälle huomiolle jääneitä suomalaisia taidehistorioitsijoita.

Uudet hankkeet ovat tekemässä Helsingistä tärkeää kuvataiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin keskusta. Lisäksi se tuo valtavan yleisön taidekirjoille. Mukien, kaulakorujen tai muistikirjojen seassa hyvä näyttelyluettelo on säilyttänyt paikkansa. Valtavat kävijämäärät museoissa voivat auttaa myös muun taiteesta julkaistun myymään hyvin. Vai keskittyvätkö kaikki museot Guggenheimin kaupan tapaan vain omiin tuotteisiin? Mihin katosivat teoriakirjat museokaupoista?

Jyrki Vihmakoski Uudestakaupungista on laskenut Guggenheimin lukuja 350 aukiolopäivän mukaan, kahdeksan tuntia päivässä. Tämä tekee yhteensä 2800 aukiolotuntia vuodessa. Kävijäodotuksen mukaan 550 000 vuodessa, 1568 kävijää päivässä. Eli jokaisena aukiolotuntina tulee sisään 196 kävijää, uusi joka 20. sekunti. Tämä vaatii valtavasti tilaa vastaanottotiloilta.

Vuosittaista lisenssimaksua on laskettu miljoonalla. Näyttelykulut ovat sen sijaan edelleen viisi miljoonaa. Niillä maksetaan osin Guggenheimin kiertonäyttelyiden kulut. Guggenheim tarvitsee kipeästi lisää jatkuvia maksajia omien näyttelyiden tekemiseksi. Näin ne saadaan säätiön kirjanpidossa voitollisiksi. Yksittäiselle museolle ne näkyvät menona.

Guggenheim tarvitsee uudisrakennuksen 140 miljoonan euron lisäksi vuosittain rahaa rakennuksen ylläpitoon. Tämä summa ei näy missään. Esimerkiksi Kiasman vuotuiset kiinteistömenot ovat vuokrana lähes 7 miljoonaa vuodessa.

Entinen pääministeri Paavo Lipponen pelkää rakennuksen peittävän Eteläranta 10:n, Viljo Rewellin Teollisuuden ja työnantajien hienon rakennuksen. Guggenheim rakennetaan kuitenkin siitä vasemmalle Kauppatorilta katsottaessa. Paikka kaipaa rakennusta. Nyt siinä on vain jäteastioita ja parkkipaikka. Mutta puurakentamiselle ja museolle se on haastava paikka kosteutensa vuoksi. Rakennuksesta rakennetaan ilmeisesti silta Tähtitornin puistoon. Sen läheisyydestä löytyvät jo Arkkitehtuuri- ja Design-museotkin.

Ehdotin kaupunkitutkija Kaarin Taipaleelle jo viime keväänä, että miksi rakennusta ei laiteta Hakaniemen torille? Sen vieressä on käyttämätön puisto, eikä oikein puistokaan. Liikenteellisesti paikka on kaupungin parhaita: metro, tiet viidestä suunnasta, autohalli ja lasten leikkiluola alla. Meri vieressä, mutta paikkana suojainen. Kävellenkin lähellä. Tori elävöityisi ja museo houkuttelisi sisäänsä tavallisetkin ihmiset. Voitto molemmille, arjelle ja taiteelle.

Keskustelu Guggenheimista näyttää unohtavan Helsingin taidemuseon, joka tarvitsee uudet tilat. Tennispalatsi korjataan tähän tarpeeseen. Oikeastaan on hyvä, että Guggenheim on nyt erotettu omaksi museokseen. Kaupungin taidemuseo olisi ollut vain 700 000 euron arvoinen osa museota. Nyt tämä katetaan yksityisellä rahoituksella. Mielenkiintoista on, että 400 000 euron palkkakulujen lisäksi ei missään mainita, mihin loput 300 000 euroa on uudessa budjetissa laskettu menoeräksi? Osaksi näyttelyitä? Ehkä julkisen kokoelman kulut ajateltiin laitettavan jonnekin muualle.

Ellei kävijöitä ja yksityistä rahoitusta ole riittävästi, joutuu Guggenheim vetäytymään hankkeesta, mutta Helsingille jää toivottavasti hieno rakennus. Sitten Helsingin taidemuseolla on oma talo.

Guggenheimin toimintaan kaavailtu 13,1 miljoonan euron vuosirahoitus on järkevä. Samaan pitää nostaa myös Helsingin taidemuseon vuosirahoitus. Vain niin voidaan ylläpitää kansainvälisesti kiinnostavaa taidemuseota ja kartuttaa kokoelmaa. Sen Guggenheim on opettanut myös virkamiehille.

Oudointa hankkeessa on se, että yksityiset lahjoittajat pysyvät edelleen piilossa. He kertovat paljonko laittavat hankkeeseen vasta kun Helsingin kaupunki on tehnyt päätöksensä. Jo nyt tiedetään, että yksityisiltä pitää saada 30 miljoonaa euroa Guggenheimin kertamaksuun. Lahjoittajien esiintulo helpottaisi kunnallispoliitikkojen päätöstä, koska yksityinen rahoitus hankkeelle on koossa. Sen lisäksi tarvitaan yksityistä rahoitusta vuosittain 1,85 miljoona euroa.

Suomessa liian usein yksityiset rahoittajat vetäytyvät kulttuurihankkeesta kun kunta ja valtio ovat sopineet rahoituksesta. Siksi sopimuksessa pitää olla ehto, että mikäli yksityistä rahoitusta ei saada koottua, hanke raukeaa ja molemmat osapuolet vastaavat itse omista siihenastisista kustannuksistaan. Olen ehdottanut jo varhain (HS Mielipide 11.6.2011), että päärahoittajaksi pitäisi saada ulkomainen, esimerkiksi venäläinen taho. Venäjä on Guggenheimin ykköskohde ja siksi he sinnikkäästi pysyvät täällä ehdotuksineen. Lisäksi kyse lienee kaupankäynnistä: mikäli Tallinna tai Tukholma yhtäkkiä löytävät rahat museolle esimerkiksi yksityisellä rahoituksella, voi Guggenheim vetäytyä Helsingistä muualta tulevan ilmaisen rahan perässä. Taiteesta tässä on valitettavan vähän kysymys. Sen sijaan taidehistoriaa tehdään tässäkin joka päivä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>